Lajiliittojen määrärahakriteerit ennallaan
Lajiliittojen tulosperusteisten määrärahojen kriteerit eivät ilmeisesti muutu merkittävästi, mutta opetusministeriölle halutaan enemmän liikkumavaraa avustuspäätösten tekemisessä. Ylitarkastaja Hannu Tolonen opetusministeriöstä esitteli lajiliittojen tulosperusteisten määrärahojen kriteerien uudistamistyötä SLU:n jäsenpalaverissa. Valmista tietojenkeruulomaketta ei vielä ollut nähtävillä, mutta Tolonen lupaili sellaista liitoille viimeistään kuluvan viikon lopulla. Ensivaikutelma on, että kriteereissä ei ole suuria muutoksia. Tolosen mukaan tavoitteena on kuitenkin ollut kriteerien yksinkertaistaminen, mikä myös lisäisi opetusministeriön harkintavaltaa avustuksia myönnettäessä. "Meidän valmistelussamme ei tarvita kaikkea informaatiota niin kovin yksityiskohtaisesti. Olemme käyttäneet työryhmässä vapautta katsoa, mikä ministeriön näkökulmasta on relevanttia", Tolonen sanoi. "Jos liitto tekee valinnan keskittyä tiettyyn tulosalueeseen, me katsomme, kuinka kestävällä pohjalla se on ja mikä on yhteiskunnan intressi tukea toimintaa." Ensi vuoden avustushakemukset on jätettävä lokakuun loppuun mennessä. Lajiliittojen toivotaankin palauttavan opetusministeriön tietojenkeruulomakkeet kesäkuun puoleen väliin mennessä, jolloin avustuksia myönnettäessä olisi käytössä niin Liikuntatutkimus 2001-2002:n tiedot kuin lajiliittojen itse ilmoittamat tiedotkin. Vastauksia on Tolosen mukaan tarkoitus käydä läpi vielä OPM:n ja SLU:n yhteisillä järjestöpäivillä syyskuussa. Seurojen saavutuksia ei tarkastella Hyviä uutisia liittojen kannalta tietää se, että Hannu Tolonen lupaili avustusten tason olevan paremmin ennakoitavissa aina neljä vuotta kerrallaan nykyisen vuosittaisen rumban sijasta. Opetusministeriön avustusten myöntämisen näkökulmasta seurat ja liitto ovat täysin eri asioita. Tolosen mukaan painopiste avustuksissa tulee olemaan siinä, mitä lajiliitto on tehnyt, ei siinä, mitä seurat ovat saaneet aikaiseksi. Jäsenpalaverissa muutamat liittojohtajat ihmettelivätkin, miten määrärahakriteereissä näkyy kansalaistoiminnan tukeminen, joka opetusministeriön uudessa strategiassa on nostettu yhdeksi kärkihankkeista. Toimialojen painoarvo ennallaan Periaatteessa kriteerit näyttävät edelleen tutuilta. Toimialojen keskinäiseen painotukseen ei ole tulossa muutoksia. Lasten ja nuorten liikunnan painoarvo on edelleen 50 prosenttia, aikuisten harrastusliikunnan ja huippu-urheilun molempien puolestaan neljännes. Avustusta myönnettäessä huomioon otetaan nuorisotoiminnan harrastajamäärä ja laatu, jota mitataan mm. sillä, miten liitot noudattavat Nuoren Suomen linjauksia. Lisäksi tarkastellaan mm. ohjaajien ja valmentajien koulutusjärjestelmän laatua, henkilöstön ja budjetin jakautumista toimialoittain sekä aikuisliikuntatoiminnan laajuutta (lisenssit, seurojen jäsenet, tapahtumat). Kansainvälisen menestyksen arvioinnissa huomioon otetaan myös nuorten sarjojen vanhimman ikäluokan menestys. Aiemmin kyseltiin myös tapahtumien yleisömääriä, mikä nyt vaikuttaa poistuneen kriteerien joukosta. Yhteiskunnallisen vastuun painopisteinä suvaitsevaisuus ja tasa-arvo Uutena asiana liitoilta vaaditaan antidopingohjelma. Yhteiskunnallinen vastuu vaikuttaa avustuksiin muutenkin. Erityisenä painopisteinä ovat suvaitsevaisuus ja tasa-arvo, joita mitataan niin määrällisesti (esimerkiksi toimintaan osallistuvien maahanmuuttajien määrä tai naisten määrä liiton elimissä) kuin myös sillä, mitä toimenpiteitä liitto on tehnyt asian eteen. "Yhteiskunnallinen vastuu korostuu erityisesti suurten lajiliittojen osalta. Niillä on henkilöresursseja yleensäkin toimia alueella", Tolonen sanoi. Hänen mukaansa pienten ja keskisuurten lajiliittojen kohdalla erityisesti koulutuksen resursseja tullaan pohtimaan tulosohjauksen ulkopuolellakin. Tolonen kaipaili yleensäkin ennalta korvamerkitsemätöntä rahaa, jolla avustuksia voitaisiin vuosittain suunnata eri tavoin. Nykyisessä nollasummapelissä avustukset eivät nouse, vaikka kaikki liitot tekisivät huipputulosta kaikilla osa-alueilla. Yhden liiton tuen nousu merkitsee vähennystä muille. Lisäksi kustannukset ovat jatkuvasti nousseet, mutta avustukset eivät. SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 10/02, Pete Saarnivaara, http://www.slu.fi/ |