SLU käynnisti yt-neuvottelut
SLU käynnisti koko henkilökuntansa kanssa yt-neuvottelut, joissa haetaan yhteensä 70 000 euron kustannussäästöjä. Irtisanomisista ei neuvotella. Summa vastaa koko henkilöstön kahden viikon lomautustarvetta. Lomautus ei ole ainoa haettava vaihtoehto, vaan neuvotteluissa etsitään muitakin mahdollisuuksia. Neuvottelut käynnistettiin SLU:n IT-hankkeen mahdolliseen ennakoitua suurempaan alijäämään varautumiseksi. SLU:n toimiston odotetaan kuluvana vuonna päätyvän ylijäämäiseen tulokseen ja palveluyksiköiden nollatulokseen. IT-hankkeen alijäämäksi arvioidaan maksimissaan 150 000 euroa. Koko SLU:n yhteenlaskettu budjetti on noin 4,5 miljoonaa euroa, josta toimiston osuus on 1,6 miljoonaa, omarahoitteisen palveluyksikön 1,3 miljoonaa, IT-hankkeen 1,2 miljoonaa ja projektien osuus 0,4 miljoonaa euroa. SLU:n tuloista noin 60 prosenttia tulee oman toiminnan tuottoina, kolmannes veikkausvoittovaroista maksettavana valtionapuna ja vajaa kymmenesosa varainhankinnan tuottoina. Lisätietoja: toiminnanjohtaja Jukka Pekkala, SLU, puh. 040 562 1989, |