Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö URA on myöntänyt opiskeluapurahan 87 nykyiselle ja jo aktiiviuransa päättäneelle huippu-urheilijalle. Korkea-asteella opiskelevien urheilijoiden apuraha on 1 600 euroa ja toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevien urheilijoiden 1 300 euroa. Opintomenestykseen sidottua apurahaa jaettiin yhteensä yli 130 000 euroa. Apurahat jaettiin nyt jo 35. kerran.
Opiskeluapurahan saajat edustavat 39 lajia 29 eri lajiliitosta. Apurahan saajien joukossa on olympiamitalisteja ja arvokisamenestyjiä kuten telivoimistelija Jani Tanskanen, suunnistaja Pasi Ikonen ja jo uransa päättäneet hiihtäjät Marja-Liisa Kirvesniemi ja Pirkko Määttä.
Pääasiassa opiskeluapurahat kohdennetaan kuitenkin nuorille urheilijoille, jotka harvoin pääsevät nauttimaan merkittävistä valmennus-, sponsori- tai kilpailutuloista. Nuorista urheilijoista opiskeluapurahan saivat tänä vuonna mm. ampuja Jesse Louhelainen, painijat Matti Kautto ja Ismo Pietiläinen sekä soutaja Ulla Varvio, jotka kaikki kuuluvat myös Olympiakomitean nuorten tukiohjelmaan.
Opiskelevan urheilijan talous tiukalla
Urheilijat ovat taloudellisesti tavallisia opiskelijoita heikommassa asemassa, koska he eivät voi muiden opiskelijoiden tapaan paikata talouttaan käymällä opiskelujen ohessa töissä.
”URA:n opiskeluraha on huippu-urheilun ja opiskelun nuorallatanssia merkittävästi helpottava tekijä. Se kannustaa opiskelemaan ja motivoi opiskelun ja urheilun yhdistämiseen järkevästi”, kertoo Jyväskylän yliopistossa liikuntatieteitä opiskeleva Pasi Ikonen, joka sai apurahan nyt toista kertaa.
Opiskeluapurahaa myös uransa päättäneille urheilijoille
Osa apurahoista myönnettiin jo uransa päättäneille, lajissaan menestyneille urheilijoille. Heille apuraha on paitsi taloudellinen tuki, myös kunnianosoitus sekä lajia että tehtyä kovaa työtä kohtaan.
”Koen opiskeluapurahan saamisen arvokkaana tunnustuksena menneestä urheilu-urastani. Minun urheilu-urani aikana ei ollut yhtä helppoa yhdistää urheilua ja opiskelua kuin nykyisin. Onkin hienoa, että myös meillä entisillä urheilijoilla on mahdollisuus saada opiskeluapurahaa”, toteaa Pirkko Määttä, joka valmistuu keväällä restonomiksi Kajaanin ammattikorkeakoulusta.
Opintojen etenemistä seurataan
Opiskeluapurahan saajista yli puolet opiskelee yliopistoissa, kolmasosa ammattikorkeakoulussa ja vajaa viidennes ammatillisissa oppilaitoksissa. Apuraha on sidottu opintojen etenemiseen. Urheilijoilta vaaditaan vähintään 15 opintoviikon tai 25 opintopisteen suorittamista lukuvuoden aikana, joista apurahan saajat raportoivat säätiölle.
”Tuki ja opintoviikkovaatimus motivoivat opiskelemaan jaksoilla, jolloin urheilulliset tavoitteet voisivat viedä eri suuntaan”, toteaa tuelle valittu, Tampereen teknillisessä yliopistossa opiskeleva korkeushyppääjä Heikki Taneli.
Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö perustettiin Presidentti Urho Kekkosen toimesta v. 1972. Säätiö on jakanut 35 vuoden aikana opiskeluapurahoja lähes 3500 huippu-urheilijalle yhteensä yli 3,5 miljoonaa euroa.
Tällä hetkellä säätiön puheenjohtajana toimii Veikkauksen toimitusjohtaja Risto Nieminen. Lisäksi säätiön hallitukseen kuuluvat varapuheenjohtajat Tellervo Haapaniemi-Koskinen ja Matti Ahde sekä 12 muuta urheilu- ja yhteiskuntavaikuttajaa.
Lisää: www.noc.fi.
SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 1/07, www.slu.fi. |