« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu » LUMin etusivu » 09/06 » Huippu-urheilu » Svoli hakee MM-valmennusprojektilla pysyvää kehitystä

Svoli hakee MM-valmennusprojektilla pysyvää kehitystä

Anna Kirjavainen.

Joukkuevoimistelun MM-valmennusprojektin uskaltaa veikata näkyvän ulospäin mitalina Tampereen kotikisoissa. Projektin onnistumista mitataan kuitenkin koko huippuvoimistelun valmennuksen kehityksellä.

Suomen Voimisteluliitto SVoLi järjestää joukkuevoimistelun maailmanmestaruuskilpailut SUN SVOLI -tapahtuman yhteydessä 9.-10. kesäkuuta Tampereella. Suomalaisjoukkueita 29 joukkueen joukossa on neljä.

Päävastuun mitalitavoitteen täyttymisestä kantavat entinen maailmanmestarijoukkue, maailmancupin osakilpailun juuri MM-kisojen alla voittanut Olarin Voimistelijoiden Dynamot ja viime vuoden MM-kakkonen, Vantaan Voimisteluseuran Frida. Finaalipaikkaa tavoittelevat lisäksi Turun Naisvoimistelijoiden Phantom ja Tapiolan Voimistelijoiden Elegia.

”Odotan, että vahvimpia maita ovat Suomi, Venäjä, Bulgaria ja Viro. Myös Espanjalla on tosi hyvät joukkueet”, SVoLin joukkuevoimistelun päävalmentaja Anna Kirjavainen ennustaa.

Suomen MM-paikoista käytiin tiukka kilpailu kuuden joukkueen kesken. Valinnat ratkesivat vasta viimeisessä näytössä toukokuun puolivälissä. Kisapaikkaa tavoitelleista joukkueista viisi oli alusta asti mukana viime vuoden alussa käynnistyneessä valmennusprojektissa. Dynamot tuli puun takaa – joukkueen päätös jatkaa uraansa kypsyi vasta tammikuussa.

Suomen joukkueet viimeistelevät kuntoaan Kisakallion urheiluopistolla. Tärkeään rooliin nousee henkinen valmistautuminen: pienten voimistelusalien sijaan Tampereella kisataan jäähallissa, jonne on myyty jo yli 4 000 pääsylippua.

”Aiemmin osaaminen on lähtenyt ihmisten mukana”

Mahdollinen mitali kotikisoista on valmennusprojektissa jäävuoren huippu. Hanke päättyy vuoden lopussa. Sen jälkeen kaikilla SVoLin lajeilla on käytössään esimerkiksi projektin kokemuksiin perustuvia koulutuksia, malleja valmennuksen järjestämisestä, testaustietoja, materiaaleja – ja entistä paremmin toimiva seuravalmennus.

Kaikki tämä asetettiin MM-valmennusprojektin tavoitteeksi. Taustalla oli vuonna 2003 käynnistetty huippuvoimistelun strategiatyö, jossa eri lajit määrittelivät omia menestystekijöitään.

”Joukkuevoimistelu oli kehittynyt kansainvälisesti nopeasti. Kysymys kuului, miten pysytään jatkossakin lajin johtavana maana, kun suuret voimistelumaat Venäjä ja Bulgaria tulevat mukaan”, Anna Kirjavainen kertoo.

Yksi vastaus oli liittotason valmennusprojekti.

”Yksi tärkeimmistä tavoitteista on toki menestys omissa kisoissa. Tavoitteena on kuitenkin saada aikaiseksi myös rakenteellisia muutoksia ja osaaminen jäämään liittoon. Aiemmat valmennusprojektitkin ovat kyllä tuoneet menestystä, mutta osaaminen on lähtenyt ihmisten mukana.”

Seurajohdon koulutus osa valmennusprojektia

MM-valmennusprojektia varten koottiin maajoukkuerinki, johon kuului viisi eri joukkuetta eli noin 50 urheilijaa ja 5-10 valmentajaa. Alusta asti lähdettiin tukemaan paitsi urheilijoita ja valmentajia, myös seuroja, jotta valmentamisen edellytykset seuroissa paranisivat.

Käytännön toimenpiteisiin ovat kuuluneet maajoukkueringin leirit ja tukitoimet – esimerkiksi lihastasapainokartoitus, ravitsemus, psyykkinen valmennus, testaus ja koreografiatuki. Tukipalveluja ovat tarjonneet myös projektissa mukana olleet ulkopuoliset asiantuntijat.

Tukitoimet ovat olleet muidenkin voimistelulajien käytössä. Joukkuevoimistelun maajoukkuerinki on pitänyt myös yhteisiä leirejä rytmisen ja telinevoimistelun maajoukkuerinkien kanssa ja lajien välillä on ollut valmentajavaihtoa. Lisäksi Vierumäen urheiluopiston kanssa käynnistettiin seurajohdon koulutus, jossa oli mukana myös rytmisen ja telinevoimistelun seura.

Seuravalmentajilla tärkeä osa

Seurat ja seuravalmennus ovat erityisen tärkeässä roolissa joukkuevoimistelussa, jossa maajoukkuetta ei voida koota harjoittelemaan yhdessä vain silloin tällöin. Siksi kansainvälisissä kisoissa Suomea edustavat seurajoukkueet.

”Halusimme tukea seurojen päivittäisvalmennusta ja sen ammattimaistumista. Meillä on isoja ja toimivia seuroja, mutta ne ovat harrasteliikuntapohjaisia. Siinä ympäristössä haluttiin luoda huippuvoimisteluvalmentajillekin toimiva työympäristö. Siksi projektin osana on koko ajan pyöritetty toimintaa myös seurojen edustajille”, Anna Kirjavainen sanoo.

Joukkuevoimistelun osalta hyväksi havaittua maajoukkuerinkitoimintaa jatketaan omien MM-kisojen jälkeenkin.

”Nyt liittotason valmennuksessa on päästy aivan uudelle tasolle ja meillä on paljon näkymiä jatkaa toimintaa”, Kirjavainen uskoo.

Teksti: Pete Saarnivaara, kuva: Mari Männistö

SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 09/06, Pete Saarnivaara, www.slu.fi.


« Takaisin


24.5.2013 klo 09:39:09