Tutkimus: Vastuuntuntoa voi opettaa liikuntatunnilla

Teppo Rantala tutki lisensiaatintyössään 7-luokkalaisia poikia ja havaitsi, että häiritsevästi käyttäytyville nuorille voi opettaa vastuuntuntoa koulun liikuntatunneilla ns. Hellisonin mallin avulla.

"Usein yksittäisen, häiritsevästi käyttäytyvän nuoren vaatima huomio kuluttaa opettajilta ne ylimääräiset voimavarat, jotka voisi ihannetilanteessa suunnata esimerkiksi opetuksen laadun kehittämiseen, erilaisiin projekteihin tai yhteistyöhön vanhempien kanssa", Rantala kertoo.

Työrauhaongelmat kouluissa lisääntyivät koko 1990-luvun ja aihe on edelleen ajankohtainen. 2000-luvun yksilökeskeisessä, moniarvoisessa ja kilpailuhenkisessä yhteiskunnassa ja koulumaailmassa häiritsevästi käyttäytyvien nuorten määrä on tuskin vähenemään päin.

"Vallitseva tilanne on aiheuttanut sen, että työssä jaksamisesta on tullut yleinen huolenaihe opettajien keskuudessa, sillä keinot tarttua kouluissa ilmeneviin ongelmatilanteisiin koetaan usein riittämättömiksi", Rantala huomauttaa.

Kunnioittamalla ja osallistumalla vastuuntuntoiseksi

Koulumaailmassa vastuuntuntoisuuden edistämisessä voidaan käyttää ns. Hellisonin mallia, vastuuntuntoisuuden mallia, jonka tarkoituksena on kehittää oppilaiden vastuuntuntoisuutta liikunnanopetuksen avulla. Hellisonin mallissa vastuuntuntoisuus kehittyy viiden tason kautta. Nämä tasot ovat kunnioitus, osallistuminen, omatoimisuus, välittäminen ja opittujen taitojen käyttäminen.

Mallin avulla pyritään vähentämään koulujen työrauhaongelmia edistämällä häiritsevästi käyttäytyvien nuorten vastuuntuntoisuutta liikuntakasvatuksen keinoin. Mallia on käytetty useiden tutkimusprojektien perustana lähinnä Yhdysvalloissa, mutta Suomessa sitä ei toistaiseksi ole kokonaisvaltaisesti kokeiltu.

Tässä tutkimuksessa malli integroitiin osaksi liikunnanopetuksen opetussuunnitelmaa. Opetusmenetelmiä vastuuntuntoisuuden edistämiseen olivat mm. keskustelut ja pohdinnat.

Joukkuepeleissä suosittiin yhteistoiminnallisia pelejä ja osalla tunneista oppilaat toimivat erilaisissa vastuutehtävissä, kuten apuopettajina. Ongelmatilanteessa saattoi häiritsevästi käyttäytyvä oppilas joutua hetkeksi jäähypenkille tai myöntämään tekemänsä rikkeen.

Oppilaiden vastuuntuntoisuuden edistäminen on mahdollista, mutta se vaatii aikaa ja panostusta. Tutkimuksessa oppilaiden vastuuntuntoisuus kehittyi yksilötasolla.  Vastuuntuntoisuuden kehittyminen ryhmätasolla olisi kuitenkin edellyttänyt yhtä lukukautta pidemmän ajanjakson.

Tutkimus osoitti, että vastuuntuntoisuuden malli sopii hyvin osaksi liikunnanopetuksen opetussuunnitelmaa. Lisäksi selvisi, että oppilaiden vastuuntuntoisuuden lähtötaso tulisi ottaa huomioon opetuksen tavoitteiden suunnittelussa.

"Vastuuntuntoisuuden mallin käyttö vaatii opettajalta huolellista malliin tutustumista, opetuksellista osaamista sekä kykyä tarkastella ja arvioida omaa opetusta. Kuitenkaan mallin käyttäminen liikunnanopetuksessa ei lisää opettajan työtaakkaa kohtuuttomasti. Mikäli liikuntajakso aiotaan toteuttaa vastuuntuntoisuuden mallin avulla, pitäisi malli liittää osaksi liikunnanopetuksen opetussuunnitelmaa", Rantala muistuttaa.

LitM Teppo Rantalan lisensiaatintutkimus "Voiko vastuuntuntoisuuteen kasvattaa? - Toimintatutkimus Hellisonin vastuuntuntoisuuden mallin käyttömahdollisuuksista osana perusopetuksen liikuntatunteja" hyväksyttiin Jyväskylän yliopiston liikunta- ja terveystieteiden tiedekunnassa 14. maaliskuuta.

Kuva: Antero Aaltonen

SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 7/06, www.slu.fi.


« Takaisin