 Adolf Ogi uskoo, että urheilu on paras elämänkoulu. |
 Raija Mattila. |
 |
|
”Urheilu on paras elämänkoulu ja sen on oltava osa kehitysyhteistyötä", sanoo YK:n pääsihteerin liikunta- ja urheiluasioiden erityisneuvonantaja Adolf Ogi. Adolf Ogi puhui SLU:n, Liikunnan Kehitysyhteistyö LiiKe ry:n ja opetusministeriön järjestämässä Pallo liikkeelle -seminaarissa 9. maaliskuuta SLU-talolla.
YK:n vuosituhattavoitteiden mukaan äärimmäisen köyhyyden ja nälänhädän määrä tulisi puolittaa, kaikille ihmisille tulisi taata peruskoulutus, naisten asemaa tulisi parantaa, lapsikuolleisuutta vähentää ja äitiysterveydenhuoltoa kehittää. Lisäksi pitäisi taistella AIDSia, malariaa ja muita sairauksia vastaan, edistää ympäristön kannalta kestävää kehitystä ja muodostaa maailmanlaajuinen kumppanuus kehitystä varten.
Ogin mukaan urheilu on yksi keskeinen väline tavoitteiden saavuttamisessa.
”Urheilussa oppii käsittelemään voittoja ja tappioita, olemaan luotettava joukkuepelaaja, kunnioittamaan vastustajaa, koska ilman vastustajaa ei ole peliä, pyrkimään tuloksiin ahkeran harjoittelun avulla sekä tuntemaan itsensä ja omat rajoituksensa paremmin”, Ogi sanoi.
Opetusminiteriön liikuntayksikön päällikkö Raija Mattila sanoi vuosituhattavoitteiden luovan puitteet myös Suomen hallituksen kehityspolitiikalle.
”Meidän on maailmanlaajuisesti taisteltava köyhyyttä, nälkää, sairauksia, lukutaidottomuutta ja naisten syrjintää vastaan myös liikunnan keinoin”, Mattila sanoi.
Projekteja pakolaisleireillä ja konfliktialueilla
YK hyväksyi vuonna 2003 päätöslauselman, jonka mukaan urheilua tulee käyttää keinona koulutuksen, terveyden, kehityksen ja rauhan edistämisessä. Kuluvan vuoden YK on julistanut urheilun ja liikuntakasvatuksen teemavuodeksi.
Adolf Ogi luetteli konkreettisia esimerkkejä projekteista, joissa urheilulla on luotu parempaa tulevaisuutta.
Brasiliassa on käynnissä kansallinen ohjelma, jossa urheilun pariin houkutellaan nuoria, joita uhkaa syrjäytyminen. Harrastuksen lisäksi heille tarjotaan koulutusta ja kouluruokailu. Tähän mennessä ohjelmaan on osallistunut noin miljoona lasta.
YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on puolestaan havainnut, että Ugandan ja Kenian pakolaisleireillä urheilu tarjoaa somalialaisille, ruandalaisille ja sudanilaisille pakolaisille mahdollisuuden viihtyä yhdessä ilman yhteistä kieltä. ”Pakolaiset elävät toivottomissa olosuhteissa. Kun urheilu otettiin mukaan ohjelmaan, näin ihmisten silmissä ensi kerran toivoa paremmasta tulevaisuudesta”, Ogi sanoi.
Israelissa ja palestiinalaisalueilla Right to Play –järjestö ja Peres Center for Peace järjestävät yhdessä urheilukoulua palestiinalaisille ja israelilaisille lapsille.
Taistelukentiltä urheilukentille
Adolf Ogi kiitteli myös Suomen panosta liikunnassa ja urheilussa.
”Suomi on yksi maailman johtavista maista liikunta-aktiivisuudessa ja erinomainen esimerkki muille maille. Suomalaiset tekevät myös aktiivista liikunnan kehitysyhteistyötä.”
Etenkin monien joukkuepelien sanaston puolustuksineen, hyökkäyksineen ja laukauksineen on nähty olevan lähellä sodankäynnin kielenkäyttöä. Ogin mukaan käytännössä urheilu tarkoittaa kuitenkin siirtymää taistelukentiltä urheilukentille: konflikteista ja sodista kilpaluihin ja peleihin, armeijoista joukkueisiin, laeista sääntöihin, puolueettomista osapuolista tuomareihin ja kuolemasta elämään.
Teksti: Pete Saarnivaara
SLU ry ja LiiKe ry järjestivät yhteistyössä opetusministeriön kanssa YK:n urheilun ja liikuntakasvatuksen vuoteen liittyen Pallo liikkeelle – liikunnalla ja urheilulla globaalia kehitystä seminaarin 9. maaliskuuta. Seminaarissa vieraili mm. YK:n erityisneuvonantaja, Sveitsin entinen Presidentti Adolf Ogi.
SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 04/05, Pete Saarnivaara, www.slu.fi |