Liikkuva iltapäivä -kannuste haussa
Nuoren Suomen ja Silja Linen Liikkuva iltapäivä -kannusteita iltapäivätoiminnan hankkeisiin voi hakea kevään aikana. Kaikkiaan kannustetta on jaossa 170 000 euroa (miljoona markkaa). Taloudellisen tuen lisäksi kannustetta saaneille hankkeille tarjotaan konsultaatioapua ja lasten liikunnan ohjaajakoulutusta. Kannustetta saavat paikalliset iltapäivätoiminnan hankkeet julkistetaan elokuussa 2002. Nuoren Suomen puheenjohtaja, kansanedustaja Jouni Backman kannustaa hakijoita paikalliseen yhteistyöhön. ”Kaikkien tuen hakijoiden kannattaa etsiä yhteistyökumppaneita paikallisesti. Yhdessä tekemällä ja vastuita jakamalla on saatu hyviä tuloksia aikaan.” SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 4/02, http://www.slu.fi/ |