Hyvä hygienia on avainasia sikainfluenssalta suojautumisessa
30.10.2009
|
A(H1N1)v-virus, eli kansanomaisesti sikainfluenssa on jo levinnyt urheilujoukkueisiinkin, ei tosin vielä tätä kirjoitettaessa Suomessa. Hyvä hygienia ja rokotesuoja ovat parhaita keinoja suojautua taudilta. Ranskan jalkapalloliigan suurseurojen Marseillen ja Paris Saint Germainin välinen jalkapallo-ottelu jää historiaan ensimmäisenä sikainfluenssan takia peruutettuna otteluna. Myös Englannin liigan seuroissa Boltonissa ja Blackburnissa on pelaajia sairastunut. Suomessa influenssa etenee pohjoisesta etelään ja epidemiaksi se ehtinee koko maassa marras-joulukuun aikana. Erityisryhmien rokotukset ovat jo alkaneet ja mikäli taudin epidemiaksi puhkeamista voidaan viivästyttää, ehditään tulevien viikkojen aikana Suomessa rokottaa vähintäänkin riskiryhmään kuuluvat. Paniikkia ei syytä lietsoa”Urheilun joukkotapahtumissa pätevät samat yleisohjeet kuin muutoinkin taudin ehkäisemisessä”, kertoo terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Tuija Leino. ”Käsien pesu on tärkeää. Jos yskittää tai aivastuttaa, se tulee tehdä kertakäyttönenäliinaan tai ylähihaan. Jos perheessä on jo tautia, silloin ei kannata lähteä tartuttamaan muita isoihin joukkotilaisuuksiin. Missään tapauksessa urheilutapahtumia ei kannata lähteä peruuttamaan tai niihin menemisestä luopua, ellei jo itse oireile”, rauhoittelee Leino. Tauti tarttuu kuten muutkin influenssat, eli aivastuksen ja yskän roiskeiden joutuessa ilman kautta limakalvolle. Eli siksi jokaisen on syytä suhtautua omaan hygieniaansa tarkasti. Tarpeettomia kättelemisiä on syytä välttää, koska roiskeet leviävät myös käsien kautta. ”Vaikka joukkueurheilussa ja kamppailulajeissa on kontaktitilanteita, eivät ne ole sen suurempia riskitilanteita taudin leviämiselle kuin muutkaan kontaktit, joihin väistämättä joudutaan. Kunhan jokainen muistaa käsien pesun joko saippualla tai käsidesinfiointiaineella ja ei urheile oireiden ilmaannuttua”, erikoistutkija Tuija Leino muistuttaa. Rokotus on paras suojaUrheilussa sikainfluenssan torjuntaan kannattaa suhtautua vakavasti, sillä juuri lapset ja nuoret aikuiset kuuluvat taudin suurimpaan riskiryhmään. Siis juuri aktiivisimmassa iässä olevat, joista myös urheilua harrastavat pääosin koostuvat. ”Kouluikäisten ja nuorten aikuisten sairastuvuus tähän tautiin on yleistä. Samoin lasten ja nuorten nielussa on yleensä paljon virusta, jolloin he ovat myös tartuttavampia kuin vanhemmat ihmiset.” Rokotus on paras suoja välttyä taudilta. Rokotukseen on erilaisilla keskustelupalstoilla liitetty paljon kyseenalaistuksia, mutta erikoistutkija Tuija Leino korostaa rokotuksen hyödyllisyyttä. ”Rokotus on todettu erittäin turvalliseksi ja hyvin suojaavaksi, joten se on ehdottoman kannatettava kaikille. Nuoret astmaatikot ja sokeritautia sairastavat kuuluvat ehdottomasti rokotettavien listaan. Rokote olisi täysin myyntikelpoinen apteekkitavarana, ainoa syy miksi sitä ei apteekista saa, on sen määrän riittämättömyys myyntiin”, Leino korostaa rokotteen turvallisuutta. Leino suosittelee rokotuksen ottamista kaikille myös siksi, että virus käsittelee limakalvoa siten, että usein seurauksena on myös bakteeriperäinen sairaus sivuvaikutuksena, esimerkiksi poskiontelon tulehdus tai keuhkoputken tulehdus.
Usein kysyttäjä kysymyksiä sikainfluenssasta ja rokotuksista: www.thl.fi A(H1N1)v Teksti: Henry Järvinen |