Mihin on niin pahuksen kiire - Nuoren urheilijan väylällä on monta karikkoa

Säännöllinen ja huipulle tähtäävä harjoittelu alkaa yhä aikaisemmin ja sitä tehdään yhä intensiivisemmin. Tuloksia pitäisi syntyä heti. Tietä huipulle varjostavat monet uhkatekijät kuten ylikuormitustila ja turhat vammat. Suuren osan ongelmista voisi välttää jos olisi hiukan malttia, arvioi ylilääkäri Harri Selänne.

Keskustelu lääketieteen ja kirurgian tohtori Harri Selänteen kanssa Jyväskylässä aaltoili kovinkin laajalla alueella, mutta erityisesti pohdittiin lasten ja nuorten liikkumista. Nuorten systemaattinen harjoittelu alkaa jatkuvasti yhä aikaisemmin. Tämä jo sellaisenaan aiheuttaa sangen monenlaisia ongelmia esimerkiksi perheiden sisäisessä rakenteessa ja ajankäytössä. Harri Selänne kertoo asian lääkärin kielellä.

”Lasten yhä nuorempana tapahtuva ammattityyppinen harrastaminen lisää riskiä liian varhaiseen intensiivisen harjoitteluun, joka samalla tuo oireita sekä fyysisellä, että psyykkisellä puolella. Osaltaan taustalla on ohjaajien ja ehkä vanhempienkin liian suuri innostus kehittää lapsista huippu-urheilijoita liian varhain.”

Lahjakkuutta etsitään väärään aikaan

Vielä neljännesvuosisata sitten seuroihin liityttiin aikaisintaan vaiheessa, jossa siirryttiin kansakoulusta oppi- tai kansalaiskouluun - siis 11 ikävuoden jälkeen. Ennen sitä ei urheiluseuratoimintaan oikeastaan päässyt mukaan. Tänään tilanne on aivan toinen. Varsinkin joukkuelajeissa vasta 11 - 13 vuoden iässä aloittaminen lienee lähes mahdotonta ja se luo aikamoista eriarvoisuutta. Harri Selänne tuntee ilmiön.

”Lahjakkuuksia pyritään hakemaan liian varhain - joskus jopa iässä, jossa lahjakkuus ei vielä edes pääse esille. Yleisesti hyväksytty tosiasia lääketieteen piirissä on, että varhain aloitettu monipuolinen harjoittelu takaa paremman lopputuloksen kuin keskittyminen yhteen lajiin liian nuorena”, arvio Harri Selänne.

Voiko innostunut harrastamisen ja harjoittelun kausi kestää vain tietyn ajan? Päättyykö aikaisin aloitettu tehoharjoittelu ennen tulosten syntyä? Tuleeko innostuksen kaari tässä tilanteessa täyteen väärään aikaan eikä seestynyt harjoittelukausi saa jatkua riittävän pitkään? Nämä kysymykset saivat Harri Selänteen mietteliääksi. Hän sanoi, ettei ollut koskaan pohtinut asiaa tuosta kulmasta, mutta piti ajatusta mielenkiintoisena.

”Useinhan käy niin, että hyvin varhain aloitettu harjoittelu loppuukin liian aikaisin - juuri silloin kun urheilijan pitäisi tehdä huipputuloksia ja olla uransa parhaassa kunnossa. Voi siis olla, että ihmisellä on jonkinlainen intensiiviseen harjoitteluun liittyvä "elinkaari". Hyvin varhain aloitettu harjoittelu saattaa johtaa siihen, että ihminen palaa loppuun turhan aikaisin. Tähän ei ole mitään tieteellistä perustelua, mutta ajatus sellaisenaan on mielenkiintoinen ja varmaankin mahdollinen”, arvioi Harri Selänne.

Nuorten kehityksessä suuria eroja

Drop Out on ilmiö, joka kiinnostaa kaikkialla. Harrastuksen lopettamisprosentti voi joissain joukkuelajeissa olla hyvinkin korkea, eikä lopettamisiin ole löydettävissä selkeitä yksittäisiä syitä. Varsinkin lajeissa, joissa harrastusryhmät on sidottu syntymävuoteen, on havaittavissa, että erityisesti murrosiän kynnyksellä nuoret ovat kehityksessään hyvin erilaisessa tilanteessa. Tämä aikaansaa aikamoisen vääristymän joukkueen sisällä. Ongelma on tunnistettu, mutta siihen suhtaudutaan edelleen varsin välinpitämättömästi.

”Pahimmillaan tai parhaimmillaan niin sanotun biologisen ja kronologisen iän välillä voi olla jopa kaksi vuotta eroa. Elimistön kypsymisen ei siis tapahdu yhteneväisesti kalenteri-ikään sidotusti ja riskit ovat monitahoiset. Niitä voidaan miettiä yksilön kannalta: vammautumisriski kasvaa ja motivaatio kärsii. Riskejä voidaan katsoa myös lajikehityksen kannalta: oikeita asioita ei osatakaan tehdä oikeaan aikaan ja urheilusta häviää hauskuus. Sen lisäksi että haetaan lapsille aktiivista ja hyvää toimintaa vapaa-aikana, saatetaan aikaansaada kehityksen pysähtyminen.”

Ongelmat ovat siis kahdensuuntaisia. Ne voivat olla traumaattisia harrastajan kannalta kun hän huomaa, että kovinkaan harjoittelu ei tuo toivottuja tuloksia elimistössä. Lajien kannalta katsottuna väärin toimien on hyvin helppo hukata hiukan hitaammin kasvavia ja kehittyviä lahjakkuuksia, jotka jyrätään fyysisesti isompien alle kentillä tai kaukaloissa.

Isot jyräävät pienet

Harri Selänteen mukaan on liian helppoa nähdä sellaiset lapset, jotka kasvavat nopeasti kokoa ja kehittävät lihasmassaa. Aika monessa urheilulajissa tällaisille yksilöille annetaan paljon mahdollisuuksia ja pelitilaa. Vastaavasti hitaammin kehittyvät jäävät syrjään, eikä heidän kehityksestään huolehdita niiden ominaisuuksien suhteen, jotka kyseisessä iässä ja kehitysvaiheessa voisivat parhaiten kehittyä.

Perinteisesti sanotaan, että tytöt kehittyvät hiukan poikia nopeammin. Harri Selänteen mukaan on kuitenkin syytä huomioida, että tyttöjen puberteetin tuleminen on poikia hitaampaa.

”Tytöillä ei varsinaista anabolista, lihaksia kasvattavaa "myrskyä" luonnollisesti ole. Jostain syystä tyttöjen hapenottokyky nuorempana, jo ennen varsinaisen puberteetin puhkeamista, saattaa kehittyä hiukan paremmin kuin pojilla. Tämän lisäksi aika iso kysymys on tyttöjen hormonaalinen kehitys, joka saattaa viivästyä kokonaan, mikäli intensiivinen harjoittelu aloitetaan liian aikaisin. Tämän hormonaalisen kehityksen merkitys sekä pituuskasvun että luiden vahvistumisen kannalta on aika merkittävä, joten kyseinen kehitysjakso nuoren urheilijan elämässä on yhtä aikaa uhka ja mahdollisuus”, sanoo Harri Selänne.

”Testosteronimyrsky -ilmauksella tarkoitetaan sitä, että poikien testosteronitaso saattaa hetkellisesti nousta 100 jopa 150 prosenttia normaalitasosta. Tällöin meillä on tilaisuus lisätä harjoituksen intensiivisyyttä kahdellakin tavalla. Voimme lisätä harjoitusmääriä, koska palautuminen tapahtuu hiukan nopeammin ja toisaalta voimme pyrkiä kehittämään lihasmassaa ja hapenottokykyä, koska tähän on tarvittavat rakennusaineet. Jos tätä mahdollisuutta yritetään hyödyntää liian varhain, koko asia kääntyy päinvastaiseksi. Lapsen kehitys pysähtyy, motivaatio kärsii ja ennen kaikkea vammautumisriski lisääntyy”, sanoo Harri Selänne.

Mieli maassa kun tuloksia ei synny

Fyysisten vaikutusten lisäksi ovat myös psyykkiset tekijät merkittäviä. Jyrän alle jäädään yhtä lailla henkisesti kuin fyysisestikin. Aika usein lajin harrastamisen lopettaminen liittyy tähän ilmiöön.

”Voidaan kuvitella tilanne, jossa pojat käyvät punttisalissa nostamassa painoja ja vaikka yritys on kova, kyseisellä yksilöllä lihakset eivät kasva siinä vauhdissa kuin vieressä olevalla kaverilla. Muistan omakohtaiseksi erään tapauksen, jossa joukkueen pienipainoisimman pojan (35 kg) ja raskaimman painoeroa oli samanikäisenä 40 kiloa. Voi vain kuvitella millaisia mielenmyllerryksiä tapahtuu sen hintelimmän pojan päässä, kun hän ei kaikesta harjoittelusta huolimatta kehity”, pohtii Harri Selänne.

”Nuorten valmentajilta edellytetään valtavaa kypsyyttä”   

Nuorten valmentajat ja ohjaajat ovat paljon vartijoina. Jo edellä kuvattu kertoo kuinka paljon tietoa ja kypsyyttä murrosikäisten ohjaaminen vaatii. Lajiosaamisen lisäksi pitäisi pystyä jatkuvasti aistimaan muun muassa missä kehitysvaiheessa nuoret urheilijat milloinkin ovat. Ymmärretäänkö tämä ottaa esille valmentajakoulutuksessa ja osataanko joukkuelajeissa ottaa yksilö riittävästi huomioon?

”Mielestäni nuorempien ikäluokkien ohjaajien tärkein tehtävä olisi tarjota lapsille liikunnanriemua ja pyrkiä siihen, että jokainen liikkuva lapsi saisi oman kehityskaarensa mukaisen parhaan valmennuksen. Ainoastaan hyvin valistunut valmentaja ymmärtää, että 13-vuotiaana saavutettu piirinmestaruus voi joskus olla uhka yksilön parhaalle kehitykselle. Ongelma on se, että koulutetut ja ehkä valistuneimmat valmentajat ovat yleensä valmentamassa vanhempia ikäluokkia tai täysi-ikäisiä urheilijoita ja silloin voi käydä niin, että nuorempien ikäryhmien vetäjien tietotaso ei riitä tämäntyyppisten asioiden ymmärtämiseen”, arvioi Harri Selänne.

Burn out urheilemalla

Teini-ikäisen urheilijan liialla kuormittamisella voi olla vakavia vaikutuksia. Työelämän Burn Out tunnetaan jo sangen hyvin ja tiedetään, että siitä toipuminen saattaa viedä hyvinkin pitkään. Urheilussa puhutaan usein ylikunnosta. Ylirasittuneiden teini-ikäisten urheilijoiden oireet ovat kovin samankaltaisia kuin työelämässä ylirasittuneiden aikuisten, mutta siitä huolimatta kova kuormitus jatkuu päivästä toiseen. Harri Selänne pitää tilannetta hyvin valitettavana.

”Burn out on monellakin tavalla aika mielenkiintoinen ilmiö. Työelämän Burn out ja toisaalta urheilijan ylikuormitustila ovat fysiologisesti hyvin samantyyppisiä ilmiöitä. Ne kuormittavat samoja mekanismeja, useimmiten lisämunuaisen kuorikerroksen erittämän kortisolituotannon kautta. On aika vaarallista, jos urheilija lähtiessään harjoituksiin tai peleihin miettii mielessään, että pitääkö taas lähteä tai voisiko välillä tehdä jotain muuta. Aika usein tämän tyyppiset loppuun palamiset liittyvät urheilun lopettamiseen ja näin ei saisi tapahtua”, sanoo Harri Selänne.

Urheilijan ylikuoritustila saattaa pahimmillaan johtaa tilanteeseen, jossa palautuminen kestää kuukausia – jopa puoli vuotta. Tilanteen seuraamiseen on tarjolla yksinkertaisia apuvälineitä, joita valmentajien tulisi käyttää.

”Terveydentilan ja fysiologisen tilanteen todentamiseen voidaan käyttää sydänrytmin eli pulssin aamuisin tapahtuvaa mittausta. Sillä voidaan varmistaa, että ylikuormitustila ei saa otetta”, kertoo Harri Selänne.

Lihakset kasvavat levossa

Kovat haaveet ja suuret unelmat esimerkiksi maajoukkuepaikasta voivat aiheuttaa ongelmia. Kovan harjoittelun vaatima lepo unohtuu helposti. Erityisesti tämä voi olla ongelma harjoitusleirien aikana. Valmentajien usein sangen tavoitteellinen ohjelma viedään läpi kehoa kuuntelematta. Harri Selänteen mielestä ollaan jälleen ison ongelman äärellä.

”Sen lisäksi että lahjakas urheilija pelaa joukkueensa harjoituksissa, saattaa hän pelata eri ikäkausien harjoituksissa ja olla mukana vanhemman ikäryhmän otteluissa. Lisäksi hän pelaa todennäköisesti koulujoukkueessa ja kaiken kukkuraksi hänellä saattaa olla muita liikuntaharrastuksia. Jos kyse on todellisesta huipusta astuvat kuvaan myös maajoukkueleirit ja komennukset. Järjestelmän pitäisi enemmän ottaa huomioon kokonaisrasitus. Tällä hetkellä aika monessa tilanteessa valmentaja ajattelee asiaa vain omalta kohdaltaan. Jonkinlainen yhteistyö koulujen, urheiluseurojen ja maajoukkuevalmentajien kesken olisi välttämätöntä, jotta kokonaiskuormitus ei kasvaisi liikaa”.

”Vain suuret mestarit uskaltavat levätä”

Harri Selänne korostaa, että valmentajien tulisi ymmärtää joitain fysiologisia lainalaisuuksia.

”Yksi tavallinen asia, joka on ollut tiedossa jo kauan, on että lihakset kasvavat levossa. Muistan Muhammed Alin alias Cassius Clayn todenneen, että vain suuret mestarit uskaltavat levätä. Kuormituksella ja rasituksella aiheutetaan lihakselle paine kasvaa tai lisätä jollain tavalla elimistön muuta ominaisuutta sen kuormituksen kattamiseen, jota on harjoituksella saatu aikaan. Mikäli tämän jälkeen unohdetaan lepo, saattaa koko harjoituksen hyvä vaikutus jäädä pois ja sen lisäksi ylikuormitus saattaa tuoda mukanaan kaikki muut siihen liittyvät ongelmat”, toteaa Harri Selänne.

Nuori urheilija tulisi nähdä psykofyysisenä kokonaisuutena. Levon ja rasituksen oikeaa suhdetta on kuitenkin tutkittu sangen vähän. Se lienee hyvin vaikeaa, koska mittaamiseen pitäisi ottaa mukaan päivän kokonaisrasitus. Lisäksi tulisi erottaa intensiivinen ja palauttava harjoitus.

Harri Selänteen mukaan jonkinlaisena nyrkkisääntönä voisi pitää kaavaa kolme päivää intensiivistä rasitusta ja tämän jälkeen lepo. Viikon aikana pitäisi siis olla kaksi täydellistä lepopäivää.

”Valistuneet valmentajat ohjaavatkin urheilijoita huomioimaan tämän myös koululiikunnassa. Aiheeseen on löydettävissä joitain teoreettisia taustoja. On mitattu tiettyjen hormonien pitoisuuksia ja huomattu, että intensiivisen harjoittelun neljännen päivän jälkeen näissä tapahtuu voimakas romahdus ja sen jälkeen tasot jäävät pysyvästi matalammaksi. Tämä voidaan estää niin helpolla keinolla kuin yhdellä lepopäivällä”, sanoo Harri Selänne.

Aiheuttaako ylirasitus vammautumista?

Jatkuvasti ylirasitustilassa harjoittelevat nuoret tuntuvat olevan vammaherkkiä. Harri Selänteen mielestä kyseessä voi olla aineenvaihduntaan liittyvä ilmiö.

”Ylikuormitustilassa elimistön valmius ottaa vastaan erityyppisiä rasituksia on aika heikko. Kun toimitaan suorituskyvyn ylärajoilla ja voimavarat ovat vähissä, käytetään erilaisissa suorituksissa myös korvaavia tai kompensatorisia liikkeitä. Tällöin saatetaan kuormittaa vääriä lihaksia sekä vääriä liikeratoja ja näin aiheutetaan vammautumista”, arvioi Harri Selänne.

Hän haluaa ottaa esille myös erään vammojen hoitoon liittyvän ongelman – kiireen. Liian usein ollaan ylioptimistisia. Toivotaan että nuori urheilija voisi palata harjoituksiin ja kilpailuihin mieluummin tänään kuin huomenna.

”Eräs syy tähän on valmentajien halu saada varsinkin hyvät ja lahjakkaat pelaajat nopeasti peleihin. Valitettavan usein kyseessä on myös vanhempien voimakas tahto saada nuori mukaan seuraavaan isompaan turnaukseen. Aika usein vastaanotolla havaitsee, että nuori olisi itse paljon halukkaampi lepoon kuin ympärillä olevat aikuiset”, harmittelee Harri Selänne.

”Keho on usein aika hyvä mittari siitä, milloin vammautunut alue kestää uutta kuormitusta, mutta aina se anna riittävästi tunnusmerkkejä. Esimerkin voi ottaa esimerkiksi kivusta, sillä joskus käytetty ohje ”kivun sallimissa rajoissa” voi olla huono. Esimerkiksi nivelsidevammoissa vammautunut alue ei kestä kuormitusta vielä siinä vaiheessa kun kipu vammautumisen jälkeen jää pois”, jatkaa Selänne.

Antaako löysää vai kiristääkö suitsia?

Keskustelua Jyväskylässä olisi voinut jatkaa loputtomiin, koska nuoren urheilijan harjoittelun problematiikka on hyvin kiehtovaa. Kuitenkin ontuvan aasinsillan kautta haettiin tähänkin keskusteluun loppusanoja. Voisiko siis lasten harjoittelua rinnastaa ponien kasvattamiseen? Siis tulisiko olla malttia ohjata teini-ikäisiä kuin varsoja?

Kiristettäisiin suitset sopivan tiukalla eikä päästettäisi varsaa juoksemaan itseään näännyksiin. Pidettäisiin harjoittelunälkä yllä ja vasta kun yksilö olisi kypsä nuori hevonen, päästettäisiin se irti juoksemaan ja voittamaan, eikä piiskaa tarvittaisi. Nuori hevonen juoksisi mielellään ja nauttisi.

Välillä tuntuu, että nuoria urheilijoita kohdellaan toisin: ne päästetään heti irti ja annetaan piiskalla vauhtia – seurauksena on usein nääntyminen. Harri Selänne tarttui vertaukseen.

”Pidän tätä hienona esimerkkinä ja mukavana mielikuvana. Usein tilanne on todella täsmälleen samanlainen. Nuorilla on voimakas tarve päästä liikkumaan ja valtava halu harrastaa erilaisia lajeja. Olen kanssasi samaa mieltä siinä, että teini-iässä nuoret tarvitsevat harjoittelussaan ehdottomasti enemmän suitsia kuin piiskaa. Ymmärrys ei ole vielä ehkä sitä luokkaa, että nuori riittävästi näkisi liiallisen harjoittelun vaarat ja toisaalta ymmärtäisi sen hyödyn mitä levosta ja tietynlaisesta löhöilystä voi koitua”.

Siis mihin on niin pahuksen kiire?

Teksti: Jouko Vuolle

YLE Radio 1 ohjelmasarjan Radiourheilu tekee murron haastattelun pohjalta.

Harri Selänne on lääketieteen ja kirurgian tohtori ja erikoistunut liikuntalääketieteeseen, joka tutkii erityisesti liikunnan terveysvaikutuksia sekä ennaltaehkäisevässä että sairauksia ja vammoja hoitavassa mielessä. Jyväskylään Harri Selänteen tie on kulkenut Rauman, Tampereen ja Oulun kautta. Nykyinen työnantaja on Liikunnan ja Kansanterveyden edistämissäätiö LIKES, jonka tehtäviin kuuluu ennen kaikkea liikuntaan ja kansanterveyteen liittyvän tutkimuksen edistäminen.

LIKES toimii yhtenä kuudesta liikuntalääketieteen erikoislääkärin koulutuspaikasta Suomessa. Muut ovat Helsingin urheilulääkäriasema, Paavo Nurmi -keskus Turussa, UKK - instituutti Tampereella, Kuopion liikuntalääketieteellinen tutkimuslaitos ja Oulun Diakonissalaitoksen liikuntalääketieteen klinikka. LIKES:n toiminta on opetusministeriön tukemaa ja klinikalla on vilkas - ennen kaikkea urheilijoiden tuki- ja liikuntaelinvaivoihin keskittyvä vastaanotto- ja testaustoiminta.

SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 7/06, Jouko Vuolle, www.slu.fi.