Pirkkorimpeläiset pitävät huolta huomisesta
Noin 50 eläkeläistä osallistuu viikoittain Pirkko Rimpeläisen jumppaan. Jumpassa tehdään liikkeitä, jotka tukevat ikääntyneiden selviämistä jokapäiväisessä elämässä. Kun liikkeitä tehdään ryhmässä samalla kuvitellaan, mitä kotona tehtävää asiaa tämä toiminto tukee. Esimerkiksi tuolilta noustaan seisomaan mahdollisimman monta kertaa. "Ikääntyvän ihmisen selviäminen kotona on yksi tärkeimmistä syistä jumpata", itsekin eläkeläinen Pirkko kertoo. Ryhmäläisten keski-ikä on 71 vuotta. Ryhmä on Pirkon itsensä organisoima: hän koki sen tarpeelliseksi muille sydänkerholaisille, jotka eivät olleet ennen harrastaneet jumppaa. Ryhmäläiset ovat antaneet Pirkolle positiivista palautetta. Tämä toimii hänelle yhtenä parhaimpana kannustimena. Joku kerholainen jopa kertoi käynnistään lääkärissä. Lääkäri oli kovasti hämmästellyt iäkkään ihmisen niin liikkuvaisia niveliä. Kerholainen oli kertonut käyvänsä jumpassa. Lääkäri oli nyökytellyt tyytyväisenä. Pirkko muistuttaakin, että juuri sen takiahan ihmiset jumpassa käyvät: "Eiväthän he edes kävisi jumpassa, jos eivät tuntisi saavansa siitä jotain!" "Ryhmä on kehittynyt erittäin hyvin. Paikallislehden toimittaja kävi vähän aikaa sitten katsomassa jumppaamista ja totesi, että hiki tulee pelkästä katsomisesta. Silloin tehtiin juuri keppijumppaa. Joskus jumpissa käytetään myös kuminauhaa, ja kaikki vanhimmatkin ryhmäläiset pääsevät maahan patjoille tekemään liikkeitä. Pyrin monipuoliseen jumppaan. Käytän vieläkin niitä materiaaleja, joita olen nuoruudessa Varalassa käymilläni SNLL:n kursseilla saanut", Pirkko kertoo ylpeänä. Kerholainen maksaa 5 markkaa tunnista Liikunnan vapaaehtoistyötä tekevä Pirkko on 70-vuotias naimisissa oleva eläkeläinen. Hän on koulutukseltaan sairaanhoitaja. Hän on itse harrastanut voimistelua kouluajoista lähtien ja on ohjannut voimistelua oppikoulussa ollessa. Seurakunta perii salivuokraa 45 markkaa tunti. Jokainen kerholainen maksaa 5 markkaa harjoituskerrasta. Sydänyhdistys avustaa 1500 markalla vuodessa, joka käytetään retkeen. Tänä vuonna kerho menee kolmatta kertaa Tanhuvaaraan jatketulle "Lempeän liikunnan viikonlopulle". Suomessa on yli 500 000 ihmistä, jotka tekevät vapaaehtoistyötä liikunta- ja urheiluseuroissa. Kaikille vapaaehtoisille kuuluu kiitos. Muistaakseen tämän yhä paremmin Suomen Liikunta ja Urheilu on omassa toiminnassaan nimennyt tämän vuoden kiitoksen vuodeksi. SLU tekee jatkuvasti töitä sen eteen, että vapaaehtoiset voisivat pysytellä mahdollisimman etäällä byrokratiasta. SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: Liikunnan ja Urheilun Maailma 07/00, Hilkka Koskenranta, http://www.slu.fi Kirjoittaja: Hilkka Koskenranta |