Suomen liikunta ja urheilu

  • Bigger Font
  • Smaller Font
  • Suomeksi
  • På Svenska
  • In English
  • French
  • Etusivu
  • Yhteystiedot
  • SLU
  • Reilu Peli
  • Jäsenjärjestöille
  • Urheiluseuroille
  • Liikuntapolitiikka
  • SLU-tukipalvelut >

Ajankohtaista

15.6.2009

Kunnon ministerit lisäävät liikuntaa ja keskittyvät terveyteensä

Ministerit päättivät iltakoulussaan syyskuussa 2008 sitoutua esimerkillään hallituksen tahtotilan mukaisesti terveyden edistämiseen omassa elämässään ja työyhteisössään. Kunnon ministerit -kampanja on pyörähtänyt käyntiin ja suuri osa ministereistä on jo käynyt ottamassa mittaa omasta kunnostaan.
13.6.2009

Järjestöt muutospaineissa nuorten kanssa

Nuorten vapaa-aikaa ja kansalaistoimintaa koskevat arvot ovat nopeassa muutoksessa, osoittaa valtion Nuorisoasiain neuvottelukunnan ja Nuorisotutkimusverkoston Aika vapaalla – nuorten vapaa-aikatutkimus 2009.
11.6.2009

Suomen Latu etsii Lasten ja nuorten toiminnan koordinaattoria

Suomen Latu ry on suomalaisten liikuttamiseen ja erityisesti ulkoliikunnan sekä retkeilyn edistämiseen keskittynyt järjestö, johon kuuluu yli 75 000 jäsentä. Kaikille avointa toimintaa järjestävät 221 latuyhdistystä eri puolilla Suomea sekä keskustoimisto ja ulkoilu- ja tunturikeskukset, joissa työskentelee yhteensä noin 50 henkilöä. Suomen Latu on yksi eniten kasvaneista järjestöistä Suomessa.
RSSUutisarkisto
Next
Previous
« Takaisin

Uutisia

[1-15] [16-30] [31-45] [46-60] [61-75] [76-90] [91-105] [106-120] [121-135] [136-150] [151-165] [166-180] [181-195] [196-210] [211-225] [226-240] [241-255] [256-270] [271-285] [286-300] [301-315] [316-330] [331-345] [346-360] [361-375] [376-390] [391-405] [406-420] [421-435] [436-450] [451-465] [466-480] [481-495] [496-510] [511-525] [526-536]
Kunnon ministerit lisäävät liikuntaa ja keskittyvät terveyteensä (15.6.2009)
Järjestöt muutospaineissa nuorten kanssa (13.6.2009)
Suomen Latu etsii Lasten ja nuorten toiminnan koordinaattoria (11.6.2009)
Kesälukemista: Respect (9.6.2009)
Naisten Kymppi: "Pitää pystyä puhumaan" (31.5.2009)
EU-vaaliehdokkaiden vastaukset (29.5.2009)
18 vuoden ikäraja Veikkauksen peleihin 1.6. alkaen (28.5.2009)
Suoraa tukea urheiluseuroille lähes 8 miljoonaa (26.5.2009)
Seuratoiminnan kehittämistuet jaetaan tällä viikolla (25.5.2009)
Haettavana tukea lajiliittojen valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen kehittämiseen (25.5.2009)
Kunnan ja seuran yhteistyölle ei ole valmista kaavaa (22.5.2009)
SLU liittyi Suomen Urheilugaalan ytimeen (20.5.2009)
SLU:n hallituksen päätöksiä (15.5.2009)
Tunnistatko nämä korkeantason ottelijat? (13.5.2009)
Järjestelmällisellä terveydenhuollolla 10 prosentin harjoittelulisä (12.5.2009)
« edelliset 15 seuraavat 15 »
 

Videot

  • SLU-Palvelut|
  • Materiaalit|
  • Palaute
  • Jaa sähköpostilla
  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
  • RSS
  • Veikkaus
  • Pohjola
  • Opetus- ja kulttuuriministeriö

Radiokatu 20, 7. krs 00240 Helsinki, Postiosoite: 00093 SLU,
Puh. (09) 348 121, Fax (09) 3481 2602 (toimisto), Sähköposti: etunimi.sukunimi@slu.fi

© 2013 Suomen Liikunta ja Urheilu SLU ry


Nuoren Suomen, SLU:n ja Kuntoliikuntaliiton
toiminta ja henkilöstö siirtyivät 1.1.2013 alkaen Valoon.
Valon nettisivuille pääset tästä.

Lisätietoja Tuplaturvasta, oikeusturvalautakunnasta tai urheilijarahastoista.

Jos haluat jatkaa SLU:n sivuille paina tästä.