Pirjo Krouvila: Antidopingtoimikunta tyytyväinen dopingrikoksista valmistuneeseen esitysluonnokseen

Oikeusministeriössä on valmistunut luonnos hallituksen esitykseksi dopingrikoksista. Esitysluonnoksen mukaan rangaistavaa olisi dopingaineiden laiton maahantuonti, valmistaminen ja levitys sekä hallussapito ilmeisessä levittämistarkoituksessa.

Törkeä dopingrikos olisi esimerkiksi sellainen, jossa ainetta on huomattavan suuri määrä tai sitä levitetään alaikäisille. Törkeästä dopingrikoksesta voitaisiin tuomita vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta. Lievä dopingrikos olisi esimerkiksi vähäinen laiton maahantuonti omaan käyttöön. Siitä voitaisiin tuomita sakkoa.

Pirjo Krouvila Antidopingtoimikunnasta on tyytyväinen luonnokseen. "Olen erittäin tyytyväinen siitä, että Suomi vihdoinkin pääsee pohjoismaiselle tasolle dopinglainsäädännössä. Kansainvälisestikin on ollut suuria paineita lainsäädännön kiristämiseksi", Krouvila muistuttaa.

Esitysluonnoksen mukaan laissa määriteltäisiin yleispiirteisesti se, mitä aineita pidetään dopingaineina. Yksityiskohtainen luettelo dopingaineista annettaisiin sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa. Dopingaineiden käytön arvioidaan olevan yleisintä kilpaurheilun ulkopuolella, erityisesti kehonrakennuksessa ja voimailussa.

Nykyisin dopingaineiden laittomaan maahantuontiin ja markkinointiin voidaan soveltaa rikoslain säännöksiä salakuljetuksesta ja laittomaan tuontitavaraan ryhtymisestä sekä lääkelain rangaistussäännöksiä. Kaikissa tilanteissa säännökset eivät kuitenkaan ole kattavat eivätkä rangaistusasteikot riittävät.

Koska dopingaineita ei nykyisessä lainsäädännössä ole lainkaan mainittu, on yleisesti saattanut syntyä sellainen harhakäsitys, ettei dopingaineisiin liittyviin laittomuuksiin voitaisi puuttua. Säätämällä itsenäiset rangaistussäännökset dopingrikoksista selkeytettäisiin tilannetta ja viestitettäisiin myös nykyistä selvemmin dopingaineiden vaarallisuudesta.

Dopingrikoksia koskevasta esitysluonnoksesta pyydetään nyt lausunnot. Sen jälkeen viimeistellään varsinainen hallituksen esitys terveyttä ja turvallisuutta vaarantavista rikoksista. Niihin kuuluvat dopingrikosten ohella mm. lääkkeisiin, elintarvikkeisiin, ydinenergiaan ja geenitekniikkaan liittyvät rikokset. Tarkoituksena on antaa hallituksen esitys eduskunnalle syksyllä 2000.

Lähde: Oikeusministeriön tiedote

Lisätietoja: lainsäädäntöneuvos Paula Puoskari, puh. (09) 1825 7704

SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 10/00, oikeusministeriön tiedote, http://www.slu.fi


« Takaisin