Ilmaan vai veden alle?

Tehtävät: Ilmavoimien psykomotorisia testejä, persoonallisuustesti.

 

Raportti: Ilakoimme koko päivän psykomotoristen testien seurassa. Testien sisällöstä ei saa kertoa tarkemmin, mutta osa niistä tuntui varsin hankalilta. Oman testimenestyksen arviointi on vaikeata, koska aiempaa vertailupohjaa vastaaviin testeihin ei ole. 400 kysymyksen persoonallisuustesti oli selvästi rennompi suorittaa.

 

Testin jälkeen Kimmo tuli kokoustilaan hämmentyneen näköisenä ja ihmetteli kuka kehtaa vastata haluavansa tirsutella mutaa varpaiden välistä. Tom ja minä totesimme yhteen ääneen haluavamme ilman muuta tehdä niin.  Minun mielestäni testissä oli outoa se, että testissä noin joka neljäs kysymys tuntui liittyvän siisteyteen ja järjestyksen ylläpitoon. Mutta ehkä järjestelmällisyys on tärkeä persoonallisuuden piirre puolustusvoimien näkökulmasta. Testipäivä oli yllättävän raskas, koska keskittymisen ylläpito vaatii rankasti energiaa.

 

Huonoa: Hämmentäviä ja osin ärsyttäviäkin testejä, joiden tuloksesta ei osaa sanoa mitään. Yksilötestejä, joten ryhmähenki ei päässyt kehittymään. Palautetta ei saatu vielä, mutta se luvattiin antaa myöhemmin.

 

Hyvää: Kiehtovaa nähdä miten tällaisissa testeissä pärjää. Testit tarkastelevat erilaisia kykyalueita, joten omista vahvuuksista ja heikkouksista voi saada yllättävääkin lisätietoa. Persoonallisuustestin kysymykset tuntuivat kovin yksioikoisilta, joten on jännittävää nähdä, millaisen kuvan niiden perusteella on itsestään antanut.

Tehtävät: Sukellusvarusteiden kokeilua, putkiston rakentamista 6m syvyydessä,”hienomotorisempi” kokoamistehtävä märkäkammiossa 3 m syvyydessä.

 

Raportti: Olimme päätelleet kohteemme edellispäivänä sovitettujen sukellusvarusteiden ja vaaditun henkilöllisyystodistuksen perusteella. Upinniemessä jouduimme ensimmäisen kerran ryhmätyöhön. Aloitimme pukeutumalla märkäpukuun ja sukellusvarusteisiin. Pulahdimme isoon altaaseen tarkistamaan painot ja pienen säätämisen jälkeen siirryimme 6m syvään metallipönttöön rakentamaan mallin mukaista putkistorakennelmaa. Alkuun sovimme roolijaosta ja hetken roolijako toimikin pohjalla. Sitten tehtävä vei mennessään ja roolit taisivat hieman vaihtua. Ainakin itse jätin ruuvien ja työkalujen haun kesken, kun huomasin, että osa ruuveista oli merkitty tiettyyn laippaan sopiviksi värikoodein ja piti varmistua siitä, että rakentamaan alkaneet huomioivat tämän seikan ajoissa. Onneksi Tom huolehti loput ruuvit alas.

 

Jakauduimme luontevasti toimintapareiksi aina tilanteen mukaan ja saimme putkiston kootuksi 20 minuutissa. Viimeisen osan asennosta tuli pientä vääntöä: Tom piteli julmetun raskasta osaa yksin ja halusi sen vain alustavasti kiinni johonkin. Muut vetelivät ruuveja kiinni ja yritin huomautella, että putki on väärin päin. Elekielinen viestini meni onneksi muille helposti perille, kun terästin eleitäni jakoavaimella huitoen. Ilakoimme asennustyön valmistumista, kunnes havaitsimme, että osa pulteista oli eri päin ja jotkut pultit olivat myös lyhyempiä kuin toiset. Käytimme tunnin asennusajastamme  noin 40 min pulttien paikkojen ja asentojen korjaukseen. Saimme kuitenkin työn valmiiksi annetussa ajassa ja nousimme iloisina pintaan.

 

Ensimmäinen ryhmätyö tuntui todella mukavalta – ryhmä oli toiminut hyvin ja tehokkaasti, eikä ongelmia ollut. Palautekin saatiin heti. Asennustyön nopeus ei ehkä ollut huippuluokkaa, mutta tarkkuus oli hyvä ja tämä oli vasta ensimmäinen tehtävämme yhdessä.

 

Tehtävien välissä ohjaaja Jani halusi meidän vievän Suomen lippua LVI-systeemin päälle ja nousevan ryhmänä pois. Teimme tätä ehkä kahdeksan kertaa ja korvat olivat lujilla. Koimme myös pienen huolestuneisuuden hetken, kun Kimmo ei reagoinut sukellusmerkkeihin ja tempaisin Villen avustuksella hänet pintaan. Kimmolla oli ollut maski täynnä vettä, joten hän ei ollut erottanut käsimerkkejä. Muuten hän koki olevansa kunnossa ja hommia jatkettiin taas. 

 

Toinen rakennustehtävä tapahtui märkäkammiossa 3 metrin syvyyttä vastaavassa paineessa. Tehtävänä oli koota muovi- ja magneettiosista pieni lelu mallin mukaan. Pinnalla homma näytti varsin yksinkertaiselta ja loin mielessäni strategian, jolla kokoaisin lelun parissa minuutissa. Kammiossa homma tyrehtyi ensimmäiseksi siihen, että kokeneen sukeltajan klassiseen tapaan olin unohtanut ottaa painovyön mukaan, enkä pysynyt kokoomapöydän ääressä. Nöyränä palasin lähtöpaikalle ilmoittamaan tämän valvojalle, mutta olin tikahtua maskiin vuotavaan veteen, kun oma hölmöily nauratti niin paljon. Valvoja oli kohtalaisen hapan, koska hän oli ehdottanut ylimääräisen painovyön jättämistä kammioon jo edellisen unohtelijan kohdalla, mutta muut eivät pitäneet sitä tarpeellisena.  

 

Veden alla lelun rakentaminen eteni strategiani mukaan noin minuutin ajan ja sitten havaitsin muovilevyjen kiinnittämisen magneettipuikkojen väliin varsin haastavaksi. Hauskinta oli painaa viimeistä levyä paikoilleen ja leväyttää samalla kaikki muut viisi levyä irti. Kun tämä oli toistunut noin 16 kertaa, halusin vain iskeä lelun nyrkillä lyttyyn. Mutta olenhan hillitty Finnautti, joten tyydyin vain hihittelemään itsekseni.  Ryhmästämme vain kaksi (Tom ja Kimmo) saivat tehtävän suoritetuksi. Psykologi Helinä tarkkaili meitä herkeämättä koko päivän ja aloimme kokea lieviä vainoharhaisuuden oireita: aina, kun joku oli vilkaissut Helinää, tuntui, että hän tuijotti tiukasti suoraan silmiin. Hermostuttavaa.

 

Huonoa: Olin vähän nolona, kun olin painostanut muita niin voimakkaasti putkirakennustehtävän aikana. Keskustelimme tästä, enkä usko, että muut näkevät sitä painajaisia enää kovin pitkään. Kammiotehtävä oli yksilötehtävä, eikä siten kehittänyt ryhmätunnetta. Aloimme kokea psykologin tarkkailun ajoittain hämmentävänä.