Pääkirjoitus
Tervettä varainhankintaa on tuettava
Vaikka liikuntajärjestöjen valtionapu jopa hieman kasvaa tänä vuonna, on tarve omaan varainhankintaan etenkin paikallistasolla silti huutava. Jos puuttuvia markkoja ei saada hankkia muualta, ne kaivetaan seurojen jäsenten kukkaroista. Aikuiset ihmiset toki voivat maksaakin jotain harrastuksistaan, mutta lasten ja nuorten oikeuksista on kannettava huolta: jos harrastus maksaa kymmeniä tuhansia vuodessa, ei kaikilla vanhemmilla ole siihen varaa. Monissa maissa arpajaistoiminta on tukien ohella tärkein tulonlähde kansalaisjärjestöille. Suomessa on toistaiseksi pyritty ennemminkin hankaloittamaan kuin helpottamaan yhdistysten rahankeruuta arpajaisten avulla.
Lue lisää