Vauhdilla pinnan alle

Tehtävät: Free-fall- pestusveneen käyttöopetus, Innofocuksen ammattisukelluskalustoon tutustuminen

Raportti: Aamupäivällä pääsimme Ojamossa Meriturvan harjoitusalueelle kokemaan vapaapudotusta ja hetkellistä painottomuutta pelastusveneharjoituksessa. Meidät pudotettiin 13 m korkeudelta alas. Vapaapudotusta tästä oli 7m, mikä kyllä tuntui vatsassa muikealta. Lennon päätteeksi koimme parin sekunnin painottomuuden, kun vene pullahti pintaan. Teimme harjoituksen kolmesti, mutta vahvimmalta kokemus tuntui tietysti ensimmäisellä kerralla, kun ei tiennyt mitä odottaa. Kuulimme, että näitä pelastusveneitä käytetään laivojen lisäksi öljynporauslautoilla ja pudotukset voivat olla jopa 30 m korkeudesta. Testejä on tehty 49 metristäkin, mutta ihmiskeho ei pidä niin suurista pudotuksista.

Iltapäivällä siirryimme Ojamon avolouhoksen vastarannalle sukelluskoulutusfirma Innofocuksen hoteisiin. Saimme lyhyen perehdytyksen kypäräsukeltamisesta, minkä jälkeen meille esiteltiin vedenalainen tehtävämme: meidän piti irrottaa kaksi putkiston osaa naruista, liittää osat yhteen laippaliitoksella, sulkea venttiili ja siirtää ylimääräiset pultit ja mutterit toisesta päästä toiseen päähän.

Sonnustauduimme kukin vuorollamme kuivapukuun. Avustajat kiristivät munaremmin haaroihin niin, että ainakin minulla metallirengaskaulus vihloi solisluita. Sitten letkut, painot ja varalaitteen kantava liivi puettiin päälle ja kypärä liitettiin kaulusrenkaaseen. Ilman sisäänvirtauksen säätö testattiin. Ulosvirtausventtiili toimi painamalla pään oikealla puolella olevaa venttiiliä kypärän sisäpuolelta.

Horjuin ensimmäisenä raskaassa varustuksessa tikkaille ja alas veteen. Turvasukeltaja varmisteli menoa. Testasimme hetken kaasujen toimintaa matalalla ja sain luvan pompahdella alaspäin rapputasoja. Etsin putkiston osia, mutten löytänyt ja pyörin ihmeissäni ympäri. Alempana häämötti vaalea venttiilimötikkä, mutta havaitsin sen olevan tiukasti kiinni isommassa putkihäkkyrässä. Tehtävän putket oli näppärästi laskettu taakseni tässä tohinassa, enkä meinannut edes löytää osia säädyllisessä ajassa. Tehtävä oli selkeä, mutta siinä eteneminen oli paljon hitaampaa kuin alkuun kuvittelin. Kuivapuvun rukkasilla oli kiehtovaa liittää pultteja ja muttereita toisiinsa. Kypärä tahtoi väkisin nousta ylös ja uloshengitysventtiili karkasi yli päälaen, niin että jouduin kiskomaan käsin kypärän pääni ulottuville. Munaremmiä olisi ehkä voinut kiristää, mutta arvelin, etten saa sitä itse tarpeeksi ja solisluut olivat arat jo näinkin. Aika loppui aivan liian pian ja pompahtelin vastahakoisesti takaisin pintaa kohden. Muut jatkoivat tehtävää aina siitä, mihin edellinen jäi. Yhdessä saimme putkiston koottua ja tehtävän tehtyä kaksi kertaa läpi.

Huonoa: Pelastusvenepudotus oli hienoa, mutta kovin nopeasti ohi, eikä siihen liittynyt muuta pelastusharjoitusta tällä kertaa. Sukelluspuvussa olisi ollut mahtavaa pomppia aivan vapaasti pohjaa pitkin ja leikkiä olevansa jonkun nesteplaneetan pinnalla. Kaasujen säätö oli urheilusukellusvälineisiin tottuneelle outoa ja kypärä nousi välillä niin, että ulosvirtausventtiili karkasi ulottuvilta.

Ajoimme Lohjalta moottoritietä kohti Helsinkiä, kun näimme tien sivussa hädissään viittilöivän rouvan. Joku oli heittänyt auton sivuikkunan kivellä rikki, mutta onneksi rouva oli hallinnut tilanteen ja saanut pysäköityä turvallisesti pientareelle. Finnauttipartiomme ryhtyi heti pelastustoimiin. Kerroimme rouvalle, että paikalla on mm. poliisi, palomies-kriisityöntekijä ja lääkäri ja yritämme auttaa häntä.

 

Jukka, Ville ja Tom lähtivät tavoittamaan 200 m päässä näkyneitä tyyppejä. Kimmo ja minä jäimme rauhoittelemaan rouvaa. Putsasimme auton istuimet lasista ja soitimme rouvan omaisille. Rouva oli hieman tärisevä järkytyksen vuoksi, joten istutimme hänet autoomme ja yritimme rauhoittaa häntä tarjoamalla kahvia pullan kera. Jukka, Ville ja Tom saivat pahantekijät kiinni ja huolehtivat Lohjan poliisin paikalle. Kun poliisi tuli haastattelemaan rouvaa tapahtuneesta, katsoimme tehtävämme suoritetuksi ja jatkoimme matkaa. Hetken epäilimme tapahtunutta järjestetyksi, mutta koska ohjaajamme Jani ei ottanut kameraa esiin missään vaiheessa, oli pakko uskoa, että sattumaa se vain oli… Terveisiä vaan rouvalle!

Tehtävät: Työterveyslaitoksen stressi- & rentoutustesti, nelikenttää

Raportti: Pasilaan saapumisen jälkeen luulimme lähtevämme leirille jonnekin rannikolle. Päädyimmekin Työterveyslaitokselle, jossa meidät vaihteeksi piuhoitettiin lukuisilla johdoilla. Olin varma, että teemme seuraavaksi nelikenttätestin ja sain lievän sokin, kun huomasin yhtäkkiä olevani tiukan kuulustelukaksikon edessä. Tehtäväksi annettiin pitää esitelmä itsestä astronauttien valitsijakomitealle. Sain kolme minuuttia aikaa hahmotella esitykseni paperille, minkä jälkeen paperi otettiin pois. Puheeni aikana molemmat komitean jäsenet tuijottivat minua ilmeettöminä ja tekivät vain silloin tällöin merkinnän kynällä paperiin. He kysyivät pari kysymystä, mutta olisin odottanut heidän sotkevan esitystä vielä pahemmin.

Esitelmän jälkeen siirryttiin laskutehtävään: luvusta 1306 piti vähentää 17, virheen sattuessa piti aloittaa alusta. Aluksi tuntui, etteivät aivot käynnisty lainkaan. Vähitellen homma pääsi vauhtiin, mutta loppupuolella alkoi jo pahasti hihityttää, kun huomasi taas tehneensä virheen ja joutui aloittamaan alusta. Toisaalta moka tuntui jopa rentouttavalta, koska hetken saattoi mennä pelkästään muistin varassa.

Näiden tehtävien tarkoitus oli kuulemma luoda stressia ja yleensä stressaamisessa onnistutaan hyvin jopa esiintymisalan ammattilaisten, kuten opettajien tai poliitikkojen kanssa. Heti suorituksen jälkeen meiltä mitattiin syljestä stressihormonitasot. Sitten saimme mennä rentoutumaan vihertävään, lempeästi valaistuun, simpanssin kuvalla koristeltuun huoneeseen säkkituoleille. Hormonipitoisuudet mitattiin vielä tämän lepohetken jälkeen.

Lopuksi pääsimme suuren suosikkimme, nelikenttätestin ihmeelliseen maailmaan. TTL:n porukka oli onneksi saanut hankittua parempia kuulokkeita, eikä Tomin tai minun tarvinnut stressata kuulemisen puolesta, kuten harjoittelukerralla. 

Huonoa: Esitelmän pitäminen ja laskeminen oli niin yllättävää, että olin varmaan ihan oikeasti kohtalaisen stressaantunut. Miehet eivät ainakaan tunnustaneet esiintymisjännitystä, vaan kokivat esitelmän hupaisana. Laskeminen sentään ärsytti ainakin Kimmoa. Palautetta ei saatu.

Hyvää: Varsin yllättäviä testejä. Koki juuri luultavasti niitä tuntemuksia, mitä testien pitäjät hakivat.

Tehtävät: Taitolento, G-voimien kokeminen

 

Raportti: Perjantaiaamu aukeni sateisena, mutta siitä huolimatta meidät vietiin Malmin lentoasemalle. Tapasimme siellä lentäjän, joka piti esityksen taitolennosta ja kävi läpi päivän 14 kohdan lentokuvio- ohjelman, joka sisälsi runsaasti erilaisia silmukoita, pystylentoa ja tiukkoja G-voimakaarteita pää ylös- ja alaspäin. Kämmeneni hikosivat jo katsellessani lentosuunnitelmaa taululta. Onneksi päivä oli edelleen sateinen ja odottelimme varsin monta tuntia ennen kuin edes pääsimme tutustumaan pieneen sinivalkoiseen kaksitasoon, jonka kyljessä hohti turvallisuutta uhkuva tarra: EXPERIMENTAL. Turvallisuutta lisäsi laskuvarjon pukemis- ja laukaisemisharjoittelu ennen kuin edes pääsimme koneeseen istumaan. Katselin välillä huolestuneena ulos, koska sääennusteessa arvioitiin sateen hellittävän jo klo 14 mennessä. Sade jatkui vähän pidempään, mutta klo 17 jälkeen pääsimme (muut) tai jouduimme (minä) lentämään.

                            

Purjelentäjämme, Jukka pääsi ensimmäisenä kierrokselle ja koko taitolento-ohjelma meni täysin suunnitellusti läpi. Jukka tärisi innosta ja oli menossa saman tien ostamaan osuutta lentokoneeseen. Sitten hän muisti, että moottorilentäjän lupakirjakin pitäisi olla. Seuraavaksi oli Villen vuoro, mutta kameravirityksistä johtuen minut tuupattiin yllättäen koneeseen ennen kuin ehdin kehitellä sopivaa tekosyytä jäädä kentälle. Yritin keskustella lentäjän kanssa, josko hän jättäisi ylös-alas-lennot vähemmälle, mutta hänen mielestään ne olivat kaikkein hienoimpia.

Nousimme siniselle taivaalle ja maisemat olivat todella komeat. Ihailin niitä kahdesti ylösalaisin, kun teimme alkuun pari silmukkaa. Sitten ampaisimme suoraan ylös ja loogisesti kiihdytimme myös suoraan alas. Tästä en pitänyt, enkä paraabelikaaresta, jossa koimme hetken painottomuuden. Totesin kuivakasti, että eiköhän tämä ylös-alas-lentely ollut minun osaltani tässä. Ilmeisesti olin huutanut sen verran vakuuttavasti, ettei lentäjä enää vängännyt kanssani asiasta. Hetken pohdimme, mitä temppuja hän voisi vielä tehdä. Ehdotin vaakakierteitä ja ne sujuivat kunnialla. Kaartolennossa kokeilimme 5G:n voimaa, mikä litisti jo aika mukavasti. En usko, että kaartaminen pää alaspäin olisi ollut minulle pahin juttu, mutta lentäjä ei halunnut testata asiaa ja aikakin oli jo lopussa. Maan kamaralla jalat tuntuivat melko löysiltä ja pää huteralta. Mutta olin kuitenkin lentänyt edes muutaman liikkeen ja siten ylittänyt lentopelkoisen itseni.

                            

Kimmo oli vanhana lentäjä-ässänä innoissaan taitolennosta, mutta hänen osuutensa jäi tyngäksi polkimien lievän toimintahäiriön takia. Tom eläytyi toisen maailmansodan lentäjäsankareihin ja palasi lennolta tyytyväisyyttä uhkuen. Villekin nautti kokemuksesta ja mietti pitäisikö hänen kuitenkin vielä yrittää lentäjäksi. Tosin Ville myönsi, että taitolento oli juuri sopivan pituinen – vähänkin pidempi lento olisi voinut jo tehdä pahaa. Meille annettiin lennolle mukaan muovipussi oksennusta varten ja kuulimme, että koneen sotkenut joutuu myös siivoamaan sen. Uhkailu tehosi, koska kaikki palauttivat pussinsa puhtaana takaisin.  

 

Huonoa: Tiukka taitolento-ohjelma, jota ei voinut ennen lentoa säätää kevyemmäksi. Sää oli estää koko lennon, joten jouduimme ilmailutyyliin odottelemaan koko päivän. Toisaalta astronautit odottelevat lennolle pääsyä jopa vuosia…

 

Hyvää: Hurja kokemus varmaan kaikille, vaikka osaa taisi lentokärpänen puraista. Opimme lentämisestä uutta. Ylitin lentämiseen ja korkeisiin paikkoihin liittyviä pelkojani tekemällä edes osan tempuista. Tajusin, että olen varsin hyvässä ammatissa, vaikka Tuusulan testien mukaan olisinkin voinut päästä jopa hävittäjälentäjäksi…

Tehtävät: Lentäjien testejä

 

Raportti: Pienen alkuesitelmän jälkeen ilmailulääkäri Jarmo Skyttä ohjasi meidät mielenkiintoisiin lentäjien testeihin. Aloitimme puhaltamalla verenpainemittaria vastaavaa mittaria 40 mmHg:n ylittävällä paineella 20 sekunnin ajan. Ponnistamalla voi ilmeisesti sietää G-voimia kohtalaisen paljon paremmin kuin ilman ponnistusta. Seuraavaksi olimme erikoisessa stereonäön testissä: tuijottelimme noin 3 m pitkään laatikkoon, jossa törrötti kolme sauvaa. Pyörää pyörittelemällä piti keskimmäinen sauva siirtää muiden kanssa samaan linjaan. Tätä tehtiin useita kertoja ja testin maksimiaika oli rajattu. Lentäjälle hyväksyttiin vain 15 mm poikkeama eteen tai taakse.

 

Näkötestistä siirryttiin tasapainotestiin. Pyörimme rotaatiotuolilla vinhasti ympäri minuutin ajan ja tuoli pysäytettiin äkisti. Tasapainoelimen neste jatkoi pyörimistä hetken, mikä tuntui rajuna huimauksena ja näkyi silmien nystagmuksena eli silmävärveenä. Teimme testin kaksi kertaa eri asennossa, joten kahta eri kaarikäytävää kolmesta testattiin. Nykimisen piti loppua alle 20 sekunnin kuluessa. Luullakseni kaikkien tasapainoelimet olivat astronautille vaadittavassa kunnossa.

 

Seuraavaksi pääsimme alipainekammioon, jossa simuloimme lentokoneen paineistuksen yhtäkkistä häviämistä. Tällaisessa tilanteessa miehistön pitäisi kyetä tunnistamaan hapenpuutteen aiheuttamat oireet itsessään, jotta ehtisi laittamaan lisähapen päälle ennen kuin toimintakyky romahtaa tai taju lähtee. Meidät vietiin ”Mount Everestin huipulle” eli 8500 m vastaavaan ilmanpaineeseen, jossa hapen osuus on varsin pieni. Kun lisähappi oli kytketty pois päältä, odottelimme hetken ja aloimme tehdä hankalaa piirtämistehtävää. Samalla jouduimme vastaamaan laskutehtäviin. Meille sanottiin esim. lukupari 2 ja 6. Näihin lukuihin piti lisätä 3 eli vastata 5 ja 9. Lääkäri tarkkaili koko ajan vieressä käyttäytymistämme ja laittoi hapen takaisin, kun piirtäminen pysähtyi, laskeminen unohtui tai tuli muita oireita.

 

Ilmeisesti vähähappisuuden sietokyky ja oireet eroavat huomattavasti eri ihmisillä. Lentäjän on tärkeätä tietää, miten juuri hän ja hänen kanssaan työskentelevät reagoivat hapen puutteeseen. Itselläni hapen puute aiheutti lähes heti lievän huimauksen ja hilpeän olon. Muuta oiretta en oikein tunnistanut edes, kun lääkäri keskeytti testin, koska hänen mielestään sormeni nyki. Tällöin happisaturaationi oli jo varsin matala 50 %, kun se normaalisti huoneilmassa on >95 %. Aivotoimintani on ehkä muutenkin niin vähäistä, ettei hapen puute tunnu juuri missään… Muilla ilmeni oireina huimausta, turtuneisuutta, pysähtymistä, kömpelyyttä ja luultavasti kaikki huomasimme hapen palauttamisen selvästi virkistävänä.

 

Huonoa: Emme osanneet hypoksiatestin piirrostehtävää edes normaalihapessa – testi oli aika vaativa (ainakin meille). Hapenpuutetehtävässä odotimme jännityksellä, että joku olisi menettänyt tajuntansa. Ymmärsimme lääkäri Skytän puheesta kuitenkin sen, että oleellisempaa on tunnistaa oireet siinä vaiheessa, kun ehtii vielä reagoida ajoissa. Kaikki testit olivat yksilötestejä, joten ryhmätoiminta rajoittui omatoimiseen jumppasalissa koheltamiseen odotteluvaiheissa.