Uudessa strategiassa halutaan palauttaa luottamus huippu-urheiluun

Kulttuuriministeri Suvi Lindénille tiistaina luovutetussa Huippu-urheilu 2000 –luvulla –strategiassa esitetään mm. Olympiastadionin kattamista.

Kulttuuriministeri Suvi Lindén yhtyy niihin näkemyksiin, joiden mukaan huippu-urheilun koordinaatiovastuuta ja rahanjakoa tulisi tulevaisuudessa selvittää. ”Linjanvetoa vapaaehtoisen kansalaistoiminnan ja kilpa- ja huippu-urheilun rahoittamiselle on kyettävä täsmentämään”, sanoi Lindén. ”Asia on selvittämisen arvoinen kuten työryhmäkin esittää.”

Lindénin mukaan kysymys on ensisijaisesti siitä, kuinka ammattimaiseen huippu-urheiluun voidaan taata täysimittainen panostus. ”Tämä ei kuitenkaan sisällä liiketoimintaperustaisen ammattilaistoiminnan pysyväisluonteista tukemista, sillä se ei valtion rooliin kuulu.”

Strategiassa esitetään, että lyhyellä aikavälillä tulisi toimeenpanna useita hankkeita, joiden kautta luottamus suomalaisen huippu-urheilun puhtauteen ja toimintaperiaatteisiin voitaisiin palauttaa ja joilla varmistettaisiin suomalaisen huippu-urheilun menestys laajalla rintamalla myös jatkossa. Strategiassa esitetään erityisen toimenpideohjelman käynnistämistä huippu-urheilun uskottavuuden ja arvostuksen parantamiseksi, urheilijoiden ja valmentajien tukijärjestelmien kehittämiseksi, lahjakkaiden urheilijoiden kartoittamiseksi ja tukemiseksi, valmennus- ja harjoittelukeskusten kehittämiseksi, urheilumanageritoiminnan koordinoimiseksi, urheilijoiden terveydenhuoltojärjestelmän sekä kumppanuustoiminnan kehittämiseksi.

Olympiastadion katettava

Strategia sisältää myös suunnitelman huippu-urheilun kannalta merkittävimmistä rakentamishankkeista lähivuosina, kuten Olympiastadionin kattaminen ja saneeraus, pikaluistelun ja jääurheilun monitoimiareenan rakentaminen Helsinkiin, ampumaurheilun kehittämis- ja kilpailukeskuksen rakentaminen Lahti - Vierumäki -alueelle ja monitoimiareenan rakentaminen pääkaupunkiseudulle.

Mielenkiintoista onkin nähdä erilaisten rakennushankkeiden painoarvo päätöksenteossa tulevaisuudessa - opetusministeriön Liikuntapaikkarakentamisen suunta –strategia kun painottaa erityisesti lähiliikuntapaikkojen, lasten ja nuorten liikuntaolosuhteiden sekä terveyttä edistävän liikunnan kehittämistä.

Strategia sisältää myös suunnitelman kansainvälisten arvokisojen systemaattisemmasta hakemisesta Suomeen, urheiluviestinnän kehittämisestä sekä jatkuvan ja pitkän aikavälin kehittämiskohteista huippu-urheilussa.

Lisätukea kaivataan 1,6 miljoonaa euroa

Jotta toimenpiteet voitaisiin toteuttaa, strategian laatinut työryhmä esittää, että suomalaisen huippu-urheilun valtakunnallisesta työnjaosta ja toimintavastuista tehdään pikaisesti, opetusministeriön aloitteesta, selkeät ratkaisut. Strategian toteuttamiseksi esitetään yhteensä 1,6 miljoonan euroa lisätukea seuraavien neljän vuoden aikana.

Liikkumavaraa valtion budjettiin syntyneekin uuden arpajaislain myötä jonkin verran. Opetusministeriön liikuntayksikön viime vuonna julkaistun strategian mukaan ministeriön liikunnan kärkihankkeita on neljä: liikunnan kansalaistoiminnan elinvoimaisuus muuttuvassa toimintaympäristössä, lasten ja nuorten eettisesti ja kasvatuksellisesti kestävä liikunta, aikuisväestön ja ikääntyvien terveyden sekä työ- ja toimintakyvyn edistäminen liikunnan avulla sekä huippu-urheilun eettisen perustan vahvistaminen ja huippu-urheilujärjestelmän kehittäminen. Strategian painotukset näkynevät myös resurssien jaossa.

Huippu-urheilun strategia on kokonaisuudessaan luettavissa Olympiakomitean verkkosivuilla (http://www.noc.fi/ )

SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 10/02, http://www.slu.fi/


« Takaisin