PLU, Jääkiekkoliitto ja Kuortane käynnistävät 400 000 euron EU-hankkeen
Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu (PLU), Jääkiekkoliitto ja Kuortaneen Urheiluopisto käynnistävät lasten ja nuorten kanssa toimivien seurojen kehittämishankkeen, joka saa tukea Euroopan sosiaalirahastosta sekä kunnilta. Euroopan sosiaalirahasto tukee hanketta 262 000 eurolla ja alueen kunnat 58 000 eurolla. Hankkeen omavastuu ja talkootyön osuus on 124 000 euroa. Projektiin on sitoutunut kuusitoista Etelä-Pohjanmaan kuntaa, joiden alueella seuroja on yhteensä noin 60-70. "Tämän tyyppiselle toiminnalle on selvä tilaus. Myös päättäjät näkevät seurojen merkityksen kansalaistoiminnan kannalta tärkeänä", projektipäällikkö Mikko Levola Kuortaneen Urheiluopistolta sanoo. Kohteena lasten ja nuorten kanssa toimivat seuratHankkeen tavoitteena on lasten ja nuorten kanssa toimivien urheiluseurojen ja kolmannen sektorin organisaatioiden yhteistyön ja yhteistyömuotojen kehittäminen, nuorten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen ja seuratoiminnan kehittäminen vastaamaan tulevaisuuden haasteita. Verkottumisen kautta uskotaan myös maakunnan vetovoimaisuuden lisääntyvän. Hankkeen osatavoitteita ovat seuran elinvoimaisuuden turvaaminen (ohjaaja- ja valmentajakoulutus, seurakoulutus, nuorten koulutus), järjestöjen verkottuminen (yhteiset tapahtumat seuran sisällä, seurojen välillä ja eri organisaatioiden kanssa), päätoimisten työntekijöitä saaminen seuroihin (työharjoittelun kautta seuratyöhön), nuorten työllistäminen kolmannen sektorin hankkeiden kautta (esimerkiksi iltapäiväkerho- tai tuomaritoimintaan), urheilujärjestöjen ympäristöosaamisen lisääminen sekä seutukuntien alueella toimivien jääkiekkoseurojen toiminnan kehittäminen ja käynnistäminen. Mitä enemmän verkostoitumista, sitä enemmän tukeaKäytännössä seuroja pyritään tukemaan koulutuksella, konsultoinnilla ja työllistämisellä. Mukaan haluavilta seuroilta vaaditaan Mikko Levolan mukaan sitoutumista siihen, että seurajohto on mukana koulutuksissa ja tapaamisissa, seura etsii yhden tai kaksi nuorta, jotka osallistuvat Nuoret Johtajat -koulutukseen sekä etsivät sopivan henkilön seura-aktivaattoriksi. Viimeksi mainittu voi olla esimerkiksi työllistettävä tai työharjoittelussa seurassa. Levolan mukaan näin halutaan varmistaa, että hankkeessa ei tehdä suunnitelmia pölyttymään mappiin, vaan mukana olevissa seuroissa on henkilö, jolla on mahdollisuus tarttua työhön. Parhaillaan on menossa seurakysely siitä, minkälaisia koulutustarpeita seuroista löytyy. Maaliskuun lopulla järjestetään seuraseminaari, jossa voi ilmoittautua mukaan hankkeeseen. Ensimmäiset tapaamiset mukaan valittavalle 5-8 seuralle järjestetään kesällä ja projektin pitäisi Levolan mukaan olla vauhdissa lokakuussa. "Mitä enemmän seura on suunnitellut hankkeen puitteissa tekevänsä yhteistyötä muitten seurojen kanssa yli kuntarajojen, sitä enemmän hanke seuraa tukee", Levola vihjaa. Hankkeeseen mukaan pääsevät seurat saavat Levolan mukaan ohjaaja- ja valmentajakoulutukset pienellä omavastuuosuudella, parhaassa tapauksessa jopa 70 prosentin alennuksella. Lisäksi tarjolla on räätälöityjä paketteja seurojen tarpeen mukaan, uusia koulutuskokonaisuuksia, suunnittelu- ja kehittämiskoulutusta seuran johdolle, yhteisten tapahtumien ja hankkeiden suunnittelua ja toteutusta, verkottumista, nuorten aktivointia seuratoimintaan ja tapahtumiin sekä yhteisiä koulutus- ja kehittämistapahtumia Kuortaneen Urheiluopistolla. Seuratkin voivat käynnistää EU-hankkeitaEU-tukia ei Mikko Levolan mukaan hyödynnetä tarpeeksi liikunnassa ja urheilussa. "Se on vaikea maailma. Pitää löytyä joku, joka on aiemmin tehnyt jotain samanlaista", Levola myöntää. Etelä-Pohjanmaalla huomattiin, että Jääkiekkoliitto on muualla ollut mukana saman tyyppisissä seurojen kehittämishankkeissa. PLU, Kuortane ja Jääkiekkoliitto perustivat yhteisen työryhmän, jossa hanke räätälöitiin oman alueen näkökulmaan sopivaksi. Levola kiittelee erityisesti Potkua Etelä-Pohjanmaalle -hankkeen projektipäällikön Timo Hämäläisen panosta. Hänellä oli aiempaa kokemusta vastaavanlaisesta hankkeesta. Euroopan sosiaalirahastolta saatu rahoitus kuuluu tavoiteohjelman 2 alakohtaan, jolla tuetaan alueellisten ja paikallisten toimintayhteisöjen aktivointia ja syrjäytymisen ehkäisyä. EU-rahat kyseiseen toimenpidekokonaisuuteen myöntää lääni. "Tämä on isoimpia hankkeita, mitä läänin puolelta on mennyt läpi", Levola iloitsee. Omat lisäesteensä byrokratiaviidakkoon tuovat rajat, joilla määritellään, mille alueelle tukea voi saada ja mille ei. Levolan mukaan rajat ovat joskus veteen piirrettyjä. "Joku kunta saattaa olla määritelty varakkaaksi ja naapurikunta taas ei." Levolan mukaan jopa seuratasolla pystytään polkaisemaan käyntiin EU-rahoitusta saavia hankkeita. "Esimerkiksi Potkua Etelä-Pohjanmaalle -hankkeessa on Kauhavan Wisan ja Lapuan Virkiän yhteinen hanke Nuorille työtä liikunnasta", Levola mainitsee. SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 4/02, Pete Saarnivaara, http://www.slu.fi/ Kirjoittaja: Pete Saarnivaara |