Lajiliitoille vakuutusturva dopingoikeudenkäyntejä varten
Opetusministeriön dopingkulutyöryhmä esittää lajiliitoille kaksiosaista vakuutusturvaa mahdollisten dopingtapauksien oikeudenkäyntikulujen kattamiseksi. SLU käy parhaillaan tarkempia neuvotteluja vakuutusyhtiöiden kanssa. Työryhmän esityksen mukaan vakuutusturva koostuisi oikeusturva- ja vastuuvakuutuksesta. Työryhmä esittää, että mahdolliset oikeudenkäyntikulut korvaava oikeusturvavakuutus olisi lajiliitoille pakollinen, mutta sen maksaisivat SLU ja Suomen Antidopingtoimikunta. Lisäksi liitot voisivat vapaaehtoisesti ottaa vastuuvakuutuksen, joka korvaisi dopingoikeudenkäynnissä mahdollisesti liitolle tuomitut vahingonkorvaukset. Vastuuvakuutus olisi liitoille maksullinen. Työryhmä esittää myös, että Antidoping-toimikunnalle varattaisiin määräraha oikeudellisen avun saamiseksi siltä varalta, että dopingasioita joudutaan käsittelemään alioikeudessa tai Urheilun oikeusturvalautakunnassa. Oikeuteen voi joutua, vaikka päätös olisi oikeakin Mikään ei estä kärähtänyttä ja lajiliiton hyllyttämää urheilijaa hakemasta oikeusturvaansa joko urheilun oikeusturvalautakunnasta tai oikeusteitse, vaikka sekä Antidopingtoimikunta että lajiliitto olisivat toimineet täysin oikein. "Tämä on mm. USA:ssa johtanut siihen, että kärynneitä urheilijoita ei uskalleta diskata", SLU:n puheenjohtaja Carl-Olaf Homén huomauttaa. Suomessa vastaava tilanne halutaan välttää oikeudenkäyntikulut korvaavalla vakuutuksella. Jos Antidopingtoimikunnan lausunto tai lajiliiton rangaistuspäätös taas todetaan oikeudessa vääräksi, voi edessä olla vahingonkorvauskanne. Tältä voisi työryhmän kaavailujen mukaan suojautua vapaaehtoisella vakuutuksella, jonka ottamisesta jokainen lajiliitto vastaisi itse. Dopingtapauksiin liittyvien oikeudenkäyntien määrä Suomessa on toistaiseksi kohtuullinen. Positiivisia tapauksia on Suomessa vuosittain noin viisitoista. Kärynneistä urheilijoista noin kolmasosa vie asiaansa eteenpäin asianajajan avustuksella Urheilun oikeusturvalautakuntaan tai yleiseen alioikeuteen asti. Yleisen alioikeuden käsittelyt ovat olleet pitkäkestoisia - noin 2-4 vuotta - ja suuria kustannuksia vaativia. Lisätietoja: yhteyspäällikkö Kerstin Ekman, SLU, p. (09) 3481 2224 tai 0400 407 539, kerstin.ekman@slu.fi |