Icehearts Ilkka ja Ville Turkka Juhlavuoden toiset seuralähettiläät

150 vuotta Hyvässä Seurassa – juhlavuonna halutaan nostaa esiin aktiivisia ja sanavalmiita seuraihmisiä. Ihmisiä, joille seuratoiminta on sydämenasia, intohimo ja ilo. Ihmisiä, joille hiki ja seuran arki kentillä sekä saleissa on yhtä tuttua kuin juhlapuheet.

”Icehearts on filosofia siitä, miten ihmisestä kasvaa itseensä luottava, toiset ihmiset huomioonottava joukkueen jäsen. Icehearts on yhdessä kasvamista, itsensä voittamista sekä tukea ja turvaa”, kertoo Ville Turkka.

Icehearts tarjoaa lapsille, joilla muuten ei olisi mahdollisuutta liikkua, pääsyn harrastuksen pariin. Joukkueita perustetaan sinne, missä lapsiperheillä on eniten ongelmia. Tällä hetkellä Icehearts-joukkueita on neljä Helsingissä ja Vantaalla ja toiminta on laajenemassa pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Icehearts joukkueet pelaavat mm. jääkiekkoa ja jalkapalloa.

Icehearts toimii aktiivisesti nuorten syrjäytymistä vastaan ja maahanmuuttajien kotoutumisen puolesta. Iceheartsin liikuntatoiminnan avulla syrjäytymisvaarassa oleville lapsille tarjotaan pitkäaikaista tukea aikuiseksi kasvamiseen.

”Iceheartsin toiminta on alusta alkaen pyörinyt hyväntekeväisyydellä ja vapaaehtoisten voimin. Osallistuminen harrastukseen ei maksa lapsille mitään”, korostaa Ville Turkka.

”Icehearts toteuttaa arvomaailmaa, joka antaa kaikille mahdollisuuden osallistua. Lapset tulevat mm. maahanmuuttaja-, yksinhuoltaja-, lastensuojelu- ja suurperheistä. Lisäksi he voivat olla arkoja, ylivilkkaita tai muuten sellaisessa asemassa, että heillä ei ole mahdollisuutta osallistua normaaliin harrastustoimintaan.”

"Perusajatuksena on, että kaikki saavat pelata yhtäläisesti lähtökohdistaan ja taitotasostaan riippumatta”, Ilkka Turkka muistuttaa.

Jäämiesten synty

Sunnuntai noin keväällä 1978, jääkiekon HeinzCup.

Isä Ilkka vie Villen Laaksolahteen, jättää pojan hallille. ”Faija, multa jäi toinen hanska kotiin. Mä en saa pelata.”
”Jää katsomaan ja kannustamaan joukkuetta. Tulen hakemaan iltapäivällä.”

Vielä murheellisempi pikkumies on odottamassa hakua.
”No, miten meni?”
”Hävittiin loppuottelu. Mä pelasin. Valkku käski kaverin antaa hanskansa. Se ei pelannut yhtään.” Tapiolassa isoäidin luo tultua.
”Faija, joskus meillä on oma joukkue. Siellä ei tehdä kenellekään näin!”

Kun Ville Turkka myöhemmin, 1980-luvun puolivälissä, pelasi Karhu-Kissoissa I-divaria toi hän isä Ilkalle kotiin ruutupaperille kirjoitetut kasvatuksen ja valmennuksen perusajatukset.

”Siitä alkoi jatkuva ajatustyö ja keskustelu”, muistelee Ilkka Turkka.

Siviiliammateiltaan nyt nelikymppinen Ville Turkka on sosiaalikasvattaja, Ilkka Turkka pappi.

”Tähän kokonaisuuteen ovat vaikuttaneet minun kunnalliset ja kansainväliset luottamustoimet opetustoimen ja kasvatustieteellisen tutkimuksen piirissä, jääkiekon maalivahtivalmennus harrastuksena, sekä Villen toiminta kasvattajana lastensuojelulaitoksissa ja erityisluokilla.”

”Keskeistä meille on, että jokainen lasten ja nuorten kanssa toimiva aikuinen ymmärtää olevansa kasvattaja, vasta sen jälkeen opettaja, valmentaja, joukkueenjohtaja, huoltaja.”

Ensimmäinen poikien Icehearts joukkue perustettiin syksyllä 1996.

”Olimme päiväkodeista saaneet 17 pelaajanalkua. Jäälle pääsimme talven tultua. Keväällä 1997 olimme saaneet hankituksi kaikille pojille varusteet ja pääsimme Tikkurilan halliin kouluvuoroilla harjoittelemaan. Ensimmäinen tyttöjoukkue perustettiin 2003 ja ohjaajien uupumisen vuoksi lopetettiin 2005.”

Nykyään toimintaa pyöritetään yhteistyössä alueiden sosiaali-, päivähoito- ja koulutoimen kanssa.

"Periaatteena on, että päiväkoti-ikäisistä koottu joukkue pysyy kasassa lasten täysi-ikäisyyteen saakka. Valmentajat sitoutuvat joukkueeseensa 12 vuodeksi", sanoo Ville Turkka. 

Icehearts-toiminnassa joukkue muodostaa eräänlaisen kasvun tukimuurin, johon voi nojata silloinkin, kun kasvaminen ottaa koville. Jokainen Icehearts-joukkueen juniori saa harjoitella ja pelata pitkään samojen turvallisten aikuisten tukemana. Valmentajat ottavat vastuun lasten kehityksestä ja kannustavat lapsia ja nuoria etsimään ja kokeilemaan liikunnallisia rajoja. Tavoitteena on innoittaa lapsia ja nuoria liikkumaan läpi elämän.

"Tiedämme, että on mahdollista luoda tällä tavoin luottamuksellinen kasvattaja-valmentajasuhde. Se toimii sekä urheilullisesti että elämällisesti. Vuorovaikutus on mahdollinen murrosiänkin tultua."

"Suhteet seuroihin ovat parantuneet. Ministeriöt ja lääninhallitukset ovat kiinnostuneet ja haluavat ryhtyä toimeen syrjäytymisen ennalta ehkäisemiseksi tämän toimintamallin avulla”, kertoo Ilkka Turkka.

Pillit ja rahat pannassa, hymy herkässä

Iceheartsissa järjestys ja rajat tehdään pitkäjänteisesti.

”Pilliä emme voineet käyttää vuosiin. Ensimmäinen jono syntyi itsestään vasta kolmannen toimintavuoden lopulla”, muistelee Ilkka Turkka.

”Vaikka joku lopettaa urheilun, kasvattajan tukea ja ystävyyttä hän ei menetä koskaan. Me olemme alusta alkaen olleet tietoisia siitä, miten harvoista voi tulla huippu-urheilija. Toimintamallimme haluaa antaa liikkumisen ilon ja taidot koko elämää varten.”

”Kasvattajaksi ryhtyvä enimmäkseen tietää, miten pitkäjänteistä toiminnan on oltava. Samoin jokainen kasvattaja tietää, että kaikista lapsista on vaikea pitää yhtä paljon. Tärkeintä on, että lapset ovat siitä vakuuttuneita. Hymyile kasvatettavillesi joka kerran, kun tapaat heidät. Hehän hymyilevät takaisin. Sitoutuminen yhteen ryhmään on ollut ainakin meille erittäin motivoivaa. Meillä on jo nyt monta nuorta ja vanhempaakin ystävää.”

Icehearst toiminnassa lasta halutaan tukea kokonaisvaltaisesti. Yhteistyö ja ryhmätyö joukkueen sisällä sekä tiivis yhteistyö perheiden ja koulujen kanssa on tärkeää.

"Jos jollain lapsista on esimerkiksi vaikeuksia koulussa, seuran ohjaajat voivat mennä koululle kertomaan ja keskustelemaan lapsen tilanteesta opettajan kanssa. Toiminnan kannalta on myös suuri haaste motivoida vanhemmat osallistumaan aktiivisesti toimintaan”, Ville Turkka sanoo.

Icehearts-toiminnasta on mahdollista siirtyä myös ”tavalliseen” seuratoimintaan. Tällä hetkellä ensimmäisestä joukkueesta viisi on muiden seurojen harjoituksissa mukana.

”Ongelma on, että seuroilla ei ole stipendijärjestelmää, ei kunnallakaan. Joudumme keräämään itse kuukausimaksut. Jokerien pelaajat hoitivat tänä talvena yhden Etiopiasta tulleen pelaajan seuramaksut. Mitenkä olisi ensi vuonna myös HIFK, Blues? Tulemme mielellämme kertomaan toiminnastamme, tuomme pelaajan mukanamme”, haastaa Ville Turkka.

Tukena Jääsydän

Icehearts ry:n tueksi perustettiin vuonna 1999 oma yhdistys, Jääsydänten Tuki ry, joka koostuu pelaajien vanhemmista, isovanhemmista ja muista läheisistä ihmisistä. Jääsydänten Tuki ry syntyi seuran valmentajien toiveesta aktiivisten vanhempien osallistumisesta ja vaikuttamisesta Iceheartsin toimintaan.

”Jääsydänten Tuen tavoitteena on edistää yhteistyötä niin seuran kuin pelaajien vanhempien välillä sekä olla tukemassa seuraa kaikin mahdollisin tavoin niin kasvatuksellisessa kuin urheilullisessa mielessä”, korostaa Ville Turkka.

Vanhempien perustama Jääsydänten Tuki on alusta alkaen tehnyt itsenäistä työtä vanhempia, pelaajia ja perheitä tukien.

”Se on helpottanut merkittävästi työtämme. Tukiryhmä on ollut hyvä ja merkittävä apujen lähde, varsinkin toiminnan alkuvaiheissa, kun RAY, EU, Vantaan kaupunki, opetusministeriö eivät vielä odottaneet meiltä mitään, eivät myös rahoittaneet mitään.”

Yhteistä toimintaa ovat olleet kokoukset, keskusteluillat, luennoitsijat, turnaukset ja muut hyväntekeväisyystapahtumat.

Ei mikään tavallinen seura

Suomessa seurat toimivat vapaaehtoisten voimin, mutta aina sekään ei ole itsestäänselvyys.

”Meillä on vain muutamia hyviä vapaaehtoisia aikuisia, koskaan ei tarpeeksi. Me olemme ”houkutelleet” lapset toimintaan, vanhempien sitoutuminen ei ole itsestään selvää. Joidenkin pelaajien vanhemmat eivät ole nähneet yhtään peliä, ei edes harjoitusta”, kertoo Ville Turkka.

”Olemme kuljettaneet poikia harjoituksiin ja peleihin ja järjestäneet kuljetuksia. Muissa joukkueissa eivät kuljetukset ole valmentajien huolena. Jälleen on kysymys siitä, että päiväkotien valitsemilta pojilta liian monilta puuttuivat harrastuksen mahdollistavat voimavarat, tai jokin olennainen osa niistä”, korostaa Ville.

”Tärkein, isoin ja hankalin ero tavalliseen seuratoimintaan verrattuna on, että meidän on ollut hankittava varat toimintaan. Me emme ole voineet kirjoittaa yhtään laskua poikien vanhemmille. Yllättäviä apuja on tullut Leijonilta, yrityksiltä ja yksityisiltäkin. Näistä kiitos! Varsinaista sponsoria emme ole saaneet ikinä, siis toistaiseksi.”

Hevoshaan iltapäivä

Iceheartsin iltapäivätoiminta syntyi Vantaan Hakunilan Hevoshaan koululle elokuussa 2002. Se pääsi mukaan alueen URBAN-hankkeeseen ja on hankkeen päättyessä tämän vuoden lopussa vakiinnuttanut asemansa.

"Ajatus on, että ip-kerho on sekin hyvin pitkäkestoinen hanke. Se saattaa mukana olevat paljon pitemmälle kuin vain parin ensimmäisen kouluvuoden ajan. Perusajatus on tuoda ohjattu vapaa-aika juuri niiden lasten elämään, jotka sitä eniten tarvitsevat", kertoo Ville Turkka. 

Jäämiehet liikkeellä

Ilkka Turkka  on liikkunut, urheillut, aina.

”Isä oli kannustava. Hän järjesti joka kesä lapsille ja serkuille, kaikille Luotsisaaren Virranniemen lapsille olympialaiset. Niissä urheiltiin monipuolisesti. Isoisän, Äijän, kehittämän tasoitusjärjestelmän ansiosta kaikki pääsivät mitaleille jossakin lajissa. Yleisurheilu, soutu, uinti…”, muistelee Ville Turkka.

Talvisin Ilkka Turkka on hiihtänyt, pelannut jääpalloa ja lukiossa jääkiekkoa.

”Omien poikien alettua jääkiekon kävin kurssit ja aloin valmentaa maalivahteja vuodesta 1973. Nykyään olen kuntoliikkuja. Vaimon kanssa kävellen, luistellen, hiihtäen. Kaukalopallon pelaamisen jätin täytettyäni 55 vuotta. Tuli näet tämä nykytouhu, jossa olen jäällä kolmesti viikossa.”

Ville Turkka innostui Tikkurilan jäähallin valmistuttua jääkiekosta.

”Olen aina ollut kiinnostunut urheilusta ja liikkumisesta enemmän kuin muista asioista maailmassa. Poikkeuksena on tietysti oma nelilapsinen perhe. Nykyään pelailen Zoomissa jääkiekkoa ja sählyä ja valmentelen apulaisena vanhimman poikani jalkapallojoukkuetta. Urheilu kulttuurin edustajana minulle on tärkeintä.”

Seuratoiminnan riskit

Ilkka Turkka nostaa esiin seuratoiminnan riskit.

”Seuratoimintahan on kaiken liikunnan ja urheilun perusta. Pidän kuitenkin irti päästettyä kilpailuhimoa vaaratekijänä. Miksi suurin osa edustusurheilijoistamme on syntynyt ennen elokuun alkua? Katsokaapa vaikka Ruotsin kiekkoturnauksen joukkuetta tänä vuonna. Vain 6 / 28 pelaajaa on syntynyt elokuun alun jälkeen. Uskaltaako joku tosiaan väittää, että lahjakkaita urheilijoita syntyy pääosin alkuvuoden kuukausina? Suomessakin haaskaamme hitaasti kehittyvät, hitaasti kasvavat lapset tällä menolla vuodesta toiseen.”

Eriarvoisuuden hiljainen hyväksyminen päättäjien taholta näkyy lasten elämässä konkreettisesti.

”Ne lapset, joiden vanhemmilla ei ole voimavaroja riittävästi – auto, molemmat vanhemmat, rahaa, kulttuurin ja maan tuntemus - jäävät pois harrastuksista, seuratoiminnasta. Entä onko yhdelläkään seuralla stipendijärjestelmiä pienten lasten liikuntaharrastuksen tukemiseen? Ei vielä taida olla.”

Kipupisteet kunnissa ja taloudessa

Turkat ovat Icehearst toiminnallaan uranuurtajia. Icehearst ei ole koskaan saanut sellaista taloudellista tukea, joka olisi mahdollistanut ryhmän toiminnan niin, että tulokset olisivat vielä selvemmin näkyvissä.

”Kuntien rooli on nykyisellään hyvin avuton ja vajaa. Kunnilla on yleensä vastuu vain kilpailu- ja harjoittelupaikkojen järjestämisestä. Vapaa-ajan toimi, koulutoimi, sosiaalitoimi ja keskushallinto voisivat halutessaan tai osatessaan yhteistoimin tukea liikuntaseuroja. Nämä taas osaisivat halutessaan vastavuoroisesti tukea kasvatusta, yksinhuoltajien, työttömien ja maahanmuuttajien perheitä. Esimerkiksi. Yhteistoiminta eri hallintokuntien välillä vain ontuu tai puuttuu kokonaan”, sanoo Ville Turkka.

”Kaikki tarvittavat olosuhteet ja tilat ovat olemassa. Tarvitaan vain joustavuutta ja oikeaa halua esimerkiksi paljon puhutun syrjäytymisen ehkäisemiseen jo ennalta.”

”Selkään taputetaan vieläkin, ja enenevästi. Tunnustuspalkintoja olemme saaneet. Rahaa liian vähän ja sekä RAY:n, URBANIN että opetusministeriön rahanjakajat ovat aivan liian harvoin jalkautuneet katsomaan, mistä kaikesta toimintamallissa on kysymys.”

Yksi Icehearst ryhmä on kymmenen vuoden ajan tehnyt julkisuuden valokeilassa työtä. Ryhmän harjoitus-, peli- ja leiriajat ovat julkisia, avoimia.

”Asioiden valmistelijoista yksi vantaalainen ja yksi opetusministeriön virkamies on vaivautunut paikalle vähän katselemaan. Ne rahat, jotka olemme saaneet yhteisistä varoista, ovat aivan liian tiukasti rajatut. Tämä joukkue ei voi pelata, jos ei ole varusteita. Tämä joukkue ei tuota tuloksia, ellei meillä ole aikaa pitää yhteyttä koteihin, kouluihin, muihin vapaa-ajan toimijoihin. Lapsen kasvaminen aikuiseksi vie aikaa. Biologista kelloa ei voi hidastaa tai nopeuttaa. Siksi tukien tulisi olla pitkäjänteisesti myönnettyjä ja joustavia”, painottaa Ville Turkka.

”Olemme urheiluihmisiä. Olemme myös kiinnostuneita koko kulttuurin kentästä. Kohtaamme jatkuvasti urheilun saralla aktiiveja, jotka väheksyvät tämmöisen kokoon haalitun ryhmän pelaamisia? Miksi liikuntaväki ei arvosta liikuntaa ja urheilua tärkeänä kulttuurin osana? Miksi liikuntaväki pitää liian usein vain oman lajinsa puolta? Miksi lasten ei anneta kasvaa oman vauhtinsa mukaan?”, kysyvät Turkat haastavasti.

”Pahin kipupiste on kuitenkin se, että yksikään yritys ei ole nähnyt sitä valtavaa potentiaalia, jonka tämä toimintamalli heillekin tarjoaa. Nokia, Sonera, Elisa, Kone, UPM, Akeryards, Sanoma-WSOY, Nordea, OP, Tietoenator, mikä tahansa näistä voisi perustaa yhden tai useampia icehearts joukkueita eri paikkakunnille. Kaksitoista vuotta toimintaa 20 – 25 lapselle, hinta yritykselle koko ajalta noin 200 000 euroa.”

”Entä, jos joukkueesta nousee huippuosaaja urheilussa, tieteessä, taiteessa aina maailman huipulle? Me teimme sen, kunta, kasvattajat ja me sponsorina. Loimme mahdollisuudet lapselle, hän näytti kaikille, mihin työ ja hyvät ihmissuhteet voivat nostaa.”

Turkat korostavat, että vähintään lastentarhanopettajien, sosiaalityön tekijöiden sekä opettajien koulutuksen olennaisena osana pitäisi olla yhteistyö vapaa-ajan toimijoiden kanssa. Myös kuntien valtuutetut ja kansanedustajat, europarlamentaarikot tulisi tehdä vapaa-ajan toimijoiden kanssa yhteistyötä – edes tutustua toimintaan.

”Me tiedämme, että kaikkialla Suomessa on kymmeniä loistavia valmentajia, jotka ovat kasvattajia. He voivat kertoa omasta työstään, avata vapaa-aikaa muille kasvattajille näköalojen avartamiseksi.”

”Meidän toimintamallistamme ei vielä osaa kertoa kovinkaan moni, ehkä meitä on puolen kymmentä. Kuntien luottamushenkilöiden tulisi paneutua toimintamallin antamaan keinoon ehkäistä syrjäytymistä, edistää kotoutumista. Ainakin työ-, sosiaali- ja opetusministeriön sekä lääninhallitusten tulisi paneutua asiaan ja ryhtyä tehokkaasti levittämään sitä.”

Teksti: Anita Malkamäki

SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 7/06, Anita Malkamäki, www.slu.fi.