Lindén: Kunnallisten liikuntapaikkojen olisi oltava opetuskäytössä maksuttomia

Kulttuuriministeri Suvi Lindénin mielestä Koululiikunnalla on kolme tehtävää: terveiden elämäntapojen, oman kehon hallinnan sekä omaehtoiseen liikunnan harrastukseen opettaminen. Kerhotoiminnan vähentyminen on ministeristä valitettava asia, mutta iltapäivätoiminnan tulee tarjota lapsille ja nuorille muutakin kuin liikuntaa, hän muistuttaa.

Koululiikuntaliitto haastatteli Kulttuuriministeri Suvi Lindéniä koululiikuntaan liittyvistä kysymyksistä. Tässä muutama poiminta:

Saavatko kunnalliset liikuntapaikat olla maksullisia opetuksen kannalta?
"Oma ajatteluni lähtee kyllä siitä, että kunnallisten liikuntapaikkojen tulee olla opetuskäytön osalta maksutonta."

Miten liikunnan asemaa parannetaan kouluissa - kerhotoiminta vai jokin muu? Entä kannatatteko urheiluseurojen tulemista kouluihin?
"Ensisijaisesti liikunnan asemaa tulisi parantaa koulun tuntikehysten sisällä. Kerhotoiminnan osaltahan viime vuosikymmenen alku oli tuhoisaa. Silloin kerhotoiminta ajettiin alas monen kunnan osalta kokonaan. Hallitusohjelman painopisteenähän on lasten ja nuorten iltapäivätoiminnan kehittäminen. Nämä usein kansalaisjärjestöjen vetämät hankkeet ovat yksi osa siitä kokonaisuudesta johon toivoakseni myös koulujen oma kerhotoiminta voisi tuoda sisällöllisen lisän."

"Kun puhutaan urheiluseurojen tulemisesta kouluihin, haluaisin laajentaa sen koskemaan kansalaisyhteiskuntaa laajemminkin. Mielestäni on hyvä asia, jos sopivassa määrin eri kansalaisjärjestöt voisivat esittäytyä kouluissa. Tässä mielessä en poissulje sitäkään mahdollisuutta, etteikö urheiluseurat voisi tulla kouluihin. Lähtökohta kuitenkin on se, että opetuksen osalta vastuuta kansalaisjärjestöille ei voi siirtää."

Mikä on koululiikunnan tehtävä?
"Koululiikunnan tehtävä on moninainen ja sen yksiselitteinen määrittely lyhyesti on vaikeaa. Yhtäällä sen tehtävänä on opettaa nuoria terveisiin elämäntapoihin. Toisaalta näen myös tärkeänä sen, että nuoret oppivat hallitsemaan omaa kehoaan. Lisäksi koululiikunnan tulisi kannustaa nuoria liikkumaan myös omaehtoisesti."

Miten tunnette vapaaehtoista koululiikuntaa?
"Tunnen periaatteessa pääpiirteissään ne lähtökohdat kuinka vapaaehtoista koululiikuntaa voidaan järjestää. Samoin tunnen Koululiikuntaliiton toiminnan periaatteet."

Mitä odotuksia Teillä on SLU:n koululais- ja opiskelijaliikunnan toimialalta, johon mm. Koululiikuntaliitto kuuluu?
"Teillä on merkittävä rooli tuoda esiin toimialanne kannalta keskeisiä asioita. Usein ei varmaankaan ymmärretä sitä merkitystä, joka kaikilla teillä on. Teidän vastuullanne on huolehtia ja osin turvatakin koululais- ja opiskelijaliikunnan edellytykset. Siksi odotankin teiltä etenkin edunvalvontapuolella aktiivisuutta."

SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 09/00, Juha Ojanen, http://www.slu.fi/

Kirjoittaja: Juha Ojanen, Koululiikuntaliitto


« Takaisin