Pääkirjoitus

Lisätoimia eettisten uhkien ehkäisemiseksi tarvitaan

Suomalaisia Lahden MM-kisoissa kohdanneesta dopingskandaalista on oltu ja on syytäkin olla huolissaan. SLU:n asia ei tietenkään ole ottaa kantaa yksittäisiin dopingtapauksiin - niihin puuttuminen on kansallisten ja kansainvälisten lajiliittojen tehtävä. Liikunnan eettistä perustaa murentavaan kehitykseen on kuitenkin reagoitava. Eettisen säännöstön valvonnan kannalta on tärkeää, että liittojen ja seurojen lisäksi myös urheilijat ja valmentajat sekä muut avustajat ovat sitoutuneet noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä. Koska liittojen toimivalta yhdistylain mukaan ulottuu vain niiden jäsenseuroihin, haluaa SLU sitoa sopimusteitse kaikki asianosaiset säännöstön piiriin.

Lue lisää

Koululiikuntaa ei olla lisäämässä

Uudessa peruskoulun tuntijaon suunnitelmaluonnoksessa matematiikkaan sekä äidinkieleen ja kirjallisuuteen on tulossa lisää tunteja. Uutena aineena mukaan on tulossa terveystieto. Liikuntatuntien määrää ei puolestaan olla lisäämässä.

Lue lisää

Liikunnan ja Urheilun Maailman 4/2001 tietokilpailu

Tarkista tietojasi. Vastaukset löytyvät kyselyn lopusta tai tuoreimmasta Liikunnan ja Urheilun Maailma -lehdestä 4/2001!

Lue lisää