Pohjola-palkinnon hakuaika alkoi
2.4.2012
|
Pohjola-palkinto Hyvälle Seuralle on tunnustuspalkinto moniarvoiselle ja laadukkaalle seuratyölle. Sillä halutaan kannustaa niitä yli miljoonaa suomalaista, jotka tekevät työtä urheiluseuroissa. Tänäkin vuonna yhteensä 17 seuraa saa rahapalkinnon. 10 000 euron pääpalkinnon lisäksi palkitaan kaksi pääpalkintofinalistia sekä 14 seuraa maakunnallisella Pohjola-palkinnolla. Kuudelle seuralle on luvassa myös valtakunnallista tv-näkyvyyttä Yle TV2:n Sisu-ohjelmassa. Näistä kuudesta valitaan kolme seuraa finaaliin yleisöäänestyksen perusteella. Pohjola-pääpalkinnon voittaja julkistetaan Suomen Urheilugaalassa 15.1.2013. Vuonna 2012 Pohjola-palkinnon valintakriteereissä painotetaan erityisesti sitä, miten seurassa ja sen toiminnassa edistetään hyvinvointiin ja terveyteen liittyviä asioita. Pohjola-palkinnon valintakriteerit vuonna 2012:
Hakuaika 2.4.–23.5.2011 Lisätietoja ja hakulomake: www.slu.fi/pohjola-palkinto
|