Urheiluseurat

Varoja hankittava seuroissa paljolti omin voimin.

Liikunta- ja urheiluseurat eivät saa suoraa valtion taloudellista tukea toimintaansa. Seurat hankkivat vuosittain arviolta noin 400 - 450 miljoonaa euroa vanhempien kukkaroista, omalla varainhankinnalla ja yhteistyökumppanisopimuksilla. Rahat jakautuvat epätasaisesti Suomen arviolta noin 9 000 aktiivisen urheiluseuran kesken.

Noin 6 000 urheiluseuraa saa kunnilta pientä taloudellista tukea lähinnä nuorisotoimintaan. Kunnat jakavat suoraa rahallista tukea erilaisille liikuntayhteisöille – enimmäkseen urheiluseuroille – noin 37,5 miljoonaa euroa vuodessa.

Tärkein julkinen tuki seuroille tulee kuntien omistamista, edullisista tai ilmaisista liikuntapaikoista. Valtakunnallisen liikuntapaikkatietojärjestelmän mukaan Suomessa oli vuoden 2006 alussa yli 29 000 liikuntapaikkaa. Näistä 75 prosenttia on kuntien omistamia.