Uutiset

John Vikström: "Urheilulla on oltava eettistä tulosvastuuta"

SLU:n ja kirkon yhteinen "Arvot suurennuslasissa" huippufoorumi nosti urheilun sisältöä myös kipeässä valossa keskusteluun. Emeritusarkkipiispa John Vikström nosti alustuksessaan useita tärkeitä eettisiä ja moraalisia kysymyksiä esiin. Keskeinen sanoma oli, että urheilussa on oltava myös eettistä tulosvastuuta.

Lue lisää

LrNMKY sitoutui päihteiden vastaiseen työhön

Miesten pääsarjaan nousseen Lappeenrannan NMKY:n edustusjoukkue on kokonaisuudessaan sitoutunut päihteiden vastaiseen työhön. Syksyllä joukkueen ohjelmassa on koulukierros, jonka tarkoitus on esitellä koululaisille koripalloa sekä kertoa päihteiden vaarallisuudesta.

Lue lisää

Tutkimus - Metsä on yhä lähellä liikkujaa

"Ikääntyvät suomalaiset ulkoilevat yllättävän paljon, ja ulkoillessaan he suunnistavat lähimetsiin, järvelle tai kunnan virkistysalueelle. Kaikista ulkoilukerroista lähes 80 prosenttia tapahtuu lähellä kotia kuntien virkistysalueilla, lähimetsissä tai -vesillä. Muu osa ulkoilusta suuntautuu valtion retkeilyalueille, kansallispuistoihin ja matkailukeskuksiin", kertoo tutkija Tuija Sievänen Metsäntutkimuslaitoksesta.

Lue lisää

Legendaarinen Paavo Nurmi - sata vuotta ja ylikin suomalaista urheilua, osa 11

Liikunnan ja Urheilun maailma -verkkolehdessä 1/2000 käynnistyi kirjoitussarja maamme liikunta- ja urheilujärjestöjen toiminnan käynnistymisen alkuvaiheista. Seuraavat kaksi kirjoitussarjan osaa keskittyvätkin maamme kuuluisimman urheilijan elämänkaaren, saavutusten ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kuvaukseen otsikolla "Legendaarinen Paavo Nurmi". 13.6.2000 tulee kuluneeksi 103 vuotta Paavo Nurmen syntymästä.

Lue lisää

Operaatio Liikutus goes to Kunnallisvaalit 2000

Operaatio Liikutus käynnistyy jälleen, tällä kertaa teemalla Läheltä Liikkeelle. Operaatio huipentuu kunnallisvaaleihin 22.10.2000. Yhteisenä SLU-alueiden, toimialojen ja liikutus-työryhmän valintana Läheltä Liikkeelle ottaa kantaa liikkumisen perusedellytykseen: olosuhteisiin.

Lue lisää

Opetusministeriön liikuntayksikön johtaja Timo Haukilahti: "Suomalaiset hyväksyneet terveysliikunnan

Terveysliikunta, kuntoliikunta, terveyttä edistävä liikunta, kansanliikunta, aikuisliikunta, hyötyliikunta tai miten tahansa haluamme kutsua lähinnä täysi-ikäisten ei-kilpailullista liikuntaa, on 1990-luvun loppupuolella saanut hyväksynnän laajasti kansalaistemme keskuudessa", kertoi opetusministeriön liikuntayksikön johtaja, Kunnossa Kaiken Ikää -ohjelman puheenjohtaja, Timo Haukilahti KKI-katselmuksessa lähes 300 kuulijalle 18. toukokuuta Jyväskylässä.

Lue lisää