OLL uudisti ilmeensä ja opiskelijaliikunta.fi -verkkopalvelun

Opiskelijoiden Liikuntaliitto on uudistanut ilmeensä ja samalla myös opiskelijaliikunta.fi -verkkopalvelu on saanut uuden ulkoasun ja toimivamman rakenteen.

Liiton uusi logo muodostuu pyöreästä merkistä ja liiton nimiosasta.

"Pyöreä merkki kuvastaa liikkuvaa hahmoa tai palloa ja sen keskeltä on erotettavissa i-kirjain, joka symboloi tiedon jakamista. Liikkuva hahmo ei kuitenkaan sitoudu mihinkään tiettyyn liikuntamuotoon, eli se korostaa näin Liiton toiminnan monipuolisuutta sekä liikunnan moniarvoisuutta", kertoo OLL:n tiedottaja Jonna Vettenranta.

"Väreistä raikas oranssi keventää ja piristää asiallista sinistä, joka säilytettiin korostamaan suomalaisuutta. Liitto edustaa suomalaisopiskelijoita useissa kansainvälisissä yhteyksissä."

"Uuden strategiakauden aluksi halusimme tuoda myös liiton ilmeen tälle vuosituhannelle", sanoo OLL:n puheenjohtaja Jussi Ansala.

"Uuden logon voidaan nähdä kuvastavan hyvin Liiton strategian tärkeitä osa alueita: liikunnan monipuolisuutta, liiton asemaa opiskelijaliikunnan asiantuntijana ja yhteistyöorganisaationa sekä ennen kaikkea sitä, että liikunnan tulee olla myös hauskaa."

Käyttäjäystävällisyys verkkopalvelu-uudistuksen lähtökohtana

Opiskelijaliikunta.fi -verkkopalvelu sai kunnian olla ensimmäinen, joka sovittaa ylleen OLL:n uutta ilmettä.

"Verkkopalvelun uudistamiseen on ollut painetta jo pitkään. Verkkopalvelun ulkoasu, rakenne ja käytettävyys paranivat uudistuksessa huomattavasti. Oikeastaan juuri verkkopalvelun uudistaminen sysäsi kunnolla liikkeelle myös OLL:n ilmeen uudistuksen, kuten usein käy", kertoo Vettenranta.

"Verkkopalvelu on uudistettu pohjia myöten. Osa vanhoista sisällöistä on jäänyt tehottomina unholaan, mutta tilalle on tullut uusia, käyttäjiä entistä paremmin palvelevia ratkaisuja."

Käyttäjä onkin ollut Vettenrannan mukaan uudistuksen tärkein lähtökohta, mutta huomiota on annettu myös uudelle raikkaalle ilmeelle sekä toimivalle päivitysjärjestelmälle.

Lisää www.opiskelijaliikunta.fi.

SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 11/06, www.slu.fi.


« Takaisin