Suomen liikunta ja urheilu

  • Bigger Font
  • Smaller Font
  • Suomeksi
  • På Svenska
  • In English
  • French
  • Etusivu
  • Yhteystiedot
  • SLU
  • Reilu Peli
  • Jäsenjärjestöille
  • Urheiluseuroille
  • Liikuntapolitiikka
  • SLU-tukipalvelut >

Ajankohtaista

1.2.2010

SLU:n hallituksen päätöksiä

SLU:n hallitus päätti ensimmäisessä kokouksessaan Helsingissä 28.1.2010 uuden hallituksen järjestäytymisestä ja SLU ry:n strategiatyön käynnistämisestä sekä myönnettävistä ansiomerkeistä. Hallitus käsitteli SLU ry:n visuaalisen ilmeen konseptia ja kuuli pääsihteerin ajankohtaiskatsauksen.
26.1.2010

Maakunnallinen Pohjola-palkinto myönnettiin 16 urheiluseuralle

Pohjola -palkinto Hyvälle Seuralle on vuosittain jaettava tunnustuspalkinto moniarvoiselle ja laadukkaalle seuratyölle. Pohjola haluaa yhdessä SLU:n, SLU-alueiden ja lajiliittojen kanssa nostaa esiin ruohonjuuritason toimintaa, jossa on mukana yli miljoona suomalaista.
20.1.2010

Wallin: Liikuntajärjestöille lisää tukea

Valtakunnallisten liikuntajärjestöjen valtion tuki kasvaa tänä vuonna yhteensä 2 050 000 eurolla. Lajiliittojen saama tuki kasvaa viime vuodesta 5,7 prosenttia ja muiden liikuntajärjestöjen saama tuki kasvaa viisi prosenttia. Toimintaa tuetaan veikkausvoittovaroista yhteensä 44,9 miljoonalla eurolla.
RSSUutisarkisto
Next
Previous
« Takaisin

Uutisia

[1-15] [16-30] [31-45] [46-60] [61-75] [76-90] [91-105] [106-120] [121-135] [136-150] [151-165] [166-180] [181-195] [196-210] [211-225] [226-240] [241-255] [256-270] [271-285] [286-300] [301-315] [316-330] [331-345] [346-360] [361-375] [376-390] [391-405] [406-420] [421-435] [436-450] [451-465] [466-480] [481-495] [496-510] [511-525] [526-536]
SLU:n hallituksen päätöksiä (1.2.2010)
Maakunnallinen Pohjola-palkinto myönnettiin 16 urheiluseuralle (26.1.2010)
Wallin: Liikuntajärjestöille lisää tukea (20.1.2010)
Korkki kiinni kuukaudeksi! (12.1.2010)
Vuoden urheilija -titteli vaihtoi omistajaa Suomen Urheilugaalassa (12.1.2010)
SK Vuoksi palkittiin 10 000 euron tunnustuksella Suomen Urheilugaalassa (11.1.2010)
Sebastian Coe kunniavieraana Suomen Urheilugaalassa (10.1.2010)
Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto hakee liittosihteeriä (4.1.2010)
Yli tuhat urheilusankaria ja illallisvierasta takaavat tunnelman Urheilugaalassa (4.1.2010)
SLU toivottaa Hyvää Uutta Vuotta! (30.12.2009)
Urheilumanagereille oma yhdistys (17.12.2009)
Suomen Taidoliitto etsii järjestösihteeriä/ kehityspäällikköä (16.12.2009)
Suomen Lentopalloliitto hakee valmennuskeskusassistenttia (15.12.2009)
Ensimmäinen Lumilyhty-voittoauto luovutettiin uusille omistajilleen (15.12.2009)
SLU:n hallituksen päätöksiä (11.12.2009)
« edelliset 15 seuraavat 15 »
 

Videot

  • SLU-Palvelut|
  • Materiaalit|
  • Palaute
  • Jaa sähköpostilla
  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
  • RSS
  • Veikkaus
  • Pohjola
  • Opetus- ja kulttuuriministeriö

Radiokatu 20, 7. krs 00240 Helsinki, Postiosoite: 00093 SLU,
Puh. (09) 348 121, Fax (09) 3481 2602 (toimisto), Sähköposti: etunimi.sukunimi@slu.fi

© 2013 Suomen Liikunta ja Urheilu SLU ry


Nuoren Suomen, SLU:n ja Kuntoliikuntaliiton
toiminta ja henkilöstö siirtyivät 1.1.2013 alkaen Valoon.
Valon nettisivuille pääset tästä.

Lisätietoja Tuplaturvasta, oikeusturvalautakunnasta tai urheilijarahastoista.

Jos haluat jatkaa SLU:n sivuille paina tästä.