Matti Ahde SLU:n työllisyysryhmän puheenjohtajaksi

Keväällä 1996 käynnistynyt SLU:n Työtä ja elämänlaatua liikunnasta - työllisyysprojekti on onnistunut tarjoamaan työ- tai työharjoittelupaikkoja tähän mennessä noin 2000 työttömälle.

Suomen Liikunta ja Urheilun (SLU) hallitus asetti työryhmän seuraamaan työllisyysprojektin toteutusta ja kehitystyötä. Työllisyysryhmään valittiin puheenjohtajaksi Veikkauksen toimitusjohtaja Matti Ahde ja jäseniksi SLU:n varapuheenjohtaja Tarja Mäki-Punto, SLU:n hallituksen jäsen Raija Härmä, aluejohtaja Timo Hämäläinen ja kehityspäällikkö Raimo Railo sekä työryhmän sihteeriksi projektipäällikkö Risto Kaupppinen.

SLU:n työllisyysprojekti "Työtä ja elämänlaatua liikunnasta" on kevään ja kesän aikana laajentunut jälleen uusille paikkakunnille mm. Etelä-Karjalassa ja aivan näinä päivinä myös Turkuun. Projektin työllistävät vaikutukset näkyvät sadoissa urheiluseuroissa, kouluissa ja päiväkodeissa yli sadan kunnan alueella. Varsinaisia alaprojekteja toimii yli 50 kunnassa eri puolilla Suomea.

Keväällä 1996 käynnistynyt projekti on onnistunut tarjoamaan työ- tai työharjoittelupaikkoja tämän vuoden kesäkuun loppuun mennessä 1940 työttömälle. Näistä 1600 on ollut ns. työharjoittelijoita, joiden työharjoittelusuhde kestää yleensä kuusi kuukautta. Lisäksi työttömiä on työllistetty liikuntajärjestöihin työllistämistukien, työllistämispalvelun ja oppisopimuksien avulla. Työllistettyjen henkilökohtaiset tehtävät vaihtelevat liikunnanohjauksesta aivan tavalliseen järjestöissä tapahtuvaan toimistotyöhön.

SLU:n hallitus tiedottaa 6/97
Lisätietoja: projektipäällikkö Risto Kauppinen, puh. 040-5560653, risto.kauppinen@slu.fi


« Takaisin