K-kaupan kasseilla 300 000 markkaa lasten liikuntaan

Viime syksynä K-kaupoissa toteutettiin lasten ja nuorten liikuntaa tukeva varainkeruukampanja. Jokaisesta myydystä paperikassista luovutettiin 25 penniä Nuori Suomi ry:n toimintaan. Kassioperaatio aloitettiin kansainvälisenä lastenpäivänä 4.10.1999 ja se jatkui vuoden loppuun saakka. Kampanja on yksi osa Keskon ja Nuoren Suomen välistä kolmevuotista yhteistoimintasopimusta.

Kampanjan tuotto oli 300 000 markkaa. Keskon pääjohtaja Matti Honkala luovutti tuoton tiistaina 28. maaliskuuta Nuoren Suomen puheenjohtajalle, kansanedustaja Jouni Backmanille. Paikalla tilaisuudessa oli myös kampanjan kummina toiminut Arja Koriseva.

Suomalaisista lapsista ja nuorista vain joka kolmas liikkuu riittävästi. Nuori Suomi ry ohjaa rahan suoraan lasten hyväksi tapahtuvaan toimintaan järjestämällä ensi vuoden maaliskuussa suuren liikuntakampanjan, jonka avulla halutaan "tartuttaa liikunnan kutina" kaikkiin ala-asteikäisiin lapsiin. Kampanjaa vauhdittavat mm. Arja Koriseva, Lenni-Kalle Taipale ja Konsta Hietanen.

Lisätietoja antavat Kesko Oyj:n viestintäjohtaja Erkki Heikkinen, puh. 01053 22721 ja Nuori Suomi ry:n toimitusjohtaja Pekka Vähätalo, puh. (09) 3481 2486.

SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: Liikunnan ja Urheilun Maailma, Keskon tiedote: http://www.slu.fi/


« Takaisin