Ensimmäinen Lumilyhty-auto voittajalle

Peugeot 206:n uusi omistaja Virve Svensk.

Ensimmäinen SLU:n Lumilyhty-joulukalenterista voitettu auto luovutettiin onnelliselle voittajalle 18. maaliskuuta Helsingissä.

Tänä vuonna onni suosi helsinkiläistä Virve Svenskiä. Lumilyhty-joulukalenterin 23. päivän luukusta tuli numerosarja, jonka ansiosta Svensk on nyt uuden Peugeot 206 henkilöauto onnellinen omistaja. Voittoauto luovutettiin 18. maaliskuuta Helsingissä. 

Luovutustilaisuudessa Maan Autossa auton voittanut Svensk oli iloinen, mutte edelleen ihmeissään voitostaan.

"En voi uskoa tätä todeksi. En ole koskaan voittanut mitään!” 

Lumilyhty-joulukalenteri on Svenskille tuttu jo useamman vuoden takaa.

”Olen ostanut arvan joka vuosi naapurin pojalta, joka myy Lumilyhtyjä kerätäkseen varoja oman urheiluseuransa toimintaan.”

Tänä vuonna kalenterissä odottikin jymy-yllätys.

"Raaputin tapaninpäivänä kalenteria ja tarkistin numeroita Internetistä. 23. päivän kohdalla huomasin voittaneeni auton”, Svensk kertoo.

Suomessa urheiluseurat eivät saa suoraa taloudellista tukea valtiolta. Urheiluseurojen varainhankinta perustuu pääosin osallistumismaksuihin ja talkootyöhön. SLU on kehittänyt seurojen tueksi erilaisia varainhankintakeinoja, kuten arpajaisia.

Urheiluseurat keräsivät vuoden 2004 Lumilyhty-joulukalentereilla yli 850 000 euroa toimintansa tueksi. Lumilyhdyn päävoittoina oli 24 Peugeot henkilöautoa. Autovoittajat julkaistiin MTV3:n kanavalla ja Lumilyhdyn Internet-sivuilla
www.lumilyhty.fi.

Kuva: Niina Majamaa

SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 05/05, www.slu.fi 


« Takaisin