EY-tuomioistuimen päätös: Urheilujärjestöt säilyttävät oikeutensa valita urheilijat arvokilpailuih
Urheilujärjestöt säilyttävät oikeutensa valita urheilijat arvokilpailuihin. Näin antoi ennakkoratkaisun EY-tuomioistuin tiistaina 11.4.2000. Belgialainen judoka Christelle Deliége haki oikeutta vuonna 1996, sillä häntä ei valittu maansa edustajaksi Pariisin kansainvälisiin kilpailuihin. Kyseessä oli myös ranskankielisen Deliégen kanne flaaminkielistä Belgian judoliittoa vastaan. Kanne siirrettiin nopeasti EY-tuomiostuimeen. Ennakkopäätöksen saaminen kesti neljän vuoden ajan. Ohessa päätösteksti. "Sääntö, jonka mukaan urheilijan, joka on ammattilainen tai puoliammattilainen tai joka pyrkii ammattilaiseksi tai puoliammattilaiseksi, on saatava lupa kansalliselta liitoltaan tai tultava kansallisen liiton valitsemaksi, jotta hän voi osallistua huipputason kansainväliseen urheilukilpailuun, jossa keskenään eivät kilpaile maajoukkueet, ei sellaisenaan rajoita perustamissopimuksen 59 artiklassa (josta on muutettuna tullut EY 49 artikla) tarkoitettua palvelujen tarjoamisenvapautta, kun sääntö on välttämätön kilpailun järjestämiseen liittyvistä syistä." LIsätietoja: SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 08/00, ttp://www.slu.fi |