Sport Foundation Denmark - Tanska haluaa enemmän kansainvälisiä tapahtumia
Sport Foundation Denmark perustettiin vuonna 1994 tukemaan Tanskan lajiliittoja ja kaupunkeja kansainvälisten urheilukilpailuiden ja –tapahtumien haussa ja järjestämisessä. Kesti kymmenen vuotta ennen kuin pyörät lähtivät pyörimään vauhdikkaammin. Nyt suurimpana ongelmana on enää monitoimiareenan puuttuminen. Vuonna 1994 Sport Foundation Denmarkin perustajina olivat Tanskan liikunnan ja urheilun kattojärjestö DIF-DOK, Team Danmark, Tanskan kulttuuriministeriö, Tanskan kauppa- ja teollisuusministeriö sekä kaksi matkailunedistämisjärjestöä. Kaupungit erikoistuneet eri lajeihinUrheilutapahtuman hakemisen ja järjestämisen ympärillä toimivat kolme tekijää: liitto, Sport Foundation Denmark ja isäntäkaupunki. Tanskassa aktiivisia kaupunkeja kisojen järjestämisessä on seitsemän. Sport Foundation Denmarkin tuella pääsee pitkälleKun järjestö ja/tai kaupunki päättävät hakea kisoja, Sport Foundation Denmark tukee heitä. Se arvioi kisojen kannattavuutta ja myöntää tukea mm. kilpailuiden hakemiseen (esim. presentaation tekemiseen), markkinointiin, hallinnollisiin tehtäviin (esim. projektipäällikön palkkaamiseen) ja tappiontakuihin. Suurimmat haasteetSuurimmat Sport Foundation Denmarkin kohtaamat haasteet ovat olleet pitkä läpimurtoaika sekä alun resurssipula. Toimintaa vaikeuttaa edelleen esimerkiksi liittojen toiminnanjohtajien ja muiden avainhenkilöiden vaihtuminen ja se, että Tanskasta puuttuu suuri monitoimiareena. Tuo puute estää toistaiseksi monien suurien tapahtumien hakemisen. Teksti: Essi Puistonen Lisää: SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 11/06, Essi Puistonen, www.slu.fi. |