Suomen Urheilulehdessä 7.9.1936: Norja lyötiin Oslossa 2-0! - Suomen jalkapalloilun riemuvoitto
|
”Suomalaiset hallitsivat täydelleen ensimmäisen puoliajan lukuun ottamatta alussa kymmentä minuuttia. Koskaan ennen ei joukkueemme ole pelannut niin kylmäverisen harkitusti kuin nyt” Suomen jalkapallomaajoukkueen johtajan Yrjö Reijosen sanat vuonna syyskuun seitsemäntenä päivänä vuonna 1936 voitetun Puolaa – anteeksi – Norjaa vastaan pelatun viidennentoista maaottelun jälkeen kuvasivat oivallisesti Oslossa koettua riemun hetkeä. Englantilainen taktiikka ja kova puolustus puri. Mainostus pantiin liikkeelle…ja kolmessa vuodessa tuli jalkapalloseurasta tuottava liikeyritys. Berliinin kisojen jälkeenBerliinin kesäolympiakisat elokuussa saivat edelleenkin huomiota Urheilulehdessä. Mutta yllättävän vähän! Tohtori Heikki Lehmuston artikkeli teki ”huomioita Berliinin olympialaisten painiotteluista”. Mielenkiintoista oli lukea lause: ”Tavallaan johtavana painikansallisuutena esiintyivät suomalaiset, sillä monen maan painijoilla on suomalaiset valmentajat, jotka nyt olivat tuoneet taistelunhaluiset joukkonsa olympialaisareenalle”. Onni Sirenius, Onni Pellinen ja Robert Oksa ohjasivat Italian, Turkin ja Ruotsin painijoita. Lauri Kalima hyppäsi 201Jalkapallon lisäksi oli yleisurheilu syyskuussa 70 vuotta sitten Urheilulehden erityisessä suojeluksessa. Lauri Kaliman loistohyppy pääsi etusivulle. Kolmantena suomalaisena hän liittyi kaksi metriä korkeutta hypänneiden kerhoon ja nousi Suomen! ja Euroopan tilastossa toiselle sijalle. - Kyllä urheilu sentään on terveellistä. Se lisää ihmisen voimia ja pidentää ikää tavattomasti. Urheilulehdessä oltiin siis myös hauskoja, vai oltiinko? Venäjä mukaan Tokion olympialaisiin v. 1940Vuoden 1940 olympiakisat oli alun perin myönnetty Tokiolle, joka ei kuitenkaan Kiinan kanssa käymänsä sodan vuoksi voinut kisoja järjestää ja ne myönnettiin viime vaiheessa Helsingille. Vuonna 1936 Japani kuitenkin vielä oli kovasti valmistelemassa kisoja ja lupasi muun muassa avustaa Euroopan maita matkakuluissa. Matkasta Moskovan kautta luvattiin Venäjän taholta myös alennuksia, kun ilmeni että maa oli tarkoitus kutsua kisoihin mukaan. Ne kansallisuuskysymykset!”Csik oli valkoisen rodun uintikunnian pelastaja Berliinin olympiakisoissa”. Kuvateksti kertoo paljon ajasta. Japanilaiset olivat harjoitelleet tyhmästi, eivät voimistelleet riittävästi, eivät liioin amerikkalaiset. Teksti: Jouko Vuolle SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 11/06, Jouko Vuolle, www.slu.fi. |
