SLU:n hallituksen päätöksiä
|
SLU ry:n hallitus päätti kokouksessaan 4.9.2006 Turussa syyskokousasioina SLU ry:n päätehtävästä sekä toiminnan ja talouden painotuksista 2007-2010. Hallitus päätti esitysluonnoksesta SLU ry:n luottamusjohtamisen kehittämisestä. Hallitus päätti esittää Birgitta Kervistä Maailman naisliikuntaverkoston (IWG) varapuheenjohtajaksi. SLU-yhteisön ohjelma ohjaa SLU ry:n tehtävääToiminnanjohtaja Jukka Pekkala esitteli hallitukselle SLU ry:n toiminnan ja talouden painopisteitä vuosille 2007 – 2010. Kokouksessaan hallitus keskusteli luottamusjohtamisen kehittämisestä ja tuo asiasta kevätkokouksen päätöksen mukaisesti ehdotuksen syyskokoukselle. SLU:n kevätkokous vahvisti SLU-yhteisön ohjelman 10. toukokuuta 2006: www.slu.fi/slu-esittely/slu-yhteison_ohjelmatyo Kevätkokous päätti myös arvioida SLU:n tulevien vuosien keskeiset tehtävät, roolin, henkilöstön osaamisen ja organisoitumisen. Kevätkokous päätti arvioida SLU:n tarkoituksenmukaisen hallintomallin valittujen tehtävien hoitamiseksi. Päätöksen mukaisesti SLU:n hallitus valmistelee syyskokoukselle ehdotuksen toimintamallista, aikatauluista ja sisällöstä, jonka mukaisesti SLU:n hallintoa kehitetään. Yksityiskohtaisempi toiminta- ja taloussuunnitelma tuodaan hallituksen seuraavaan kokoukseen 5. lokakuuta 2006. Syyskokousmateriaali jäsenjärjestöille lähtee 18. lokakuuta 2006. SLU ry:n syyskokous on Helsingissä SLU-talolla 18. marraskuuta 2006 ja sitä edeltää seminaari ja iltajuhla 17. marraskuuta 2006. Birgitta Kervinen ehdolla Maailmanlaajuisen naisliikuntaverkoston johtoonHallitus päätti esittää kansainvälisen valiokunnan esityksen mukaisesti Birgitta Kervistä Maailmanlaajuisen naisliikuntaverkoston (IWG) varapuheenjohtajaksi. Maailmanlaajuisen naisliikuntaverkoston australialaiselle puheenjohtajalle haetaan paria, jonka tehtävänä on auttaa IWG:n työn johtamisessa vuosina 2006-2010. Esitys valtion liikuntabudjetiksi julki 12.9.2006Hallitus kuuli Kerstin Ekmanin raportin valtion liikuntabudjetin vaiheesta. Hallituksen budjettiriihi oli 23.8.2006. Valtioneuvosto antaa esityksensä eduskunnalle 12. syyskuuta, jonka jälkeen käynnistyy budjetin käsittely valiokunnissa. Tällöin esitys on julkinen. Lisää aiheesta: Liikunta kiireesti mukaan kuntauudistuksen säädöksiinHallitus kuuli yhteysjohtaja Kerstin Ekmanin raportin kuntayhteistyöstä. Hallituksessa keskusteltiin siitä, että nyt on erittäin tähdellistä vaikuttaa siihen, että liikunnan ja urheilun edellytykset sisältyvät kuntauudistukseen. Liikunnan asema tulee säilyttää kunnallisena peruspalveluna. Asia on esillä opetusministeriön ja liikuntajärjestöjen Järjestöpäivillä 6.-7.9.2006 Lisätietoa myös: Kohti eduskuntavaaleja 18.3.2007 ja uutta hallitusohjelmaaToiminnanjohtaja Jukka Pekkala raportoi hallitukselle eduskuntavaalioperaation etenemistä. Lisätietoa: www.slu.fi/eduskuntavaalit2005 Hallitus kuuli raportin SLU-yhteisön yhteisestä hallitusohjelmaan vaikuttamisesta. Seurajuhla suunnitteilla vuodelle 2011Toiminnanjohtaja Jukka Pekkala raportoi hallitukselle seurajuhlien 2011 alustavaa suunnittelutyötä. Tavoitteena on valmistella konkreettinen esitys syyskokoukselle 18.11.2006. SLU ry:n talous toteutuu talousarvion mukaisestiTalousjohtaja Heikki Kahakorpi raportoi SLU ry:n talousarvion toteutumista kuluvan vuoden ensimmäisen seitsemän kuukauden aikana. SLU ry:n talous toteutuu talousarvion mukaisesti. Hallituksen seuraava kokous on torstaina 5.10.2006 klo 15.00 SLU-talossa, jolloin hallitus päättää syyskokousasioista. Tulevia valiokuntien kokouksia: Eettinen valiokunta 26.9.2006, Hyvä Seura valiokunta 18.9.2006, Kansainvälisten asioiden valiokunta 29.8.2006, Suvaitsevaisuusvaliokunta 5.9.2006, Talousvaliokunta 15.9.2006, Tasa-arvovaliokunta 5.9.2006, Viestintävaliokunta 29.8.2006 ja Ympäristövaliokunta 30.8.2006. SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 11/06, www.slu.fi. |
