« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu » LUMin etusivu » 07/06 » Järjestöt toimivat » Pokalilla ennätysvuosi 2005

Pokalilla ennätysvuosi 2005

Pohjois-Karjalan Liikunta ry:n (Pokali) kevätkokous pidettiin 3. toukokuuta 2006 Joensuun Areenalla. Kokous totesi kahdeksannen varsinaisen toimintavuoden onnistuneen toiminnallisesti erinomaisesti. Toimintavuoden 2005 aikana Pokali järjesti ennätysmäärän koulutuksia, tilaisuuksia tai tapahtumia, yhteensä 341 kappaletta, joihin osallistui noin 13 000 osanottajaa.

Perustoimintojen lisäksi Pokali toteutti vuoden 2005 aikana useita kehittämishankkeita, joita olivat Eettisesti kestävämpää liikuntaa ja urheilua Pohjois-Karjalassa- hanke, Lasten ja nuorten liikunnan Aluekehittäjä- hanke, Kunnossa Kaiken Ikää (KKI)- hanke, Hyvä Seura- hanke, ”Urheilusta ja Liikunnasta Työtä ja Työllisyyttä”- työllisyysprojekti. Uutena hankkeena käynnistyi ”Lähiliikunnasta Viihtyvyyttä ja Hyvinvointia Kylille”- kehittämishanke, jonka tavoitteena on edistää yksilön fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla sekä lisätä viihtyvyyttä ja liikunnan palvelutarjontaa kylillä.

Keskeisiä toiminnallisia tapahtumia ja tilaisuuksia toimintavuonna olivat HITTARA -liikuntakiertue, kuntien luottamushenkilöiden koulutustilaisuus, Sporttigaala, Talvi- ja Sporttileirit, työyhteisöjen Talviliikunta- ja Kävelykampanjat sekä Liikunnainen- kuntoilutapahtuma.

Taloudellisesti toimintavuosi oli ylijäämäinen 8 965 euroa. Toimintakulut olivat yhteensä 1 037 374 euroa, jossa kasvua oli 21 prosenttia vuodesta 2004. Selkeä toimintakulujen kasvu johtui toiminnan yleisestä lisääntymisestä, uuden ”Lähiliikunnasta Viihtyvyyttä ja Hyvinvointia Kylille” – kehittämishankkeen käynnistämisestä ja ”Urheilusta ja Liikunnasta Työtä ja Työllisyyttä”- työllisyysprojektin ympärivuotisesta toteuttamisesta.

Kokouksen alussa jaettiin joensuulaisille Eero Oksavalle Pohjois-Karjalan Liikunta ry:n kultainen ansiomerkki pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta toiminnasta urheilun eri järjestötehtävissä. Lisäksi kuultiin Pohjois-Karjalan vuoden 2005 urheiluseuran Nunnanlahden Viesti ry:n esittely sekä työstettiin Pokalin uutta strategiaa vuosille 2007 – 2010.

Kokouksen puheenjohtajana toimi Nunnanlahden Viesti ry:n puheenjohtaja Reima Louhelainen.

Lisätietoja aluejohtaja Jari Hurskainen puh. (040) 546 5236 tai jari.hurskainen@pokali.fi.

SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 7/06, www.slu.fi.


« Takaisin


23.5.2013 klo 22:27:47