Piikkarit-palkinto kansanedustaja Kari Uotilalle
4.11.2011
|
Liikunnan tasa-arvotyön Piikkarit-palkinto myönnettiin tänä vuonna kansanedustaja Kari Uotilalle. 4 000 euron suuruisen palkinnon jakoi kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki tänään Helsingissä. Seitsemännentoista kerran jaettu Piikkarit-palkinto on opetus- ja kulttuuriministeriön vuosittain myöntämä tunnustus sukupuolten välisestä tasa-arvotyöstä liikunnassa. Palkinto myönnetään liikunnan tasa-arvotyötä tekeville hankkeille, yhteisöille, tapahtumille tai yksityishenkilöille. Esityksen palkinnon saajasta opetus- ja kulttuurimininisteriölle tekee Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n kokoama Piikkarit-palkintolautakunta. Perusteluissaan palkintolautakunta totesi, että Kari Uotila on edistänyt kaikissa liikunnan ja urheilun luottamustoimissaan (mm. TUL:n 1. varapuheenjohtaja, Suomen Palloliiton hallituksen jäsen, SPL:n Uudenmaan piirin pj.) vaikuttaessaan niin sukupuolten välistä tasa-arvoa kuin myös yhdenvertaisuutta laajemminkin. Hänen toimintansa on johtanut useisiin konkreettisiin sukupuolten tasa-arvoa edistäviin käytäntöihin. Kari Uotilan arvomaailmaa kuvaa hyvin se, että on sitten suuremman valiokunnan tai pienemmän työryhmän perustamisesta kyse, hän muistaa aina tarkistaa sukupuolten edustavuuden. Uotilan aktiivisen toiminnan tuloksena TUL:n tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyötä kehitettiin vuoden 2007 liittokokouspäätösten jälkeen ja liittoon perustettiin tasa-arvovaliokunta, jonka puheenjohtajana Uotila toimii. Tasa-arvovaliokunta on toteuttanut TUL:n liitto- ja piiritasoilla tasa-arvokartoituksen vuonna 2008. Vuonna 2009 tasa-arvovaliokunnan toimesta tehtiin seurakenttään laaja tutkimus, joka oli pohjana TUL:n 27. liittokokouksen keväällä 2010 hyväksymässä TUL:n tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusohjelmassa. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusohjelmassa on konkreettiset toimenpide-esitykset TUL:n eri toiminnan tasoille; seura-, piiri- ja liittotasoille. Näitä toimenpiteitä jalkautetaan vuosittaisissa toimintasuunnitelmissa ja ohjelman onnistumisia arvioidaan liittokokouksessa 2013. Uotila on toiminnassaan jalkapallon parissa edistänyt vahvasti sukupuolten välistä tasa-arvoa. Hänen aloitteestaan laadittiin vuonna 2009 Uudenmaan piirissä tasa-arvoselvitys, jossa käsitellään sukupuolten välisiä tasa-arvokysymyksiä jalkapallotoiminnassa. Uotilan aloitteesta Uudenmaan piirissä toimii tasa-arvotyöryhmä, jonka tavoitteeksi on määritelty: ”Piirin tasa-arvotoiminnan tavoitteena on taata yhtäläiset oikeudet, velvollisuudet ja mahdollisuudet miehille ja naisille. Kaikessa toiminnassa on huomioitava, että tasa-arvo on perustavanlaatuinen ihmisarvo, jonka loukkaus on erittäin tuomittavaa.” Uudenmaan piirin internetsivuilla toimii erityinen tasa-arvosivusto, jonne kerätään jalkapalloilun miesten ja naisten tasa-arvoon liittyvää asiaa sekä aiheeseen liittyvää palautetta. Uudenmaan piirissä tehdään myös kahdesti vuodessa jäsenseuroille kysely, jossa pyydetään tasa-arvopalautetta. Kari Uotilan aloitteesta Suomen Palloliitto on sitoutunut kasvattamaan naisten määrän toiminnan kaikilla tasoilla vuoteen 2015 mennessä vähintään samalle tasolle kuin naisten määrä on harrastajista (25 prosenttia vuonna 2010). Suomen Palloliitto hyväksyi Kari Uotilan aloitteesta liittokokouksessa 2009 niin sanotun Kouvolan julistuksen, joka asettaa tavoitteet liiton tasa-arvotyölle. Julistuksen vaikutukset ovat näkyneet liittotasolla muun muassa SPL:n valtuustossa, jossa naisia on yli 30 prosenttia. Kari Uotilan puhe Piikkarit-palkintojenjakotilaisuudessa on luettavissa täältä. |