Artikkeli

 

Itsenäisyyden ajan kestäneen yleisen asevelvollisuuden aikana on saatu kerättyä hyvin mittava aineisto erityisesti suomalaisten nuorten miesten, ja viime vuosilta myös nuorten naisten, fyysisestä kunnosta ja sen kehityksestä. Niiden tulokset kertovat kiistatta että puolustusvoimat ovat yhtä haastavassa tilanteessa kuin koko yhteiskunta – nuorten fyysisen kunto on rapistunut ja paino noussut.

 

”Puolustusvoimien kannalta tärkeää olisi, että taistelija pysyisi muutaman vuorokauden kestävän yhtämittaisen kuormituksen aikana toimintakykyisenä”, sanoo ylilääkäri Matti Mäntysaari Sotilaslääketieteen keskuksesta.

 

Hän kertaa sen tosiasiasian, että kun vielä 1970 - 80 lukujen vaihteessa varusmiehet juoksivat 12 minuutin Cooperin testissä keskimäärin 2 750 metriä, on kolme vuosikymmentä nipistänyt tuloksesta noin 250 metriä. Hurja pudotus kun muistetaan, että kyseessä ovat nuorukaiset parhaassa iässä.

 

Armeija-aika on oikeastaan viimeinen vaihe, jossa koko ikäluokka tavoitetaan. Ei kai olisi lainkaan huono asia resursoida puolustusvoimat siten, että nuoret laitetaan kuntoon ennen kuin he siirtyvät työelämään.

 

Matti Mäntysaari sanoo, että paljonkin voitaisiin tehdä, jos nuoret olisivat motivoituneita. Liikunnallinen elämäntapa pitäisi saada jatkumaan halki koko elämänkaaren. Armeijan peruskoulutuskausi on hyvä startti ja reilusti ylipainoisilla paino saattaa laskea jopa kymmenkunta kiloa.

 

Varusmiespalveluksen ajalle keinot ovat tiedossa, mutta sen jälkeinen aika on hyvin merkittävä haaste. Varmaa on, ettei yhtä hyvää mallia ole ja oikeastaan jokainen yksilö pitäisikin ohjata liikunnan tielle hänen omista lähtökohdistaan. Niin montaa ”Personal Traineria” – henkilökohtaista ohjaajaa – on tuskin kuitenkaan löydettävissä.

 

”Puolustusvoimat on mukana hankkeessa, jossa nettipohjaisesti saataisiin henkilökohtainen kosketus nuoriin”, sanoo Matti Mäntysaari ja pitää henkilökohtaisen ohjausta sekä kannustusta yhtenä hyvin varteenotettavana vaihtoehtona heikosti liikkuvien motivoimiseksi.

 

Hän pitää keskustelua lyhimmillään neljän kuukauden varusmiesajasta tarpeellisena, eikä näe, että se olisi fyysisen kunnon kohottamisen kannalta mahdoton ajatus, joskin lisää paneutumista se vaatii. Mäntysaari arvioi, että jatkossa palvelukseen tulevien kuntotasoon tulisi sen myötä kiinnittää yhä enemmän huomiota ja harjoitusohjelmat laatia tulosten pohjalta. Aloitusportaan tulee olla motivoiva ja kannustava, eikä missään tapauksessa vammauttava.

 

Vielä 1990-luvun alussa varusmiesten keskimääräinen paino oli noin 71 kiloa ja viisitoista vuotta myöhemmin 77 kiloa – 10 % viidessätoista vuodessa! Samaan aikaan moni joutuu siirtämään palveluksen aloitusta liikalihavuuden vuoksi.

 

Ravitsemusasiat muodostavat siis toisen ison haasteen puolustusvoimille. Kohtuullisen elintason myötä osa ravinnosta tulee virallisen järjestelmän ulkopuolelta vaikka Pizzataksilla tai ’asiakkaiden ohjaamien’ sotilaskotien kautta, eikä siihen ole mahdollista määräyksillä puuttua.

 

Haasteesta seuraa heti miete, että onko ravintoon käytettävä rahamäärä supistettu niin alas, että ruoka ei sen vuoksi maistu. Entäpä jos uhka käännetään mahdollisuudeksi ja kokeillaan muutaman vuoden ajan laadukkaampaa ravintoa ja esimerkiksi ilmaisia jatkuvasti saatavissa olevia hedelmiä ja vihanneksia sekä tuoremehuja varusmiesten käyttöön. Loppuisiko pizzojen kanssa peuhaaminen ja saataisiinko muut ministeriöt mukaan rahoitukseen?

 

”Mielenkiintoinen ratkaisuehdotus, eikä tiedossani ole, että moista olisi kokeiltu”, sanoo Matti Mäntysaari.

 

Olisi kiva nähdä kävisikö kasarmin jääkaapilla kuhina, jos siellä olisi päärynöitä, omenia, porkkanoita, ruisleipää ja kesällä vaikka mansikoita sekä ainakin raikasta vettä, ehkä jopa tuoremehua. Sotkun munkki olisi silloin hyvä vaihtoehto – joskus!