Wallin tulevasta budjettiesityksestä: Nuoriso, kulttuuri ja urheilu suuria voittajia
27.8.2009
|
Seuratukeen korotusta.
|
Nuoriso-, kulttuuri- ja urheilusektorit kuuluvat kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinin mukaan ensi vuoden budjetin suuriin voittajiin. Suurin yksittäinen syy taustalla on veikkausvoittovarojen 13 prosentin oletettu kokonaiskasvu ensi vuonna. Suurin osa eli 61 prosenttia taiteen ja kulttuurin, liikunnan ja nuorisotyön valtionrahoituksen kokonaismäärästä myönnetään veikkausvoittovaroista, joista nämä sektorit saavat yhteensä 370 miljoonaa euroa. Urheilusektorilla seuratukeen tulee 68 prosentin korotus, huippu-urheilun kehittämiseen 42 prosentin korotus ja lasten ja nuorten liikunnan kehittämiseen (Liikkuva Koulu-hanke) 36,5 prosentin korotus. Antidopingtoiminta saa 33 prosenttia enemmän määrärahaa ensi vuonna tähän vuoteen verrattuna. Liikuntasektorilla suurin korotus euroissa, yhteensä 1,65 miljoonaa euroa, kohdentuu urheilupaikkarakentamiseen. Uusina tukimuotoina esitetään urheiluopistojen opintosetelikokeilua sekä nuorten harjoitteluohjelmaa liikuntajärjestöissä. Urheiluopistojen opintosetelityyppisillä avustuksilla olisi tarkoitus tukea vähävaraisten henkilöiden (esim. erityisryhmät, työttömät, ikääntyneet) terveyttä edistävää liikuntaa sekä maahanmuuttajien kotouttamista liikunnan avulla. Nuorten harjoitteluohjelman avulla on tarkoitus lieventää nuorisotyöttömyyttä tarjoamalla nuorille harjoittelumahdollisuuksia liikuntajärjestöissä. Valtion vuoden 2010 talousarvioesitystä koskevat hallituksen neuvottelut pidettiin 26.-27.8. Eduskuntakäsittelyyn budjettiehdotus annetaan syyskuun puolivälissä.
|