Svoli hakee MM-valmennusprojektilla pysyvää kehitystä
|
Joukkuevoimistelun MM-valmennusprojektin uskaltaa veikata näkyvän ulospäin mitalina Tampereen kotikisoissa. Projektin onnistumista mitataan kuitenkin koko huippuvoimistelun valmennuksen kehityksellä. Suomen Voimisteluliitto SVoLi järjestää joukkuevoimistelun maailmanmestaruuskilpailut SUN SVOLI -tapahtuman yhteydessä 9.-10. kesäkuuta Tampereella. Suomalaisjoukkueita 29 joukkueen joukossa on neljä. ”Aiemmin osaaminen on lähtenyt ihmisten mukana”Mahdollinen mitali kotikisoista on valmennusprojektissa jäävuoren huippu. Hanke päättyy vuoden lopussa. Sen jälkeen kaikilla SVoLin lajeilla on käytössään esimerkiksi projektin kokemuksiin perustuvia koulutuksia, malleja valmennuksen järjestämisestä, testaustietoja, materiaaleja – ja entistä paremmin toimiva seuravalmennus. Seurajohdon koulutus osa valmennusprojektiaMM-valmennusprojektia varten koottiin maajoukkuerinki, johon kuului viisi eri joukkuetta eli noin 50 urheilijaa ja 5-10 valmentajaa. Alusta asti lähdettiin tukemaan paitsi urheilijoita ja valmentajia, myös seuroja, jotta valmentamisen edellytykset seuroissa paranisivat. Seuravalmentajilla tärkeä osaSeurat ja seuravalmennus ovat erityisen tärkeässä roolissa joukkuevoimistelussa, jossa maajoukkuetta ei voida koota harjoittelemaan yhdessä vain silloin tällöin. Siksi kansainvälisissä kisoissa Suomea edustavat seurajoukkueet. Teksti: Pete Saarnivaara, kuva: Mari Männistö SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 09/06, Pete Saarnivaara, www.slu.fi. |
