SLU-yhteisö
Käyttäytymisen ennustaminen on entistä hankalampaa
Filosofian tohtori Pasi Koski pohti Kirkon ja Urheilun -huippufoorumin omassa esityksessään muutosta ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Kulttuurimme muutos aiheuttaa väistämättä myös muutoksia tavassamme elää.
Lue lisääSuomen Liikunta ja Urheilu ry:n ansiomerkit ja tunnustukset
Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n vuosikokous ja hallitus myöntävät ansiomerkkejä ja tunnustuksia työstä maamme liikunnan ja urheilun kansalaistoiminnan hyväksi. Ansiomerkkijärjestelmä hyväksyttiin SLU:n kevätvuosikokouksessa 26.4. 2000.
Lue lisääEBU jatkaa EU:n poikkeuslupaa urheilun televisioinnissa
Yhteensä 68 kansallisesta yleisradioyhtiöstä koostuva Euroopan yleisradioyhtiö, EBU, saa jatkaa urheilun televisiointia poikkeusluvalla EU-maissa vuoteen 2005 saakka. Tämän perusteella EBU:lla on oikeus hankkia urheilutapahtumien yhteisiä televisiointioikeuksia ja jakaa niitä edelleen Eurovisiojärjestelmässä.
Lue lisääOpetusministeri Rask: "Urheilijoiden tunnettava vastuunsa vaikuttajina"
"Urheilijoiden on tunnettava vastuunsa sekä kentällä että sen ulkopuolella", painotti opetusministeri Maija Rask 13.5.2000 avatessaan maastojuoksun SM-kisat Kemissä.
Lue lisääUusi urheilun yhteistyöjärjestö Iso-Britanniaan
Iso-Britannian edustajana European non-governmental sport organisations (ENGSO) kokouksissa on tähän saakka toiminut Central Council of Physical Recreation (CCPR), joka kuitenkin toimii lähinnä Englannin alueella. Nyt perustettuun Iso-Britannian urheilun keskusjärjestöön nimeltään Confederation of British Sports (CBS) kuuluvat jäseninä Iso-Britannian olympikomitea (BOA), CCPR, Pohjois-Irlannin urheilufoorumi, Skotlannin urheilujärjestö ja Walesin urheilujärjestö. Kokousosallistujista jatkossakin ENGSO-kokouksiin päättää CCPR.
Lue lisääUimaliitto ja SVoLi muuttivat Helsingin Urheilutalolle
Suomen Uimaliitto ja Suomen Voimistelu- ja Liikuntaseurat SVoLi muuttivat viikko sitten Helsingin Urheilutalolle. Käyntiosoite SVoLiin on Brahenkatu 2. ja Uimaliittoon Josafatinkatu 2.
Lue lisääSLU:n uintijoukkue päihitti Soneran
SLU:n uintijoukkue oli latautunut pitkin kevättä ankarasti harjoitellen, henkistä psyykkausta suorittaen, sosiaalista mielenlaatua kohentaen ja terveellistä ruokaa nauttien ankaraan koitokseen, eli uintikilpailuun Mäkelänrinteen upouudessa uimahallissa. Kyseisellä suorituspaikalla järjestetään tulevana kesänä uinnin EM-kisat, joten ratojen testaus oli enemmän kuin paikallaan myös SLU:n toimesta.
Lue lisääKantri Kunto toi liikettä Keuruun sivukylille
Kun Keuruulla oli toteutettu Kunnossa kaiken ikää -toimintaa pari vuotta, huomattiin maaseutukaupungin sivukylien jääneen kokonaan katveeseen. Syykin selvisi nopeasti. Kun esimerkiksi Liesjärven kyläkoululta tulee matkaa Keuruun keskustaan 34 kilometriä, pääosin hiekkatietä, ei ihme, jos ei tule kirkolle lähdetyksi. KKI-ryhmien tavallinen aloitusaika klo 18 ei myöskään sopinut esimerkiksi maitotilallisille, joilla oli siihen aikaan vielä kädet täynnä töitä navetassa.
Lue lisääEkovinkki 6: Luomun voimalla liikkeelle
Suosimalla luomuruokaa edistät suomalaisen luonnon hyvinvointia! Luomu eli luonnonmukainen elintarvike on tuotettu ilman keinotekoisia lannoitteita ja torjunta-aineita. Kemikaalien sijaan lannoituksessa käytetään mm. eloperäisiä lannoitteita ja vuoroviljelyä. Tauteja ja tuholaisia vastaan käytetään taudinkestäviä kasvilajikkeita ja tuholaisten luontaisia vihollisia. Luonnonmukaisesti kasvatetut eläimet ruokitaan pääasiassa luomurehulla ja eläimet saavat liikkua säännöllisesti.
Lue lisääAuttaako EU:n uusi luomumerkki valitsemaan terveellisempää?
Luomua mainostetaan puhtaana elintarvikkeena, joten askeleet kohti luomuhyllyä, josta pitäisi löytyä luomumerkittyjä, puhtaasti tuotettuja elintarvikkeita. Mutta mitä ihmettä? Hyllystä löytyy monenlaista merkkiä: on leppäkerttua ja aurinkoa. Kuluttajalla herää epäilys merkkien luotettavuudesta ja ihmetys niiden merkityksestä.
Lue lisääVoimistelun vallassa
Satu Paarvalan (34) voimistelu vei mukanaan jo pikkutyttönä ja opiskeluaikanaan hän keräsi mitaleja Jyväskylän naisvoimistelijoissa. Liiton päävalmentajana hän huomasi, miten osa lapsista jää auttamatta harrastuksensa ulkopuolelle harjoittelun muuttuessa liian ammattimaiseksi ja ryhtyi toimeen.
Lue lisää