Päivitetty liikuntapiirakka -malli havainnollistaa, miten aikuisten tulisi terveytensä kannalta liikkua. Uusissa suosituksissa mm. lihaskuntoharjoittelun merkitys on noussut uusimpiin tieteellisiin terveysliikuntatutkimuksiin perustuen.
Liikkumisresepti
Liikkumisresepti on Suomen Reumaliiton, Suomen Lääkäriliiton, Suomen Sydänliiton, UKK-instituutin, KKI-ohjelman ja Jyväskylän yliopiston Terveyden edistämisen tutkimuskeskuksen yhteistyöhanke. Tavoitteena on luoda käytäntö, jolla liikuntaneuvonta sisällytetään perusterveydenhuoltokäyntien yhteyteen. Liikuntareseptin tavoitteena on motivoida asiakasta liikkumaan antamalla yksilölliset ja selkeät kirjalliset ohjeet sekä toimia yhteistyön virittäjänä liikuntaa organisoivien tahojen ja terveydenhuollon ammattilaisten välillä.
Kunnossa Kassulle –hanke
Hankkeella pyritään parantamaan tulevien varusmiesten fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia kutsuntojen ja palvelukseen astumisen välissä. Ideana on parantaa heikkokuntoisten varusmiespalveluksesta selviytymistä. Kohderyhmälle tarjotaan seurojen avustuksella opetusta erilaisten liikuntalajien, kuten hiihdon, juoksun, uinnin ja tenniksen, parissa/saloista. Lajiopetuksen ohella järjestetään koulutuksia sekä kuntotestauksia. Pyrkimys on myös innostetaa hankkeeseen osallistuvat liikkumaan säännöllisesti. Hanke on Kymenlaakson Liikunta ry:n koordinoima ja toteutetaan yhteistyössä Puolustusvoimien kanssa.
Vuodenajan Liike –kampanja
Tavoitteena on innostaa alueen väestöä liikkumaan ja hyödyntämään yhä enemmän vuodenaikojen tarjoamia liikkumismahdollisuuksia. Vuodenajan Liike sisältää kuhunkin vuodenaikaan sopivan liikuntamuotokampanjan (hiihto/uinti/pyöräily/kävely). Kampanjan toteutuksesta vastaavat Pohjanmaan kunnan liikuntatoimi sekä Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry. Valtakunnallisesti toimintaa koordinoi mm. Suomen Kuntoliikuntaliitto ja Kunto ry.
Haasta Itsesi Kunnolla –konsepti
Kainuun Liikunta ry:n koordinoima Haasta Itsesi Kunnolla -konsepti keskittyy yritysten liikunta- ja hyvinvointipalveluihin tarjoamalla työhyvinvointiluentoja, -tapahtumia ja lajikokeiluja.
Työyhteisöliikunta 2010 -hanke
Työyhteisöjen rooli liikunnan järjestäjänä on kasvanut. Työpaikkaliikunnan suosio on noussut, myös terveytensä kannalta riittämättömästi liikkuvien keskuudessa. Työyhteisöliikunta 2010 on Sosiaali- ja terveysministeriön, Opetusministeriön, Työministeriön, kaikkien työmarkkinakeskusjärjestöjen sekä liikuntajärjestöjen yhteishanke, jossa jaetaan työyhteisöille tietoa erilaisista tavoista saada työyhteisöt sekä niiden jäsenet liikkumaan.
Liikuntaneuvonnan palvelumalli on kehitetty ja testattu Etelä-Savon Liikunta ry:n hallinnoimassa Liike Luo Elämää – hankkeessa (ESR). Mukana olevien kuntien sosiaali- ja terveystoimet ja terveyspiiri ovat osallistuneet toiminnan kehittämiseen. Liikuntaneuvonnassa asiakkaalle luodaan henkilökohtainen liikuntaneuvontasuunnitelma, jonka avulla lisätään liikkumista. Toteutumista seurataan ammattilaisten avulla. Neuvontaprosessi kestää 12 kuukautta.