Hyvä Seura -hanke yhdistää
Hyvä Seura- koulutushanke yhdistää seuratoiminnan elinvoimasta kiinnostuneita tahoja. Hankkeessa syntyy seurakehittäjien verkostoja eri puolille Suomea sekä yhteisiä koulutussisältöjä ja työkaluja seuratoiminnan tueksi. Tällä hetkellä yhteistyöverkostossa ovat mukana kaikki SLU-alueet, 16 lajiliittoa, Nuori Suomi ry, Kunto ry, Suomen Olympiakomitea ry, Suomen Latu ry ja TUL ry piireineen sekä osa liikunnan koulutuskeskuksista. Hanke on avoin ja siihen pääsevät mukaan kaikki asiasta kiinnostuneet tahot. Hankkeen tärkeä lähtökohta on lajiliittojen päätökset kehittää yhä painavammin seuratoimintaa. Näiden lajitoimenpiteiden ympärille on Hyvä Seura -hankkeessa luotu erilaisia ja monen tasoisia tukipalveluita. Tavoitteena on liikunta- ja urheiluseurojen osaamisen ja innostuksen lisääminen seurojen omia tarpeita ja valintoja kunnioittaen. Hyvä Seura -hankkeessa ei ole lähdetty rakentamaan yhtä rajattua seuratoimintamallia. Sen sijaan hankkeessa on luotu näkemys, joka motivoi toimijoita yhteistyöhön. Näkemys Hyvästä Seurasta ohjaa yhteisten sisältöjen kehittämistä ja määrittelee hankkeen tarkoituksen. Hankkeessa on yhteisesti määritelty, että Hyvää Seuraa luonnehtivat seuraavat piirteet:
Hyviä Seuroja on monenlaisia. Toiminta voi painottua kilpa- ja huippu-urheiluun, lasten ja nuorten toimintaan, aikuisten kunto- ja terveysliikuntaan tai vaikkapa perheliikuntaan. Seuran tavoitteiden saavuttamista tukevat eri tahojen seurakouluttajat ja -kehittäjät, joiden toimintaedellytyksiä, motivaatiota ja osaamista kehitetään Hyvän Seura -hankkeessa. Hyvä Seura –hankkeessa on alusta asti korostettu toimintatapojen merkitystä ja yhteistyön periaatteita. Hankkeessa hyödynnetään olemassa olevia toimintoja ja sisältöjä. Laji-identiteettiä ja toisilta oppimista arvostetaan. Eri tahojen osaaminen ja erilaisuus ovat arvoja, joita kootaan johdetusti kaikkien hyväksi. Jokainen mukana oleva taho tekee omaa tulostaan verkoston tuella. Toimintatapoja on rakennettu valtakunnallisesti, maakunnallisesti ja paikallisesti. Valtakunnan tasolla luodaan toiminnan linjaukset ja verkostoyhteistyön pelisäännöt sekä tuotetaan yhteisiä sisältöjä ja kouluttajakoulutusta. Maakuntien tasolla luodaan kouluttajaverkostoja ja räätälöidään tukipalveluita lajikohtaisen seurakoulutuksen tueksi. Toiminnassa on lukuisia sovelluksia riippuen lajiliiton tarpeista ja alueellisista eroista. SLU-alueet vastaavat maakunnallisesta yhteistoiminnasta. Paikallisella tasolla seurojen omat tarpeet ja valinnat ohjaavat toimintaa. Seurojen tulevaisuusilloissa käydään läpi toimintaympäristöä ja kehittämisen mahdollisia suuntia. Valintojen suunnassa Hyvä Seura -kouluttajaverkosto tuo tarvittavaa osaamista ja innostusta käytännön työhön. Hyvä Seura –hanke verkottuu myös muiden samaan suuntaan menevien hankkeiden kanssa, kuten SLU:n kuntahanke ”Tervehdys” ja kymmenen SLU-alueen EU:n tuella toteutuva ”Hyvä verkko". Vuosittain jaettava ”Wihuri-palkinto Hyville Seuroille” nostaa esille erilaisia liikunta- ja urheiluseuroja ympäri Suomen. Palkittavat seurat löytyvät Hyvä Seura-näkemyksen suunnassa. Hyvä Seura –näkemyksen suunnassa rakennetaan yhteisiä kehittämis- ja koulutussisältöjä, jotka muodostavat keskeisen osan seurakouluttajien- ja kehittäjien yhteistä työkalupakkia. Materiaaleja suunnitellaan siten, että ne voidaan helposti päivittää ja muokata omiin tarpeisiin, ne ovat myös verkkokäytössä. Ensimmäiset yhteisesti kootut Hyvä Seura– koulutusmateriaalit ja seuratoimijoiden oppaat ovat valmiina keväällä 2004. Yhteisiä sisältöjä kootaan neljän teeman ympärille seuraavassa järjestyksessä: Hyvässä Seurassa on reilu peli, Hyvän Seuran johtaminen, Hyvän Seuran toimintatavat (2005) ja Hyvän Seuran toimintasisältöjä (2005). Hyvä seura –hanke pohjautuu siihen perusajatukseen, että SLU-yhteisön toimijoilla on edessään asioita, joita ei yksin kannata tai ei ole edellytyksiä ratkoa. Runsaan vuoden kokemuksella hankkeesta voi todeta, että yhdessä ratkaistavia asioita on paljon ja niistä ollaan pääosin yksimielisiä. Toimenpiteitä rajoittavat eri tahojen voimavarat. Seuratoiminnan kokonaisvaltainen kehittäminen on jäänyt ns. toimiala-ajattelun varjoon. Tähän liikunnan ja urheilun perusrakenteeseen ei ole suunnattu merkittäviä kehittämispanoksia. Voidaan toisaalta ajatella, että niukkuus on rohkaissut hakemaan virtaa verkostosta. On pakko kiinnittää huomio toimintatapoihin, koska se on merkittävin käytössä oleva voimavara. Lisätietoja ja yhteystietoja: www.slu.fi/hyva_seura/ Esimerkkejä Hyvistä Seuroista (Wihuri-palkinto Hyville Seuroille 2003): http://www.slu.fi/hyva_seura/hyva_seura-hanke/wihuripalkinto/
SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 5/04, Pekka Nikulainen, http://www.slu.fi/ |