Maailman terveysjärjestö haastaa liikkeelle 10.5.2005
|
Maailman terveysjärjestö WHO haastaa kaikki kansat viettämään vuotuista Move for Health -päivää. Tavoitteena on saada kansalaiset liikkumaan oman terveytensä kannalta riittävästi. Suomessa Liiku terveemmäksi päivää vietetään kansainvälisenä Move for Health -päivänä 10.5.2005. Tänä vuonna tapahtuman teema on Liikkumista tukevat ympäristöt. Suomessa toimintaa koordinoi Liikuntatieteellinen Seura."Tavoitteena on, että mahdollisimman moni liikunta- ja kansanterveysjärjestö, yhdistys, kunta, koulu, työpaikka tai muu yhteisö tarttuisi haasteeseen ja järjestää sellaista toimintaa, joka edistää liikuntaa osana terveellisiä elintapoja", Tiina Heinonen Liikuntatieteellisestä Seurasta sanoo. Toiminnan toivotaan ajoittuvan Liiku terveemmäksi -päivän ympärille, mieluiten aikavälille 7.-15.5.2005. "Aikaväli on kuitenkin viitteellinen. Toiminta voi olla mitä tahansa liikkumisen edistämiseen liittyvää. Toiminnalla voidaan esimerkiksi liikuttaa ihmisiä, tiedottaa liikunnasta osana terveellisiä elintapoja tai esitellä, kartoittaa ja arvioida paikallisia liikuntamahdollisuuksia. Mahdollisuudet ovat rajattomat", Heinonen muistuttaa. "Liiku terveemmäksi työryhmä ja neuvottelukunta toivovat toimijoita käyttämään mielikuvitustaan ja olemaan aloitteellisia, jotta Liiku terveemmäksi -hanke ilmentyy mahdollisimman monenlaisena toimintana paikallistasolla." Lisätietoja hankkeesta: www.liikuterveemmaksi.fi, Tiina Heinoselta puh. (09) 4542 7217, tiina.heinonen@lts.fi. Uudet toimijat pääsevät mukaan täyttämällä hankkeen sivuilta löytyvän rekisteröitymislomakkeen. Samasta osoitteesta löytyy materiaalia toimijoiden käyttöön. Kuva: Antero Aaltonen SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 04/05, www.slu.fi |

