Periaatepäätös pohjautuu valtioneuvoston kanslian asettaman ja valtiosihteeri Rauno Saaren johtaman

Liikunta on yksi tärkeä osa Eläkeliiton toimintaa. Liiton yli 121 000 jäsenen suosituimmat toiminta-muodot ovat järjestyksessä yhdessäolo, matkat ja liikunta.

Liikunta on ollut viime vuosina voimakkaimmin kehittynyt toimintamuoto Eläkeliitossa. Vuosittain erilaisiin liikuntatapahtumiin osallistuu noin 300 000 eläkeliittolaista. 408 paikallisyhdistyksessä toimii säännöllisesti yli 650 liikuntaryhmää.

Järjestön jäsenten keski-ikä on 70 vuoden paikkeilla. Suomen Ladun 65-vuotisjuhlaseminaariin osallistunut Eläkeliiton koulutussihteeri Simo Hynninen vastaa liikunta mukaan lukien liiton koulutus- ja kurssitoiminnasta. Työssään hänellä on hyvä näköala ikääntyneiden liikuntatilanteeseen.

"Kilpaurheilija urheilee ikääntyneenäkin. Herkemmin liikunta jää arkiliikkujalta, jolta elämänmuutos katkaisee esimerkiksi normaalin arkipuuhakkuun vedenkantoineen. Näin saattaa käydä, kun ikääntynyt muuttaa uudelle paikkakunnalle tai siirtyy esimerkiksi palvelutaloon”.

Vapaaehtoiset kannustavat liikkumaan

Eläkeliitossa on meneillään Kuntouttava kotielämä -hanke. Siinä koulutetut vapaaehtoiset käyvät vanhusten kotona ja palvelutaloissa innostamassa ja kannustamassa heitä huolehtimaan omasta kunnostaan ja myös opastavat heitä hyödyntämään nykytekniikan tuottamia apuvälineitä elämänlaatunsa parantamiseksi. Tässä toiminnassa sosiaalisella kanssakäymisellä, kohtaamisella ja tarinoimisella on tärkeä merkitys liikunnan lisäksi.

Tutkimuksen kertovat, että eläkeläiset kävelevät, mutta harrastavat myös yllättävän monipuolisesti liikuntaa. "Ei todellakaan ole yhtä ikäihmisen tyyppiä”, vahvistaa Hynninen. Eläkeliiton jäsenistössä on yhtä lailla taustaltaan kilpaurheilijoita kuin hyötyliikkujia. Eläkeliitossa kävely ja tanssi ovat suosituimmat harrastusmuodot, kummassakin on mukana yli 50 000 harrastajaa.

”Monesti tarjolla oleva julkinen ryhmäliikunta on kuitenkin liian nopeatempoista vanhuksille”, Hynninen sanoo.

Tiloista ja saleista puutetta

Eläkeliitto järjestää liikunnanohjauksen vertaisohjaajakursseja. Kurssin osallistujaksi sopii mainiosti henkilö, joka on kiinnostunut nimenomaan harrasteliikunnasta. Viikon kurssilta saa perusosaamista ikätovereiden aktivointiin.

Simo Hynnisen harmi on yhteinen liikuntajärjestöjen kanssa, jotka järjestävät terveysliikuntaa. ”Liikuntatiloista ja koulujen saleista on pulaa etenkin pienemmissä kunnissa”.

SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 2/03, Eila Ruuskanen-Himma, http://www.slu.fi/


« Takaisin