Suvi Aho: Vammaisurheilun asenteet muuttuneet

Ateenan paralympialaisten jälkeen asenteet vammaisurheilua kohtaan ovat muuttuneet myönteisempään suuntaan.

Vammaishuippu-urheilu alkaa olla samalla viivalla vammattomien huippu-urheilun kanssa. Vammaisurheilussa on kuitenkin vielä korjattavaa sekä vammaisten että vammattomien asenteissa.

Suomen Invalidien Urheiluliiton (SIU) lajipäällikkö Suvi Ahon mukaan Suomessa vammaisten asiat ovat paremmin kuin monessa muussa maassa.

 

"Liikuntapaikat rakennetaan esteettömiksi. Vammaiset pystyvät elämään itsenäistä elämää ja yleinen asenne liikuntarajoitteisia kohtaan on hyvä, vaikka ongelmiakin löytyy. Usein ongelma on asenteissa."

 

Ahon mielestä asenneongelma voi olla niin vammaisella kuin vammattomallakin.

 

"Vammattomien urheiluseuran valmennusryhmään ei välttämättä oteta vammaista henkilöä. Vammaiset taas haluavat usein liikkua ja urheilla omassa piirissä, sillä moni perinteinen vammaisurheilulaji nähdään kuuluvan ensisijaisesti vammaisille, eikä kaikille avoimeksi", Aho pohtii.

 

Aho myöntää, että monen vammaisen kohdalla urheilu-uran aloittaminen voi olla vaikeaa. "Huippuyksilöt korostuvat myös vammaisurheilussa. Arvostus tulee menestymisen myötä. Hyvä esimerkki on vammaisurheilun keulakuva Leo-Pekka Tähti."

 

Seuratoiminnassa yhä enemmän vammaisia

 

Monissa urheiluseuroissa on nykyään yhä enemmän vammaisia urheilijoita. Monille valmentajille vammaisen henkilön valmentaminen on aivan uusi alue.

"Usein seuralla tai valmentajalla ei ole tietoa vammaisen henkilön valmentamisesta, eikä valmentaja osaa soveltaa omaa tieto-taitoa. Toki asia on mennyt eteenpäin, mutta yhtä ammattimaista vammaishuippu-urheilun valmennus ei meillä vielä ole kuin se on maailmalla. Vammaishuippu-urheilussa ei ole Suomessa yhtään päätoimista valmentajaa", Aho sanoo.

 

Aho toivoo liikuntarajoitteisten lähtevän aktiivisemmin mukaan urheiluseuratoimintaan.

"Uusien urheilijoiden rekrytoiminen on suurimpia haasteitamme. Lapsilla liikunnan harrastuksen aloittaminen on paljon vanhempien vastuulla. Vammaisten lasten vanhempia olisi hyvä rohkaista tuomaan lapsensa liikunnallisen harrastuksen pariin. Liikuntaharrastus ja seuratoiminta tuovat mukavaa sisältöä elämään", Aho tietää.

 

Aho iloitsee yhteiskunnan panostuksesta vammaisten huippu-urheiluun. "Olemme nykyään huippu-urheilussa tasavertaisessa asemassa vammattomien kanssa. Meillä on 12 apurahaurheilijaa."

 

Aho uskoo, että vammaisten huippu-urheilu on saanut paljon näkyvyyttä ja asenteet ovat muuttuneet myönteisemmäksi Ateenan paralympialaisten jälkeen, joissa suomalaiset tahkosivat mainetta Leo-Pekka Tähden johdolla.

"On ollut hienoa työskennellä vammaisurheilun ja vammaisurheilijoiden parissa liikuntavammaisten kattojärjestö SIU:ssa. Hienointa on, että vammaisurheilussa on vielä "aitoa tekemisen meininkiä", Aho jatkaa.

 

Pyörätuolirugbyn EM-kisat

 

Vammaisten pyörätuolirugbyn EM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa Suomessa 2.-9.6. Espoossa, Esport-Arenalla. Kisaorganisaation tavoitteena on järjestää parhaat kisat pyörätuolirugbyn EM-kisojen historiassa. Yleisö pääsee kisoihin ilmaiseksi.

 

Suomalaisten järjestäjien puitteet ovat kovatasoisia. "Kisahalli on valmistunut vuonna 2006 ja on suurimpia halleja Euroopassa. Myös majoituspaikat ovat huippuluokkaa", kertoo Suvi Aho, joka toimii myös EM-kisojen pääsihteerinä. Ahon mukaan Suomen valttina on myös esteettömyys. Kisapaikoilla on helppo liikkua pyörätuolilla.

 

Suomen maajoukkueelle povataan menestystä. "Opetusministeriön palloiluprojektin tuella olemme pystyneet panostamaan pyörätuolirugbymaajoukkueen valmennukseen aikaisempia vuosia enemmän. En uskalla ennustaa miten Suomi menestyy EM-kisoissa, koska vastassa on maailman huippumaita. Viimeisimmät harjoitusmaaottelut lupaavat hyvää menestystä", Aho sanoo.

 

EM-kisojen pääjärjestäjä on SIU. EM-kilpailujen viralliset kisasivut ja otteluohjelma löytyvät tästä.

 

Vuosi 2007 on Euroopan yhdenvertaisten mahdollisuuksien teemavuosi, jonka tavoitteena on oikeudenmukaisen yhteiskunnan toteutuminen. Liikunnassa tavoitetta edistetään Hyvä Seura kuuluu kaikille -toiminnalla. Teemavuoden sivuihin tästä.

Kaikille avoin, yhdenvertaisen liikunnan edistämisestä kiinnostuneille Hyvä Seura kuuluu kaikille -verkostotapaaminen järjestetään 5.6.2007 Esport Arenalla pyörätuolirugbyn EM-kisojen yhteydessä.

Lisätietoja ja ilmoittautuminen sähköpostitse Satu Kiipelille, SLU, satu.kiipeli@slu.fi 4.6.2007 mennessä.

 

Teksti: Vilja Pylsy, kuva: SIU, Markku Linkosalo

 

SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 8/07, Vilja Pylsy, www.slu.fi.


« Takaisin