Budjettipäällikkö Viherkentän kehoitus Veikkauksen edunsaajille: etsikää muita rahoituslähteitä

Taiteen, tieteen, nuorisotyön ja liikunnan edustajat järjestivät yhteistyössä eduskunnan valtionvarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaoston kanssa kutsuseminaarin eduskunnan auditoriossa 8.3.2000. Valtionvarainministeriön budjettipäällikkö Timo Viherkenttä arvioi kulttuuritoimen näkymiä valtion taloudessa 2000-luvun alussa. Keskusteluun vaikutti myös arpajaislakiesitys, joka parhaillaan on käsiteltävänä eduskunnassa.

"Kuluneella vuosikymmenellä valtio joutui leikkaamaan opintotukea, lapsilisiä, kotihoidontukea ja vastaavia valtion tukimuotoja. Veikkauksen tuen piirissä olevien tilanne on ollut sikäli hyvä, että absoluuttisiin markkamääräisiin vähennyksiin ei ole tarvinnut mennä. Tieteen rahoitus on noussut peräti 20 prosenttia."

"Se, että kansalla on nyt enemmän rahaa käytössä, ei loogisesti johda suurempaan avustamistarpeeseen Veikkauksen edunsaajien keskuudessa."

"Veikkausvoittovarat ovat osa valtion budjettia, minkä johdosta niihin sovelletaan samoja säästövaatimuksia kuin muilla sektoreilla. Kulttuurialueen tarpeet ymmärretään ja valtionvarainministeriössä on tiedostettu toiveet kirjastomäärärahojen siirtämiseksi budjettivaroihin. Kehysriihessä ei viimeksi kuitenkaan tehty tämänsuuntaista esitystä. Kansantalous on nyt kyllä hyvä, mutta tulevaisuus ei ole yhtä valoisa. Kehotan, että läsnäolevat tahot etsivät muita rahoituslähteitä."

"Vaakakupissa kulttuurikentän puolesta painaa kuitenkin se, että henkinen hyvinvointi parantaa työssä jaksamista ja myöhentää eläkkeelle siirtymistä."

Tavara-arpajaisista liikunnalle todellinen varainhankintakeino

Veikkauksen tuoton kasvu on ollut hyvä koko 1990-luvun ajan. Lisätuotto on kuitenkin ohjattu pääosin lakisääteisiin menoihin. Suomen Kansallisteatterin pääjohtaja Maria-Liisa Nevala kiinnitti omassa puheenvuorossaan huomiota siihen, että määrärahan pysyttäminen kymmeninkin vuotta samalla tasolla tarkoittaa käytännössä, että toimintaa joudutaan supistamaan kustannusten korotusten johdosta.

Suunnittelupäällikkö Mauri Oksanen Suomen Liikunnasta ja Urheilusta totesi Viherkentän kehotukseen hakea uusia rahoituslähteitä: "Yhtenä ratkaisuna on se, että valtio kaikin keinoin motivoisi kansalaistoimintaa aktiiviseen varainhankintaa. Antakaa meille mahdollisuus Ruotsin malliin kehittää tavara-arpajaisia todellisiksi varainhankintakeinoiksi. Ruotsissa järjestöt keräävät omin toimin arpajaistuottoja vuosittain yli 1500 Mmk, kun Suomessa johtuen vanhanaikaisesta ja rajoittavasta lainsäädännöstä arpajaiset tuottavat vain noin 50 Mmk vuodessa."

SLU:n varapuheenjohtaja Tarja Mäki-Punto kommentoi: "Nyt jo lajiliitot hankkivat keskimäärin 70 prosenttia rahoituksestaan ns. vapailta markkinoilta. Rahoituksesta 30 prosenttia tulee valtiolta. Suomalaisista lapsista ja nuorista joka kolmas liikkuu urheiluseuroissa - ja yhteiskunnalliset haasteet ovat tuntuvat. Olisi kohtuullista pyrkiä edes rahoitussuhteeseen: 50 prosenttia ja 50 prosenttia."

Aiemmin tapahtunutta:

  • Taide, nuorisotyö ja liikunta allekirjoittivat 10.2. valtioneuvostolle ja eduskunnalle suunnatun vetoomuksen, että valtion vuoden 2001 talousarviossa aloitetaan kirjastomenojen palauttaminen rahoitettavaksi yleisillä budjettivaroilla.
  • Kirjastomenoja on ryhdytty rahoittamaan veikkausvoittovaroista 1995, jolloin valtionvarainministeriössä haluttiin suunnata veikkauksen voimakasta kasvua myös muille kuin varsinaisille edunsaajille. Ensimmäisenä vuonna kirjastot saivat 68 ,3 miljoonaa markkaa veikkausvoittovaroja ja 49 7 miljoonaa markkaa budjettivaroja. Kuudessa vuodessa luvat ovat vaihtaneet paikkaa, kun kirjastoille ohjataan tänä vuonna 453,8 miljoonaa markkaa veikkausvoittovaroja ja 22,8 miljoonaa markkaa budjettivaroja.
  • 1.3.2000 luovutettiin eduskunnalle 49 kansanedustajan allekirjoittama toimenpidealoite, jossa ehdotetaan kirjastomenojen palauttamista asteittain rahoitettavaksi yleisillä budjettivaroilla.

    Taiteen, nuorisotyön ja liikunnan yhteisen edunvalvontatyön tulosten pitäisi näkyä vuoden 2001 budjetista lähtien.

    Aikaisemmin uutisoitua:
    Kulttuurin rahoitus turvattava Veikkauksen tuotolla
    Kulttuuriväen edunvalvontahanke myötätuulessa: toimenpidealoite kirjastomenojen palauttamiseksi budjettivaroihin

    SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: Liikunnan ja Urheilu Maailma 06/00, http://www.slu.fi


  • « Takaisin