Ydintiedot Liikuntagallupin väliraportista 1997

Nyt julkistetut tiedot ovat osa "Suuri Liikuntatutkimus 1997"-kyselytutkimusta, jonka Suomen Gallup Oy aloitti maaliskuussa. Viimeiset haastattelut Gallup tekee ensi helmikuussa.

"Tuloksissa on vielä kausivaihtelua, mutta tulokset tarkentuvat syksyn ja talven aikana. Uskon, että saamme suomalaisten liikunnan harrastamisesta aiempaa tarkemman kuvan nyt, kun tutkimusaika on pitkä", tutkimusjohtaja Juhani Pehkonen Suomen Gallup Oy:stä arvioi.

Aikuisista: Gallup tekee kuukausittain 500 puhelinhaastattelua aikuisille, joten lopullisena aineistona on 5.500 haastattelua. Nyt julkistetut tiedot perustuvat 2.500 haastatteluun, jotka on tehty maalis-elokuussa.

Nuorista ja lapsista: Gallup tekee kuukausittain 500 puhelinhaastattelua nuorille ja lapsille, joten koko tutkimukseen tulee 5.500 haastattelua. Nyt julkistetut tiedot perustuvat 2.500 haastatteluun, jotka on tehty maalis-elokuussa.

Puhelinhaastatteluissa 12-vuotiaat ja vanhemmat ovat vastanneet ja vastaavat kysymyksiin itse. 3-11 -vuotiaiden liikunnan harrastamisesta kertovat huoltajat.

Opetusministeriön, Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n (SLU), Nuori Suomi ry:n ja Suomen Kuntourheiluliitto ry:n rahoittama tutkimus julkaistiin 7. lokakuuta "Liikuntajärjestöjen II rakentamispäivä"-tapahtumassa SLU-talossa Helsingissä.

Lisätiedot: tutkimusjohtaja Juhani Pehkonen, Suomen Gallup Oy, puhelin (09) 613 500 suunnittelupäällikkö Mauri Oksanen, SLU, mauri.oksanen@slu.fi viestintäpäällikkö Eila Ruuskanen, SLU, eila.ruuskanen@slu.fi


« Takaisin