SLU:n hallituksen päätöksiä
30.5.2012
|
SLU:n hallitus kokoontui 29.5.2012 Helsingissä. SLU:n hallitus päätti kokouksessaan esityksestä uuden järjestön perustamiseksi. Hallitus päätti ehdollepanotoimikuntaan liittyvästä esityksestä kevätkokoukselle. Hallitus kuuli pääsihteerin ajankohtaiskatsauksen. Uuden järjestön perustaminenUuden järjestön perustamisesta hallitus päätti esittää 12.6. pidettävälle SLU:n vuosikokoukselle seuraavaa: Suomen Liikunta ja Urheilu SLU ry, Nuori Suomi ry, Kuntoliikuntaliitto ry ja Suomen Olympiakomitea ry perustavat yhdessä uuden järjestön vuoden 2012 aikana. Esitys pitää sisällään sen, että SLU, Nuori Suomi ja Kuntoliikuntaliitto siirtävät operatiivisen toimintansa uuteen järjestöön vuoden 2013 alusta alkaen ja lakkauttavat toimintansa kevätkokoukselle lähetetyssä päätösmuistiossa kuvatulla tavalla. Päätösmuistiossa kuvataan uuden järjestön visio, toiminta-ajatus, strategiset linjaukset, päätöksenteko ja johtaminen, organisoitumisen perusperiaatteet sekä perustamisen vaiheet ja aikataulu. Päätösesityksen perustelut on lähetetty jäsenjärjestöille tänään 30.5.2012. Päätösesitys perusteluineen löytyy myös www.uusijarjesto.fi -sivustolta tästä. Kaikki kolme järjestöä pitävät vuosikokouksensa samana päivänä 12.6.2012. Näissä kokouksissa on tarkoitus tehdä samansisältöiset päätökset. Lisätietoa kokousten päivän 12.6.2012 ohjelmasta www.uusijarjesto.fi -sivustolta suoraan tästä. Hallitus päätti valtuuttaa puheenjohtaja Timo Laitisen toimimaan SLU:n virallisena edustajana uuden järjestön perustavassa kokouksessa. Perustava kokous on tarkoitus pitää 18.6.2012. Hallitus valtuutti SLU:n puheenjohtajiston sopimaan uuden järjestön toiminnan rahoituksesta vuonna 2012. Uusi Järjestö –aiheen taustaa ja vaiheita voi seurata sivustolta www.uusijarjesto.fi Kevätkokouksen asialistalla ehdollepanotoimikuntaHallitus päätti edellisessä kokouksessaan esittää SLU:n 12.6.2012 pidettävälle kevätkokoukselle, että ehdollepanotoimikunnan tehtävänä on tehdä esitys SLU ry:n hallituksen puheenjohtajaksi, 1. ja 2. varapuheenjohtajaksi ja hallituksen jäseniksi kaudelle 2013-2015. Lisäksi ehdollepanotoimikunnan tehtävänä on tehdä esitys SLU ry:n tilintarkastajaksi vuodelle 2013. Tässä kokouksessa hallitus teki esityksen ehdollepanotoimikunnan kokoonpanosta. Päätösesitys kokoonpanosta tuodaan kevätkokoukseen. SLU:n kevätkokouksen asialistalla ovat uuden järjestön perustaminen, seuratoiminnan laadun kehittäminen (yhteinen valinta), vastuutahot valinnoissa, alueiden johtamisjärjestelmä, ehdollepanotoimikunta sekä SLU ry:n vuosikertomus ja tilinpäätös. SLU:n kevätkokouksen materiaalit SLU.fi –sivustolta tästä. Pääsihteerin ajankohtaiskatsausAjankohtaiskatsauksessaan pääsihteeri Teemu Japisson raportoi, että hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta on tehnyt kauaskantoisen päätöksen puoltaa valtion osallistumista Olympiastadionin perusparannuksesta aiheutuviin kustannuksiin. Lisätietoa LUMista tästä. Olympiastadionin perusparannuksen suunnitelma sisältää myös mahdollisuudet urheilujärjestöjen toimitilaratkaisuun. Vuokratulot ovat osa sitä lähtökohtaa, että Olympiastadionin vuosittaiset tuotot kattaisivat toiminnan ja kiinteistön kulut. Pääsihteeri raportoi, että Eurooppalaiset urheilujärjestöt ENGSO piti yleiskokouksen Bulgariassa 25-26.5.2012. SLU on järjestön jäsen ja järjestön puheenjohtajana on SLU:n edustaja Birgitta Kervinen. Lisätietoa yleiskokouksesta myöhemmin ENGSOn sivustolla tästä. Pääsihteeri raportoi, että liikunta- ja urheilujärjestöjen yhteisen valtakunnallisen työllistämishankkeen, Työhön Kutsun, nykyinen hankekausi 2008-2012 on päättymässä ja hankkeen jatkorahoituksesta vuodesta 2013 eteenpäin ei ole tietoa. SLU:n hallituksen seuraava kokous on 19.6.2012 klo 16.00. Tulevia valiokuntien kokouksia: Vaikuttamisvaliokunta 13.6.2012 ja Jäsen- ja seurapalveluvaliokunta 28.8.2012. Läsnä kokouksessa: Laitinen Timo, Paatero Sirpa, Partanen Kirsti, Halonen Kalevi, Hyytiä Jorma, Ingberg Mikael, Merikoski Tuuli, Rusanen Pirjo, Vanni Mikko, Makkonen Sirpa ja Mäki Tapio. Poissa: Virolainen Timo, Pohjonen Petri. Läsnä toimistosta: Heikkala Juha, Himberg Satu, Japisson Teemu ja Ruuskanen–Himma Eila.
|