Kilpailuneuvoston päätös voitto vapaaehtoisuuteen perustuvalle seuratoiminnalle
Kilpailuneuvosto on 10.4.2000 pitämässään istunnossa päättänyt hylätä Rauman Tenniskeskus Oy:n valituksen koskien kilpailuviraston päätöstä Rauman kaupungin omistamien ja hallitsemien liikuntatilojen hinnoittelusta. Koko kiista lähti siitä, kun raumalainen yrittäjä Reijo Mäki pyysi Länsi-Suomen lääninhallitusta selvittämään Rauman kaupungin menettelyn sen vuokratessa koulujen saleja sulkapallon harrastajille kustannusvastaamattomaan hintaan. Kilpailuneuvoston päätös on merkittävä, sillä liikuntapaikat ovat yhteiskunnan tärkein tuki liikuntaseuroille. Olosuhteet ovat kaiken liikkumisen perusedellytys. "Liikuntatiloja vuokraava kunta ei ole elinkeinonharjoittaja" SLU antoi pyydettynä kilpailuviraston selvityspyynnöstä 1.6.1998 lausunnon, jossa se muun muassa toteaa, että "voimassa olevan liikuntalain mukaan liikunnan edellytysten luominen on ensisijaisesti valtion ja kuntien tehtävä (2 §). Arvioitaessa kuntien ja seurojen liikuntapalvelujen aiheuttamaa kilpailuhaittaa yksityisiin yrityksiin nähden pitää tarkastella kuntien palvelutoimintaa yleensä. Muun muassa kulttuuritoimen, opetustoimen ja sosiaalitoimen alueella on kuten liikunnassakin pääsääntöisesti kunnan tai yleishyödyllisen yhteisön tarjoamat palvelut. Pienemmässä mittakaavassa on näille aloille syntynyt myös kaupallista yritystoimintaa." Kilpailuvirasto antoi 22.4.1999 päätöksen, jonka mukaan kunta ei liikuntatilojen vuokraajana ole elinkeinonharjoittaja, joten se voi hinnoitella salivuorot ja muun liikuntatilojen käytön omien periaatteidensa mukaan. Kilpailuvirasto totesi lisäksi päätöksessään, että "kaupungin omistamien tai hallitsemien liikuntatilojen vuokraaminen on liikuntalain 5 §:ään perustuvaa lakisääteistä toimintaa, johon ei liity kilpailunrajoituslain 3 §:n perusteluissa mainittua ansiotarkoitusta, sillä toiminta rahoitetaan pääosin verovaroin ja vain osaksi pienillä käyttäjämaksuilla." Rauman Tenniskeskus Oy vaati kilpailuneuvostoa kumoamaan kilpailuviraston päätöksen virheellisenä. Kilpailuvirasto toimitti 28.6.1999 kilpailuneuvostolle lausunnon, jossa se katsoo, että valitus tulee hylätä. Kilpailunrajoituslakia koskevan hallituksen esityksen perusteluissa todetaan julkisyhteisöjen toimintojen osalta, että terveys- ja sosiaalihuollon tai koulutoimen kaltainen julkisyhteisöjen lakisääteinen toiminta ei ole elinkeinonharjoittamista. Myös liikuntapaikkojen tarjonta ja liikuntatoiminnan järjestäminen on kuntien lakisääteinen tehtävä. Liikuntalain 5 §:n mukaan kunnan tulee luoda edellytyksiä liikunnalle edistämällä liikunta-alan paikallista ja alueellista yhteistyötä, tukemalla liikunnan kansalaistoimintaa ja tarjoamalla liikuntapaikkoja sekä tarvittaessa itse järjestää liikuntatoimintaa ottaen huomioon myös erityisryhmien tarpeet. Kilpailuneuvoston päätös liikuntalain mukainen Kilpailuneuvosto hylkäsi Rauman Tenniskeskus Oy:n valituksen ja totesi 10.4 antamassa päätöksessään muun muassa seuraavaa: "Julkisen vallan toimenpiteet, joilla pyritään lisäämään kansalaisten liikunnallista aktiviteettia tarjoamalla tähän liittyviä palveluja omakustannushintaan tai ilmaiseksi, eivät ole ristiriidassa kilpailunrajoituslain tavoitteiden kanssa. Julkisten peruspalvelujen tarjonnan vähentäminen lisäisi epäilemättä liiketoiminnallisten, voittoa tavoittelevien palvelujen kysyntää. Kuitenkaan julkista palvelutuotantoa ei voida pitää elinkeinotoimintana ainoastaan sillä perusteella, että myös yksityiset yritykset tarjoavat samantapaisia palveluja. Vastaavasti kielletyn ja vahingollisen alikustannushinnoittelun tunnusmerkistö ei täyty yksinomaan sillä, että hinnaltaan edullisen julkisen palvelutarjonnan poistaminen todennäköisesti lisäisi yksityisten toimijoiden palvelujen kysyntää ja niistä saatavaa liiketoiminnallista katetta. Kilpailuoikeudellinen interventio edellyttäisi sitä, että julkinen valta olisi selkeästi ulottanut toimintansa yksityisen liiketoiminnan puolelle ja saanut toiminnallaan aikaan markkinahäiriön. Tällaisesta ei nyt käsillä olevassa tapauksessa ole kysymys." "SLU on tyytyväinen kilpailuneuvoston päätökseen, joka tukee nykymuotoista liikuntakulttuuria. Liikuntalain mukaan liikunnan edellytysten luominen, liikuntapaikkojen rakentaminen ja ylläpitäminen, on kuntien ja valtion tehtävä", muistuttaa SLU:n yhteyspäällikkö Kerstin Ekman. SLU seurasi aktiivisesti Rauman tapahtumia ja antoi lausunnon kaupungin asian puolesta. Aikaisemmin aiheesta Liikunnan ja Urheilun Maailmassa uutisoitua: Kilpailuneuvosto ottaa kantaa salivuokrakiistaan
SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 10/00, Hilkka Koskenranta, http://www.slu.fi Kirjoittaja: Hilkka Koskenranta |