Löydä liikunta -kerhotoiminta vauhdittaa harrastustoimintaa
|
Kansallisen liikuntatutkimuksen mukaan lapset ja nuoret kaipaavat monipuolisia lajikokeiluja. Viime keväänä valmistuneen Kansallisen liikuntatutkimuksen 2005-2006 mukaan lapset ja nuoret toivovat urheiluseuroilta nykyistä parempia mahdollisuuksia tutustua useisiin eri lajeihin. Monipuolisille liikuntakerhoille on kysyntääNuoren Suomen, liikunnan aluejärjestöjen ja lajiliittojen kehittämä Löydä liikunta -kerhotoiminta on tarkoitettu 6–12 -vuotiaille lapsille. Löydä liikunta -kerhoissa liikutaan vuoden aikana vähintään kolmessa toimintaympäristössä ja tutustutaan vähintään kolmeen eri lajiin. Toiminta on leikkiä, kisailua, oppimista, lajitutustumista ja omien taitojen kehittämistä. Liikuntakerho ei ryhmänä osallistu sarja- eikä kilpailutoimintaan. Kuva: Timo Simpanen Lisää http://nuorisuomi.fi/kampanjaliikuntakerho SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 11/06, www.slu.fi. |
