Liikunnan ja Urheilun Maailman 2/2001 tietokilpailu
Tarkista tietojasi. Vastaukset löytyvät kyselyn lopusta tai tuoreimmasta Liikunnan ja Urheilun Maailma -lehdestä 2/2001!
Lue lisääTarkista tietojasi. Vastaukset löytyvät kyselyn lopusta tai tuoreimmasta Liikunnan ja Urheilun Maailma -lehdestä 2/2001!
Lue lisääHenkilöstöjohtamisen ammattilaisten yhdistys HENRY ry:n toiminnanjohtaja Leena Malin muistuttaa, että ainakin joillakin aloilla työnantajat joutuvat jo kilpailemaan työntekijöistä. Silloin on entistäkin tärkeämpää, että yhteisön työnantajakuva on kohdallaan. SLU-yhteisön henkilöstöstrategia "SLU-yhteisö - elämänvoimainen työyhteisö" hyväksyttiin syyskokouksessa joulukuussa. Liikunnan ja Urheilun Maailman kirjoitussarjassa strategiaa pohditaan luku luvulta. Kirjoitussarjan ensimmäinen osa julkaistiin 11.1.2001.
Lue lisääSukkulajuoksu on erottelukykyinen ja käyttökelpoinen kuntotesti kouluille, toteaa uutta menetelmää kehittänyt tutkijaryhmä Liikunta & Tiede -lehden uudessa tutkimusartikkelijulkaisussa. Menetelmän avulla saadaan vertailukelpoista tietoa lasten ja nuorten fyysisen kunnon kehityksestä.
Lue lisääSLU:n hallitus päätti vuoden ensimmäisessä kokouksessaan keskiviikkona 17.1., että järjestön varapuheenjohtajina jatkavat kansanedustajat Ilkka Kanerva (kok.) ja Kalevi Olin (sd.) sekä SLU:n marraskuisen syyskokouksen ääniharava Tarja Mäki-Punto.
Lue lisääSLU osallistuu kansalaisjärjestöjen yhteisen työvoimapoliittisen projektin valmisteluun. Projekti on jatkoa viime vuonna loppuneelle Uusi työ -hankkeelle ja sen onnistuminen on kiinni työministeriön rahoituksesta.
Lue lisääSLU ja Urheilutoimihenkilöt allekirjoittivat kaksivuotisen työehtosopimuksen, joka nostaa alle 10 000 markan kuukausipalkkoja suhteellisesti enemmän kuin suurempia. Matkakustannusten korvauksissa henkilökunnalle puolestaan noudatetaan pääsääntöisesti valtion matkustussääntöä ja korvausmääriä suositetaan noudatettaviksi myös jäsenjärjestöissä.
Lue lisääValtion tämän vuoden liikuntabudjetin kahdeksan miljoonan markan lisäyksen jakautuminen vahvistettiin 18.1.
Lue lisääVain hieman yli 67 prosenttia peruskoulun kuudennella luokalla olevista lapsista sanoo osaavansa uida, jos uimataito määritellään pohjoismaisittain, käy ilmi LIKES-tutkimuskeskuksen selvityksestä. Sekä Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) Reijo Vartia että tutkimuksen tehnyt Jaana Kuusela pitävät määrää hälyttävän alhaisena.
Lue lisääSuomen Urheiluliiton "Nuoret Johtajat" -koulutuksen käyneiden nuorten järjestämä kymmenen lajiliiton nuorten yhteinen tapaaminen keräsi Joensuuhun pari sataa 15-23 -vuotiasta urheilun järjestötoiminnasta kiinnostunutta.
Lue lisääKiipeily on yksi Euroopan nopeimmin leviävistä urheilulajeista ja jo miljoonien ihmisten harrastus ympäri maailmaa. Esimerkiksi Englannissa on 1.5 miljoonaa kiipeilijää! Suomessakin lajin harrastajia on tuhansia ja joukko vain kasvaa. Kiipeily sopii kaiken ikäisille, se on harrastus vauvasta vaariin.
Lue lisääVuosi 2000 oli ennakoidusti dopingtestauksen ennätysvuosi. Antidoping-toimikunnan yhteenvedon mukaan testejä tehtiin yhteensä 1849, mikä on reilu 400 testiä enemmän kuin vuonna 1999.
Lue lisääHeinäkuun alussa seitsemän suomalaista SCORE -vapaaehtoista lähti urheilun kehitysyhteistyöhön Etelä-Afrikkaan. Ennen vapaaehtoistyön aloittamista nuoret osallistuivat parin viikon mittaiseen koulutukseen Etelä-Afrikassa, jonka jälkeen heidät sijoitettiin työskentelemään eri puolille maata.
Lue lisää